28. marraskuuta 2010

Viimeiset paketit

Nyt on lähtenyt ja huomenna lähtee vielä viimeiset kalenteripaketit. Ensimmäisethän mulla oli lähdössä jo aika aikaisin ja sitten tämä viimeinen tietysti ihan viime tipassa. Hajontaa löytyy siis. Mutta kohta se siis alkaa, kauan odotettu joulukuu! Vielä en ole päättänyt miten laitan paketit esille, johonkin koriin vai naruun roikkumaan vai miten!Kyllä sekin tässsä parin päivän aikana varmaan selkiytyy.
Tässä Jarmiinalle lähteneet paketit.

Tässä on ollut kaikenlaista sutinaa, Naisten messuja, näitä kalenterijuttuja ja nyt pitäis ahkerasti vielä pakatakin. Meillä on muutto edessä kuukauden päästä ja pakkaaminen on ihan alkumetreillä vielä. Onneksi muuttomatka on varmaan lyhyin mahdollinen, eli samassa kerroksessa vastapäiseen asuntoon. Mutta kun on tuota hamsterin vikaa, niin kamaa riittää. Huomenna laitan postiin viimeisen joulukalenteri kirjeen ja siinä paketit Tiina H:lle. Jos vaan posti toimii niin kuin pitää, niin paketit ehtii ajoissa perille. Tällaisia on sinne päin menossa. Ylläripakettikin on mukana!

Mulla on nyt viime päivinä neulepuikot kovasti viuhuneet. Neulon nallepuutarhaan "lunta", koska ajattelin tehdä siihen talvisen maiseman. Nalleille pitäisi kai tehdä myös talvivaatteet, jotta tarkenevat lumessa peuhata. Joten lankojen parissa taitaa vierähtää tovi jos toinenkin. Pitää kai tilata ohuita puikkoja, ettei kauheen paksuja vaatteita tule tai siten pitää ne virkata. Katsotaan nyt miten homma etenee.

20. marraskuuta 2010

Kirppislöytöjä ja hyasintteja

Olin ystäväni kanssa tänään kirppiskierroksella ja teinkin hyviä löytöjä. Kiinalaisia lattiamaljakoita löytyi ihan kolme kappaletta ja kaikki eri pöydistä. Tuo pienin taitaa tulla Kuononpään kartanoon.

Sitten aika hauska kapistus. Se on oikeasti kännykkäteline, mutta kyllähän sitä voi käyttää myös nukkekodissa. Kassikärri.

Lasten huoneeseen löytyi myös tavaroita. Ensin puisia junan vetureita.
Sitten rumpuja ja kitara.

Jouluisia juttuja löytyi myös. Pieniä ilmeisesti kynttilänjalkoja, joita voi käyttää kukkaruukkuina.
Pikkuinen joulupukki tai tonttu. Sen voi käyttää johonkin jouluboxiin tai koristeeksi nukkekotiin.

Isompi tonttu-ukkokin löytyi. Sitä pitäisi vähän fiksata, nuo kukkanapit ei oikein miellytä.

Tänä iltana sain tehtyä vähän kukkia. Näin joulun alla hyasintteja. Ohjeen nappasin Eevertin Taavitsaisen talo -blogista.


18. marraskuuta 2010

Paketteja jälleen ja nimi talolle

Tänään oli taas kirjekuori odottamassa eteisen lattialla ja joulukalenteri luukkujahan siellä oli. Kiitokset Jarmiinalle! Siellä oli mukana myös extra-luukku, kyllä mua nyt hemmotellaan!

Talolle on tullut muutamia nimiehdotuksia. Niistä yksi tuntui heti hyvältä, enkä ole oikeastaan itse sen jälkeen miettinytkään nimeä. Talon nimeksi tulee Kuononpään kartano, kiitos Lorainne hyvästä nimiehdotuksesta. Nimiä ehdotti vain kaksi avuliasta henkilöä ja kun arvoin heidän kesken palkintoa, se osui Tiinalle. Lorainnelle lähtee kuitenkin myös palkinto hyvästä nimestä.

15. marraskuuta 2010

Joulu vaan lähestyy

On se kiva kun joulu lähestyy ja varsinkin joulukuu. Sitten saa aloittaa luukkujen avaamisen. Joulukalenteriluukkuja onkin saapunut taas. Ensin tuli Iidasantulta luukut. Kiitos kovasti!

Minä olen saanut lähetettyä kaikki luukut paitsi yhdelle vaihtarille. Tässä luukut Tiitulle.


Ja tänään ehdin postiin hakemaan Maarun pakettia. Mietin jo, että miten isoja paketteja sieltä tuleekaan, mutta kun avasin paketin, oli hämmästys suuri. Maarun paketista löytyi kolmet paketit, eli minulle ja molemmille pojille omansa. Olipa ihana yllätys, KIITOS MAARU! Kyllä me nyt kaikki jännityksellä odotetaan joulukuuta.

Vielä nimettömään nukkekotiini halusin jo jotain laittaa esille ja kaivelin laatikoitani, joista löytyi yksi sopiva huonekalu keittiöön ja siihen jotain esille pantavaa. Kaapin voisi vielä maalata, kun vain ehtisi. On se kurjaa, kun pienempi poikakin sanoi itku silmässä, että on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, eikä ehdi kaikkea tekemään. Tylsää ei ainakaan ole, kun tekemiset ei lopu!
Little things -laatikko on Minijuliannalta ostettu ja rautalankakori on Tiinan kammarista viime joulun kalenterista.
Tervetuloa uusin lukijani Yeanna!

9. marraskuuta 2010

Paketteja ja tapetteja

Tänään oli ilokseni kolahtanut postiluukusta joulukalenteripaketit Tiinalta. Kun avasin pakettia, hämmästyin, kun sieltä tulikin 4 pakettia vaikka olin vaihtanut vain 2. Tiina olikin laittanut paketit myös pojille. Kyllä pojat ilahtuikin kovasti ja olisivat tietysti halunneet avata paketit heti. Mutta ne avataan vasta joulukuussa! Kiitos Tiina yllätyksestä!
Kun sain oman taloni kasaan, halusi vanhempi poikani aloittaa oman Lundbynsä laittamisen. Tai minähän sitä tuunaan ja remontoin. Katto puuttuu makuuhuoneen päältä, joten siitä oli helpoin aloittaa. Sain lattian ja seinät tehtyä.
Jatkoa seuraa, kun aikaa löytyy.
Tervetuloa uusin lukijani Blackrat!

6. marraskuuta 2010

Talon pystytystä

Unohdin viimeiksi laittaa kuvan omista Halloween-swap tavaroista. Eli tällaiset lähetin kolmelle swap-kaverille.

Olen ahkeroinut eileisen ja tänään kovasti taloni kimpussa. Eilen liimailin viimeisiä lattioita ja tapetteja. Tänään sahailin yhden väliseinän lisää, jotta voin alkaa koota taloa. Eli tässä talo melkein kasassa, puuttuu vain katto ja etuseinä.
Ensin mietin, että taloon muuttavat asumaan kaurisperhe.

Sitten huomasinkin, että he ovat kuitenkin hieman liian pieniä tähän taloon, vaikka tässä onkin matalat huoneet. Ei muuta kuin yksi laatikko esille ja sieltä valikoimaan uusia asukkaita taloon. Sovittelin kaikki mahdolliset ja mahdottomat nuket ja eläimet ja viimein taloon on löytynyt asukkaat. Taloon muuttaa asumaan nalleperhe; isä, äiti ja kaksi lasta. Äiti ja lapset on löytyneet yhdessä kirppikseltä ja isä erikseen. Eli taitaa olla uusperhe. Ja vain isällä oli vaatteet, joten saan alkaa myös ompeluhommiin.
Seuraavaksi haluan vielä esitellä huoneet erikseen. Ensin vaikka keittiö. Keittiön oikeanpuolinen seinä on se lisätty väliseinä, koska olisi ollut hassua, että ulko-ovesta tullaan suoraan keittiöön.

Takanurkkaan tulee puuhella ja siksi siellä on tiiliseinä. Ikkunoita tässä talossa on harmittavan vähän siis vain etuseinässä, mutta voi olla, että teen "valeikkunoita" huoneisiin. Eteinen on keittiön vieressä. Keittiön ja eteisen välille en vielä ole ehtinyt tekemään ovea.
Eteisen vasemmalla puolella on kylpyhuone.

Sitten päästään toiseen kerrokseen, jossa on kaksi huonetta. Portaat tulevat olohuoneeseen ja olohuone on mukavan tilava.

Olohuoneesta pääsee vanhempien makuuhuoneeseen.
Olohuoneesta kiivetään portaita ylimpään kerrokseen, jossa sijaitsee lastenhuone ja vintti. Sinne tarvitsee vielä toisen uuden väliseinän, mutta se puuttuu vielä.
Lastenhuone on siis yhtä iso kuin olohuone ja vanhempien makuuhuoneen yläpuolelle tulee vintti. Onhan sitä nyt joku paikka oltava ylimääräiselle tavaralle.

Tuntuu tosi kivalta kun talo on jo tässä vaiheessa. Nyt voi alkaa miettiä sisustusta tarkemmin. Ja jotain huonekaluja löytyykin jo laatikoista. Tämän talon huoneet vaan on niin matalia, että täytyy vähän soveltaa mittakaavaa joissain huonekaluissa. Kylppäriin kuitenkin sopii hyvin nämä jo viime jouluna joululahjaksi saamani kalusteet.

Vielä kiitos Johannalle joulukalenteripaketeista!


Nyt alkaa myös nimen miettiminen tuolle talolle. Mikähän voisi olla sopiva nimi nalleperheen talolle? Jos haluat auttaa minua mietinnässä, jätä kommentti. Arvon jotain pientä kaikkien osallistuneiden kesken!

1. marraskuuta 2010

Halloween-swap

Osallistuin Kaisankulmassa Halloween-swappiin ja sain tänään kirjeen, jossa oli kolmen vaihtarin paketit. Olipa jännittävää avata niitä. Hieman oli muutamat massajutut kärsineet matkassa, mutta se ei onneksi pakettien ihastelua haitannut. Kaisankulman Kaisalta tuli kiva kortti ja pieni paketti.
Pussillinen varmaan Halloween-kurpitsan siemeniä, karkkikeppejä ja pieni kurpitsakori, jossa oli jotain todella mielenkiintoista. Tarkemmin kun katsoi niin sieltä löytyi pääkallo kepin nokassa, huulet ja oi mitä ällötystä; sormenpätkiä! Aivan ihanaa minityötä, kiitos Kaisa!

Seuraavassa paketissa oli tapahtunut hieman katkeilua ja liimasin toisen kurpitsan takaisin paikalleen ja toiseen varrenpätkän paikoilleen. Puutarjottimelta löytyi Halloween-herkkuja; kurpitsoita, karkkikeppejä ja luurangon käsivarsi. Pikkuisessa aavemukissa oli vielä tikkareita. Kiitos kovasti Kaisa Miltonia!

Kolmas paketti sisälsi Halloween-aiheisen taulun. Nyt olisi materiaalia vaikka Halloween-boxiin, kun vaan ehtisi tekemään. Tahtoo vaan olla runsaudenpula noissa ideoissa. Kiitos kivasta taulusta Susali!

Tänään ruokakaupassa käydessä huomasin hyllyn, jossa oli kaikenlaista Halloween- kamaa. Silmiin osui luurankoja. Ostinpa meillekin luurankoja. En tiedä mihin ja milloin käytän, mutta niitä ainakin nyt on. Kummaa hamsterin vikaa....

Kuvien lisääminen ei näköjään onnistu tuota ensimmäistä lukuunottamatta, jumissa jotenkin ohjelma. Koitan lisätä kuvat huomenna uudelleen. Sain lisättyä kuvat tänään, mutta kovan työn takana se oli. Jotain kummaa siinä nyt on, kun se ei anna lisätä kuin yhden kuvan kerrallaan.