Tänään tuli käytettyä uudestaan yhdet nappikuulokkeet. Sellaiset löytyi ylimääräiset ja olin nähnyt yhdessä blogissa hyödynnettävän niitä. Tänään siis Susannalle syntyi suihku. Suihkun suutinosa on tehty siitä kuulokeosasta. Sehän on kuin ilmetty iso esikuvansa. Suuttimen reiätkin on valmiiksi olemassa. Suihkun pidike ym. on tehty alumiinilangasta. Samoin suihkuverhon tanko on siitä. Suihkuverho on ohutta roskapussia, joka on kiinnitetty tankoon pienenpienillä korurenkailla. Oli muuten nakkisormiselle aika tiukka paikka. Aikaa kului ja vähän hermojakin, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Ja vielä tanko on kiinnitetty seinään hakasen vastakappaleella.
Nappikuulokkeissa oli muutakin käyttökelpoista. Nimittäin se puhelimeen pantava pää on ihan kuin pora. Vai mitä sanotte!
Pistokkeeksi on laitettu helmi ja siihen ne piikit tuikkukynttilän alumiinista. Kyllä tällä poralla kelpaa miesten porailla.
Ettei ihan miehisiin porauksiin ja suihkun asennuksiin menisi koko postaus, niin tässä vähän naisellista pulloarsenaalia.
28. helmikuuta 2010
27. helmikuuta 2010
Susanna sisustaa
Tänään sain inspiraation tahdä Susannan yksiöön jääkaapin ja hellan. Ne on ihan yksinkertaiset pahvista taitellut jutut. Valmiita printtejäkin olisi ollut, mutta ne oli väärää kokoa. Noista nyt ehkä tuli hieman liian pienet, mutta eipä boxikaan kovin suuri ole. Tässä hella ja jääkaappi.
Tiskipöytä on varmaan seuraavaksi työlistalla Susannalle, mutta sen suunnittelu on vasta alussa. Haluaisin siihen tehdä tiskialtaan tai kaksi, mutta materiaali on vielä auki. Ja boxin pienuuskin asettaa omat hankaluutensa, mutta muhitellaan asiaa.
Kirjahyllyn olen tehnyt jo aiemmin, mutten ole saanut kuvattua sitä . Nyt sain siihen vähän kirjoja, astioita ja koriste-esineitä esille, joten kuvasin samalla myös sen.
Tässä vielä koko yksiön huoneen puoli nykyisessä tilassa. Kylppärissä ei ole tapahtunut mitään, mutta hiljaa hyvä tulee. Olen ollut sairaana ja lapset myös, joten mineilykin on ollut hyvin vähäistä.
Tunnisteet:
huonekalut,
miniatyyri,
omatekemä,
roombox,
Susannan boxi
24. helmikuuta 2010
Helmikuun tuunausrinki
Ainukan blogissa on tuunausrinki, johon olen ottanut osaa nyt helmikuussa. Tuunauksen aiheena oli nukke. Minä lähetin tuunaukseni Lorainnelle. Tässä näette muodonmuutoksen prinsessanukesta noidaksi. Ensin kuva ennen muutosta.
Sitten kuva muodonmuutoksen jälkeen. Kaikki vaatteet tein itse. Farkuissa oli haastetta ja musta villapaita on virkattu. Viitta ja hattu on itse tehtyjä myös ja hiukset värjätty hiussprayllä. Kengät on maalattu akryylivärillä.
20. helmikuuta 2010
Valokuvausta ja vihdoin valmistunutta
Sain tänään tehtyä muutaman jo kauan valmiina olleen taikataikinaleivonnaisen valmiiksi. Siitä sitten tuli mieleen, että olisi kiva kuvata niitä nukkekotimaisessa ympäristössä. Tämä taas johti siihen, että minä tein sellaisen kuvauslavasteen, tai paremminkin seinät ja lattian. Tapetoin sen oikeilla tapeteilla ja seuraavan hankinnan myötä kuvaaminen on entistä mukavampaa.
Ai siis mikä se on. No kamerajalusta tietenkin, sellainen jonka saa väännettyä eri asentoihin. Nyt on helpompi saada tärähtämättömiä kuvia. Kamera vaan kierretään jalustaan kiinni ja ei kun kuvaamaan. Ihastuin siihen heti. Ja halpakin se oli, Anttilan tarjouksesta hankittu. Tässä vielä jalusta suoremmassa.
Leivoin joskus taikataikinasta juttuja ja tässä tarjolla viipurinrinkeleitä ja sitten pullia.
Kuvaaminen oli jalustan kanssa niin kivaa, että kuvasin vielä aivan keskeneräisen lipastonkin. Laatikot eivät ole avautuvia, niistä puuttuu vetimet ja maalauskin puuttuu vielä.
On se kivaa kun saa iloita tuollaisista pienistä asioista. Nyt pitäisi ruveta ahkeroimaan tuunausnukkea valmiiksi. Vielä puuttuu vähän. Vaatetus on vielä vähän kesken, mutta muu rekvisiitta on jo valmiina. Meinasin massailla tänään, mutta taitaa jäädä huomiseen. Kovasti olisi taas ideoita.
18. helmikuuta 2010
Anna hyvän kiertää
Tänään minua odotti eteisen lattialla muun postin seassa kirjekuori, jonka heti arvelin olevan minipostia. Ja niin se olikin. Sain Anna hyvän kiertää- paketin. Kylläpä jännitti avata se ja kurkata mitä siellä sisällä on. Ja sieltä paljastui ihania keittiöjuttuja. On ostoskassi, keittokirja, koriliina, suloinen kannu ja leikkuulaudalla voileipä ja makkarasiivuja. Ihana yllätys! Kiitos Nukkekoti Tupasvillan Sarille.
Minun aikani on mennyt tällä viikolla nopeasti. Olen ollut töissä vähän pitempää päivää, että saisin puuttuvia tunteja tehtyä, joten minijutuille ei ole ollut kauheasti aikaa. Ja olen pikkuhetkinä yrittänyt kovasti tuunata Tuunausringin nukkea. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa valmistua ja saan sen varmasti maanantaina lähetettyä saajalleen.
14. helmikuuta 2010
Jakkara
Taisin eilen illalla saada tämän jakkaran valmiiksi. Mielestäni se onnistui hyvin, kunhan ei liian tarkkaan katso punonnan joka kohtaa. Mittatikku unohtui kuvasta tai juuri tästä parhaasta kuvasta minkä otin ensimmäisenä. Jalkojen korkeus on kuitenkin 5 senttiä. Jalat on pätkästy syömäpuikoista ja saatu samalla tuo muotoiltu kulma jalan yläpäähän. Poikkipuut on grillitikusta ja punos kalalankaa. Nuo syömätikut on kyllä oivallista rakennusmateriaalia, kun ne on just sopivan paksuja pöydän tai tuolin jaloiksi ja niissä on valmiiksi tuo neliön muoto.Malli on otettu kirjasta Dolls´ House Furniture. Hieman erilaisen punoksen sain aikaan, mutta ei se mitään. Toiseen jakkaraan on jalat jo pätkitty, pitäisi vain kasata kehikko ja punoa valmiiksi.
Tervetuloa blogini lukijaksi Taina, toivottavasti viihdyt!
Tervetuloa blogini lukijaksi Taina, toivottavasti viihdyt!
10. helmikuuta 2010
Sohva ja pöytä
Nyt kun pojat on olleet kotona, en ole itselle oikein ehtinyt tekemään minijuttuja. Varsinkin isompi poika haluaisi kovasti saada oman talonsa valmiiksi. Siispä pojille olen jotain tehnyt. Pikkuinen sivupöytä on pienemmälle pojalle ja sohva isommalle. Sohvaan käytin ruutukangasta, jonka sain Ainolta Tuunausringistä. Sohva ei ole mikään kauneuskuningatar, mutta poika on tyytyväinen. Ja se on tärkeintä. Eikä pöydänkään sahaukset ole ihan suoria, mutta minusta pitää vähän näkyäkin käsityön leima.
Olen jälleen saanut uuden lukijan, tervetuloa Hissunkissun!
Olen jälleen saanut uuden lukijan, tervetuloa Hissunkissun!
9. helmikuuta 2010
Saapunutta postia
En ole vähään aikaan tännekään ehtinyt mitään kirjailemaan. Olin viime viikon kuntoutuksessa ja nyt olen siitä palautunut pikku hiljaa. Siellä kyllä virkkailin hieman, yhden pikku liinankin, mutta se pitäisi ensin pingotella, että sen voisi täällä esitellä. Pienen pärekorin tein sitten yhtenä iltana telkkua katsellessa. Sanka tai sangat siitä vielä puuttuu.
Olen osallistunut myös Ainon tuunausrinkiin. Sieltä tulikin jo tänään Ainon tuunaama nukke. Mukana oli pari kangasta ja tuo ruutukangas pääsi heti käyttöön. Tein isommalle pojalle sohvan hänen dragontaloonsa. Kuvailen sen sitten kunhan se valmistuu. Pitää välillä kuivatella liimoja, että voi jatkaa. Tässä siis Ainon tuunaama nukke, joka on ollut ilmeisesti vauvanukke ja saanut nyt päällensä mekon, uudet hiukset ja kaulakorun. Ja tietysti vähän meikkiä neidille. Kiitos Ainolle.
Mun omat tuunaukset ja kylppärijutut on vielä kesken, joten Tiitu ja Lorraine saavat vielä vähän aikaa odottaa omia pakettejaan. Mutta eikös se ole niin, että hyvää kannattaa odottaa!
Olen saanut postia. Tänään tuli yllättäen kaksi kirjekuorta. Toista tiesin jo odottaakin, kylppäriswapin pakettia. Siinä oli mukana pieni matto, kuusi, pupu, hajuvesipullo ym. Kiitos Tiitulle.
Mun omat tuunaukset ja kylppärijutut on vielä kesken, joten Tiitu ja Lorraine saavat vielä vähän aikaa odottaa omia pakettejaan. Mutta eikös se ole niin, että hyvää kannattaa odottaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)