16. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä

Pääsiäinen tulee nukkekotiinkin. Tein vähän pajunoksia ja niiden kanssa maljakkoon pääsivät tekemäni narsissit. Fimosta tehdyt suklaamunat on tarjolla jalallisessa lasimaljassa (Tigeriltä : )). Joku on jo avannut yhden käärettä.
Welcome my new follower Marver!

10. maaliskuuta 2013

Miniystävien kanssa

Kokoonnuttiin jälleen miniystävien kanssa tekemään yhdessä pieniä juttuja. Aiheena meillä oli tällä kertaa kukat. Osa teki kukkia valmiista kiteistä ja osa muuten. Aikaan saatiin jälleen paljon kaunista pientä. Tässä valmiita tuotoksia.
 Tässä punainen kukka valmiista kitistä, muut ihan itse tehty.
 Maljakoissa olevat kukat ihan itse tehty.
 Nämä kauniit kukkaset on kitistä tehty.
 Olihan meillä swappikin kevät/pääsiäis/puutarha aiheella. Tässä swapin aarteita.
 Tämä on kyllä aivan mahtava tiput ruohossa.
 Vielä kuva leipälapiosta ja leivinuunin harjasta, jotka ostin nukkiskirppikseltä. Sopivat varmaan pupujen mökkiin, kunhan saa tehtyä vielä sen leivinuunin.

9. maaliskuuta 2013

Kruunuja leideille

Innostuin tekemään helmistä parit kruunut prinsessaleikkeihin tai ihan oikeille prinsessoille. Laitoin nämä nukkekotikirppikselle myyntiin.



 Possut ja linnutkin saivat koekilla näitä.


3. maaliskuuta 2013

Matkalta hankittua - Shopping

Olimme poikien kanssa Kuopiossa reissussa ja tietysti siellä sai myös tehdä ostoksia. Biltemasta ostin tietysti sytyketikkuja pari pussia, vaikka entisiäkin on vielä vähän jäljellä. Mutta niitähän tarvitsee varmasti monissa jutuissa, huomasin torikojua rakentaessa, että ne ovat tosi hyviä vaikka seiniä rakennettaessa. Matkus-ostoskeskuksessa käytiin myös ihmettelemässä liikkeiden määrää. Siellä meidän kohteina oli varsinkin Tiger ja BR-lelut. BR:ltä ostin hyvässä alennuksessa olleet Sylvanian families ketut piknikillä. Tigeriltä löytyi mm. pikaripeli, josta saa lasikupuja moneen tarkoitukseen.
I was in Kuopio with my sons. We make some shopping and I bought from Biltema those very popular kindling sticks. They are very good in building, you can build a wall with them. From BR-toys I bought Sylvanian families foxes in picnic. From Tiger I bought a game with plastic goblets. They are good for glass covers to cheese and cakes.




 Näin pikareista saa kivoja kupuja moneen tarkoitukseen.
Tervetuloa uusimmat lukijani Tarja ja Heli!