Tein kaksi nojatuolia malliksi roombox-kurssille, jota pidän. Pitihän minun tuota mallia koettaa, jotta osaan neuvoa kurssilaisia. Tällaisia niistä tuli.
Kävin myös Lidlissä ostoksilla, japanilainen saha sieltä tarttui mukaan. Siinä on hyvin taipuisa tuo terä, mutta aika hyvin eka sahaus onnistui.
25. tammikuuta 2014
10. tammikuuta 2014
Vielä vähän joulua
Kummasti kertyy tuota joulutavaraa monenlaista ja sitten miettii, että mihin kaikki ihanuudet laittaa. Kuitenkin olisi kiva jos ne voisivat olla jotenkin esillä. Tein sitten entisen jouluboxin lisäksi toisen, joka on puoti. Sinne mahtuu vielä lisääkin kamaa, jos vaikka ensi jouluna jotain tulee. Boxi on Sinooperin lasietuseinäinen boxi ja hyllyt taattua biltematikkua.
Tervetuloa uusin lukijani Lisa.
Welcome my new follower Lisa!
Tervetuloa uusin lukijani Lisa.
Welcome my new follower Lisa!
6. tammikuuta 2014
Hiihtokelejä odotellessa
Onneksi minimaailmaan voi loihtia lunta ja asukkaat pääsevät hiihtämään, vaikkei oikeassa maailmassa pääsisikään. Kerhossa eilen tehtiin suksia ja kotona viimeistelin ne.
Tunnisteet:
kerho,
Kuononpään kartano,
miniatyyri,
omatekemä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)