Ainukan tuunausringissä oli tällä kertaa aiheena pari sohvatyynyjä. Valitettavasti unohdin ottaa omista tekeleistäni kuvaa, mutta tässä Flineltä saamani tyynyt, kaksi pienempää ja yksi pitkulainen. Mukana oli myös ihana seeprantalja suoraan Afrikasta. Ihana yllätys, kiitos Fline!
28. kesäkuuta 2010
27. kesäkuuta 2010
Pientä askartelua
On meinannut tulla ihan vieroitusoireita, kun ei ole päässyt askartelemaan mitään pitkään aikaan. Oltiin vähän reissussa poikien kanssa, mutta nyt on palattu kotiin. Eilen illalla liimailin pari laatikkoa pienistä vanerinpaloista. Palat oli valmiita, joten niistä oli helppo liimata laatikot kasaan. Pojillehan nämä heti menivät. Toinen halusi maalaamattoman ja toinen sinisen tähdillä koristellun. Nämä ovat kuulema lelulaatikoita.
Reissusta ostettiin pieniä ritareita ja jopa yksi jäi minulle, kun niitä oli viisi. Kai tämäkin paikkansa löytää.
Vielä piti saada tehdä jotain ja vaihdoin pieniin kirppikseltä ostettuihin kehyksiin nallekuvat, joita olin suunnitellut tauluihin.
Seuraavaksi varmaan kaivan balsat esiin ja alan tehdä Susannalle pöytää ja tuoleja. Kovin paljon muuta sinne yksiöön ei mahdukaan. Tietysti vielä tiskipöytä ja pesukone puuttuu. Ja jonkunlainen vaatekaappi kyllä vielä tarvitaan ja sinne tietysti lisää vaatteita ja liinavaatteita Susannalle. Ja ne sänkyvaatteet on edelleen tekemättä. Joten varmaan onkin turha istua tässä koneen ääressä. Ei kun hommiin vaan.
Tunnisteet:
miniatyyri,
omatekemä,
roombox,
Susannan boxi
19. kesäkuuta 2010
Susannalla on kissa
Susannan boxi on elellyt hiljaiseloa aika pitkään, mutta nyt kun kanakoppi valmistui, voisi yrittää saada Susannan yksiötäkin valmiiksi. Löysin kirppikseltä lelupussin, jossa oli pieni kissa, sellainen Susannalle sopiva. Niinpä tein kissalle sellaisen telineen, missä on raapimapuu, tunneli ja nukkumapaikka. En vielä tiedä mihin sen boxissa sijoitan, mutta mietitään.
Muistaakseni minulla on samaa kokoluokkaa toinenkin kissa, joten tämä kisu saa kaverin, kunhan löydän sen jostain kätköistäni. Ruokakupit ja muitakin kissajuttuja pitää vielä kehitellä.
Ostin kirppikseltä yhden avainkaapinkin, johon saa jonkunlaisen boxin. Ideaa ei vielä ole, mutta sekin varmaan kehittyy pikkuhiljaa. Yksi idea on muhinut jo pitkään ja voi olla, että Susannan boxin valmistuttua käyn sen kimppuun. Se on avaruusraketti, johon minulla on ollut raketin aihio jo pitkään odottamassa. Pyöreä korkea pahvinen purkki, johon on kai tarkoitus ollut laittaa Lambi-wc-paperia. Siihen mahtuisi 3 rullaa. Siinäpä seuraavaa projektia riittääkin vähäksi aikaa.
Tunnisteet:
kirppis,
miniatyyri,
omatekemä,
raketti,
roombox,
Susannan boxi
13. kesäkuuta 2010
Lahdesta innoitusta
Kävin vanhemman poikani kanssa Lahden minimessuilla. Pienempi jouduttiin jättämään kuumeen takia mummon hoiviin. Olipa mukava käydä ensimmäistä kertaa minimessuilla. Siellä oli tiivis (lue hikinen) ja innostunut tunnelma. Oli kiva nähdä ihan livenä jo blogeista tutuksi tulleita ihmisiä. Ja ne minit, kylläpä siellä olikin monenlaisia taidonnäytteitä. Poika olisi halunnut vaikka mitä, mutta onneksi minulla oli budjetti, jonka mukaan osteltiin. Kaikki rahat kyllä menivätkin. Nyt vähän tiedän sitten suunnitella budjettia, jos suuntaan myöskin Forssaan. Sinne vaan on meiltä vähän pitempi matka. Ostoksia en tässä nyt ole kuvaillut, mutta innostus virisi kyllä mineilyyn tuon reissun jälkeen.
Niinpä vähän vääntelin tuoliaihioita samppanjapullonkorkin rautalangasta ja alumiinilangasta. Nämä tulevat pojille ja he halusivat nämä kultaisen värisinä. Istuinosat vielä puuttuu. Itselleni ajattelin valkoisia samanlaisia, mutta nekin on kesken.Kanakoppi ja ulkotarha on nyt valmistunut. Sain tarhan verkot paikoilleen ja siinä on nyt myös "katto" verkkoa. Ei käynyt sellainen, että ne leikkikanat ei lentäis sieltä pois vaan pitää olla oikean alkuperäisen esikuvan mukainen. Tarhan puolen kattokin aukeaa, että sillä voi leikkiä.
Sain tehtyä oveen hakasen. Se on tehty klemmarista ja siinä olikin yllättävän kovaa ja jäykkää tuo rautalanka. Pikku porallani (käsin veivattavaa mallia) porasin reiät oveen ja oven viereen. Liimalla raudat paikoilleen ja niin on kanan asumus kokonaan valmis. Kylläpä oli pojalla leveä hymy, kun hän näki sen valmiina ja testasi tarhan verkkokattoa. Ja olenhan minä siihen itsekin tyytyväinen.
Tunnisteet:
huonekalut,
kukot ja kanat,
miniatyyri,
omatekemä
7. kesäkuuta 2010
Kana-aitaus, Hencoop
Nyt kana on päässyt jo kokeilemaan ulkotarhaakin. Tarhan teko on poltellut jo monta päivää ja tänään päätin vaan jättää muutaman kotihomman tekemättä, siirtää siis ne huomiselle, ja jatkoin kanatarhan tekoa. Ostin koristekiviä, sellaisia pieniä ja ne oli pakattu sellaiseen verkkoon. Siitä sain kanatarhaan verkon.
Now the hen is testing hencoop. Building it was in my mind many days and today I just decide to do it. Although I had many other things to do, but they can wait tomorrow.
Now the hen is testing hencoop. Building it was in my mind many days and today I just decide to do it. Although I had many other things to do, but they can wait tomorrow.
Nyt on molemmat sivut valmiina ja kuiviä heiniäkin on saatu kerättyä pojan päiväkodin pihalta. Passaa kanan nyt tepastella ulkona ja nokkia jyviä. Päätyaita on vielä kesken ja ajattelin tehdä siitä ehkä avautuvan. Toisaalta yläpuolelle en ajatellut laittaa verkkoa, niin että sitäkin kautta voi tietysti kanaa ja tulevia tipuja hoidella. Kukko on nyt hakusessa. Tietysti sitä voisi koittaa tehdä itsekin. Pitää miettiä. Toisen kanatarhan saan kyllä tehdä vielä, kun isompi poikakin ilmoitti haluavansa sellaisen.
The hen can now step outside and peck wheat. Both sides are ready and we also picked dry hay from my sons day-care center. Now we wait the chickens and the cock. Maybe I try to do the cock myself.
Tunnisteet:
kukot ja kanat,
miniatyyri,
omatekemä,
rakentaminen
1. kesäkuuta 2010
Kanakoppi, Hen house
Tänään on jatkunut kanakopin rakentaminen. Pojalla ja minulla on tosiaan into päällä. Kanaemokin tuntuu olevan tyytyväinen, kun koppi on saanut väriä pintaan.
The hen is very pleased, because the house is painted.
Jos kurkataan sisälle, niin huomataan, että pesässä on kaksi munaa.
When we look inside, we can see that there is two eggs in the nest.
Koppi sai punaista maalia seiniin, valkoista ikkunanpieliin ja mustaa kattoon. Katto aukeaa.
The hen house is painted with red, white and black. You can open the roof.
Ovessa on oikeat pienenpienet saranat. Kylläpä olikin työn takana saada niiden naulat naulattua. Pinsetit oli apuna, enkä hävittänyt kuin yhden mininaulan.
There is real hinges on the door. It was very difficult to have the tiny nails down. I lost only one nail.
Ovenkahva on kuivasta kepistä kuorittu pätkä. Vielä pitäisi kehitellä jonkunlainen säppi, ettei kanat karkaa.
The door handle is a little bit of dry wood. Now I had to create some kind of latch that the hens don´t run away.
Tunnisteet:
kukot ja kanat,
miniatyyri,
omatekemä,
rakentaminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)