30. heinäkuuta 2011

Peilejä ja punontaa

Tein näitä jätskitikkupeilejä muutaman lisää. Nyt liimasin niihin mukaan pientä kosmetiikkaa, kynsilakan ja pienen purkin.

Punontatyöt on jälleen alkaneet. Ilmeisesti ilmat on sen verran viilenneet, että sormet pystyy punomaan taas. Ja onhan se joulukin pikkuhiljaa tulossa : ). Tässä ensimmäinen tuohikoppa pitkästä aikaa, tuttua mallia jälleen. Sillä on aina hyvä aloittaa.

27. heinäkuuta 2011

Kotona jälleen

Matka Tanskan maalle on tehty ja kotiin on aina mukava palata. Säät eivät suosineet meitä kovinkaan hyvin, vaan joka päivä satoi. Ohjelma oli tiivis, joten en ehtinyt mihinkään minejä metsästämään. Yhden minin sain ostettua, toisen löysi minulle poika ja kolmas, no se olkoon muisto Legolandista.
Viikinkimuseosta löytyi tuo pieni laiva. Kivi on piikiveä, jota pojat tieytsti keräsivät maasta eläintarhassa. Eläintarhan parhaat otukset olivat poikien mielestä apinat ja kilit. Molempien aitaukseen pääsi sisälle ja siten aika lähelle myös.

20. heinäkuuta 2011

Matkailua

Lähdemme pienelle matkalle huomenna, pojat ja minä. Ensin Vantaalle nauttimaan Flamingo Spasta ja yöksi hotelliin. Perjantaiaamuna nousemme lentokoneeseen ja lennämme Tanskaan Billundiin Legolandiin. Kotiin palaamme ensi viikon maanantaina.

17. heinäkuuta 2011

Pönttöuunissa luukku

Kiitos Tiinan, minulla on nyt Kuononpään kartanon makuuhuoneen pönttöuunissa luukku. Uuni olikin odotellut luukun löytymistä jo pitkään, mutta niinhän se on tapana, että aika aikansa kutakin ja nyt uuni on valmis. Tai en vielä tiedä tuleeko siihen ne pellit sinne ylös, mutta ehkä se jää nyt näin. Yleensähän noissa uuneissa se luukku on kaksiosainen, mutta en viitsinyt ruveta tuota kaunista metalliosaa leikkelemään kahtia. Tässä uunissa siis yksi iso luukku.
Thanks to Tiina, my fireplace in Muzzeltip manor is now ready. I got the door to fireplace from Tiina as a giveaway present. I had waited for a suitable piece for the door and there it was amongst the other things. Usually those fireplaces have two-part doors, but I cannot brake that beautiful piece of metal.

Tiinan paketista löytyi myös osat näihin pieniin tarjoiluastioihin. Vielä en ole keksinyt mitä niistä voisi tarjota, mutta kaikki aikanaan.
From Tiina is also the parts of these little serving dishes. I dont yet know what to serv on these, but all in time.

15. heinäkuuta 2011

Ihana paketti ja valmistuneita juttuja

Tänään kuuntelin postiluukun kolahdusta ja ajattelin, että mitähän sieltä nyt tuli. Sain Tiinalta ihanan arvontavoiton Narsissiarvonnasta. Hän oli laittanut siihen "pikkuisen" ylimääräistä, kun meillä on useampi harrastaja. Tässä sitä ihanuutta teillekin ihailtavaksi.
 Kankaita ja nauhoja. Tuo teepannukangas varsinkin on ihana. Siitä tulee varmaan verhot johonkin keittiöön.
 Nappeja oli monenlaisia ja varsinkin nämä kissa- ja hiirinapit on ihania. Hiiret pääsevät varmaan kellariin seikkailemaan.
 Tiinan omaa tuotantoa oli tietysti mukana. Virkattuja liinoja ja noita keramiikkalautasia jaksaa aina ihailla.
 Tässä kaikkea pientä sekalaista, nappia, nuppia ym.
Kaikille meille mehua, hatut, huopasydämiä ja kukkia. Tuosta metallifiligraanista tuli heti mieleen josko siitä saisi pönttöuuninluukun Kuononpään kartanoon. Täytyy ruveta mallailemaan.
Vielä oli paketissa siemen- ja putkihelmiä, puuhelmiä ja muovihelmiä. Kaikkia tarvitaan.

Tässä on pienemmän pojan Lundbyn katto uusittuna. Nyt se talo on valmis ja hän voi ruveta miettimään asukaita ja kalustusta.

Oman Lundbyni alakerta on ihan viimeistelyjä vaille valmis. Tein siihen siis kellarin, eteisaulan ja makuuhuoneen. Eteisen ja makuuhuoneen väliin tein uuden väliseinän. Oviaukko on viimeistelemättä ja tietysti ovi puuttuu.

Makuuhuoneessa on tällaiset tapetit.

Pienen korin olen saanut valmiiksi. Siitä puuttui kansi ja sen virkkasin eilen illalla. Kori on virkattu ohuesta paperinarusta. Siitä voi kyllä tehdä lisää monenlaisia koreja tai vaikka kasseja ja lierihattuja.


Kansi on päällepäin nurjaa ja kori oikeaa.

14. heinäkuuta 2011

Hiljaiseloa

On ollut hieman hiljaiseloa täällä blogissa, koska olen kohta kaksi viikkoa sairastellut. On tosi tylsää olla kesällä sairaana, ei paljon jaksa edes netissä roikkua.
Arvontoihin olen muutamaan kuitenkin osallistunut.
Nukkekoti Kauniissa on arvonta.
Ultsun unelmissakin arvotaan ihania korihuonekaluja.

2. heinäkuuta 2011

Löytöjä

Eilen ajelin helteessä Ylämaalle jalokivimessuille (onneksi on ilmastointi autossa). Sieltä löytyi koruhommiin paljon uutta materiaalia ja nukkekoteja ajatellen ostin taas pieniä lasieläimiä.
Pöllön, norpan/mursun ja papukaijan. Nämä ovat kyllä niin ihania taidonnäytteitä!
Tänään oli vuorossa Anttolan Antiikkimarkkinat ja sieltä löytyikin yksi mineilijä, jolta ostin nämä ihanat seinälampetit.

TERVETULOA lukijoiksi Hilsu ja Sanne!