19. toukokuuta 2012

Miniatyristit koolla

Kokoonnuimme Mikkelin miniatyristien kanssa tekemään keskeneräisiä töitä. Siinä rupattelun lomassa valmistuikin jotain juttuja.
Yksi sai paperikasseja kasaan, toinen ompeli pientä tilkkupeittoa alkuun ja kolmas sai pitsiliinan valmiiksi.

Tässä alkua niin kauniille tilkkupeitolle, katsokaa nyt noiden kuusikulmioiden kokoa.

Itse sain valmiiksi pitkään kesken olleen kaksisankaisen tuohilaukun. Olinpa tyytyväinen, kun sain sen valmiiksi. Se lähtee Lahteen.

Vielä sain Lahden myyntilaukkuun mukaan nämäkin korit.

17. toukokuuta 2012

Huvimajaa ja koreja Lahteen

Äitini osti jostain kirpputorilta jo kauan sitten tällaisen häkkyrän. Hän ajatteli, että voisin tehdä siihen huvimajan/puutarhamajan. Tämä on ilmeisesti joku käsitöihin liittyvä juttu. Nyt hän antoi sen minulle mukaan, jotta voisin aloittaa sen tekemisen. Tästä siis lähdetään liikkeelle.

Olen myös ahkeroinut tuohikoreja tekemällä. Tässä hieman koreja, jotka lähtevät Lahteen miniatyyrimarkkinoille myyntiin. Itse en pääse myymään, mutta ystäväni Tiina on luvannut ottaa näitä pöytäänsä myyntiin. Joten jos suuntaat Lahteen 9.6. niin näitäkin on tarjolla!

13. toukokuuta 2012

Lumikki ja yksi kääpiö

En ole aikoihin ehtinyt käymään kirppiksillä, mutta pojat ehdottivat sinne menoa, niin minäkin pääsin sitten käymään. Varsinainen aihe oli pojalle kumpparit ja Pokemon-kortteja, no kumpparit onneksi löytyi, kortteja ei. Pojat teki kyllä muita löytöjä ja minäkin yhden. Yhdessä pussissa oli Lumikki ja yksi kääpiö, Unelias. Minullahan jo on noita kääpiöitä joitakin ja silloin kun niitä aiemmin löysin, ajattelin, että Lumikki löytyy sitten joskus. Nyt on Lumikki saapunut, joten kai sitä jonkunlaista mökkiä pitää sitten suunnitella. Tuo Lumikin mekko on muovia ja oli harmikseni rikki takaa, mutta liimailin sitä vähän kasaa ja mietin myöhemmin teenkö kankaasta sille mekon vai en. Mekon saa Lumikilta päältä pois, siksi se ehkä on revennytkin, jos sitä on liikaa riisuttu.
Tervetuloa uudet lukijani Otterine ja Liiolii!
Welcome my new readers Otterine and Liiolii!

6. toukokuuta 2012

Kurssin satoa

Kurssilta kotiinpaluu tapahtunut. On se vaan niin, että kun on jollain kurssilla, niin innostuu taas mineilemään innokkaammin. Kurssin sato on vähemmän valmista, mutta enemmän ideoita ja puolivalmista. Kokeilin taulun tekoa kankaankovetusaineella.
Sitten innostuttiin Tiinan kanssa kovasti sellaisesta leikkurista, millä sai leikattua paperia, kangasta, nahkaa yms. Tällaisia piparireunaisia liinoja leikkelin sillä.

Leikkurilla sai myös tällaisia kasseja kätevästi erilaisista papereista. Niitä piti leikellä varastoon oikein urakalla. Jouluisiakin ja syksyisiä kasseja leikkelin valmiiksi.

 Ilmakuivuvasta Fimosta tein muottien avulla erilaisia juttuja. Ensiksi erilaisia "reliefejä". Kaikki reunat on vielä viimeistelemättä.

 Tässä mereneläviä ja muita kasveja.

 Eläinhahmoja ja niille ruokia.

Pari mattoa vielä paksusta mustasta keinonahasta. Kiitos Tiinalle.

Paperileikkureita käytin myös ja leikkelin silkkipaperista kukkia jatkojalostusta varten. Kutistemuovia olisi saanut myös kokeilla, mutta sen jätin tällä kertaa. Nahankäristyksestä voi saada esimakua toisessa blogissani. Tänne en vielä saanut niistä mitään kuvattavaksi. Haisee muuten pahalle!
Kurssilla oli tosi mukavaa ja uusia tuttavuuksia syntyi. Kiitos kaikille kurssilaisille seurasta!

Wellcome my new reader Luisa!!

5. toukokuuta 2012

Juvalla kurssilla

Olin tänään viettämässä syntymäpäivääni "matkoilla". Matkailin ihan Juvalle asti, n. 40 km:n päähän. Olin ostanut itselleni nukkekotitavaroiden kaksipäiväisen kurssin. Tänään en saanut oikein mitään valmiiksi, mutta kokeilin kyllä monta eri juttua. Tein ilmakuivuvasti Fimosta muoteilla erilaisia kohokuvia. Ne kuivuvat huomiseen. Sitten tein yhden taulun kankaankovetusaineella, se kuivuu myös huomiseen ja saa sitten vielä kultamaalia pintaansa. Sitten opettelin "kissapunontaa", eli matonkudontaa hieman toisenlaisella kudonnalla kuin ihan tavallinen palttinakudos. Vielä kärvensin nahkaa, eli opin uuden mahtavan tekniikan, millä saa nahkapyörylän muotoiltua kuperaksi kupiksi, josta voi sitten tehdä vaikka palleja tai hattuja tms. Kuvia saatte odottaa huomiseen, kunhan saan jotain valmiiksi ja kotiin asti kuvattavaksi. Kivaa!! Kurssilla mukana myös Tiina ja Tulitikkutyttö.

21. huhtikuuta 2012

Led-valo -kurssilla



Olin tänään Lahdessa led-valaisin -kurssilla. Nyt minullakin on ihan oikein palava lamppu. Tein sen kotona loppuun, kun hommassa tarvitsi hiustenkuivaajaa. Kyllä se valaisee ihan mukavasti, tässä se on koekäytössä Turkoosissa tuulahduksessa. Kattoon kiinnitys on vielä vähän hakusessa. Lamppu on tehty jonkun shampoo tai muun pullon korkista.
Aloitin kurssilla myös pöytälamppuja. Varjostimet tein siellä ja kotona lisäsin nuo lankakoristeet reunoihin. Puiset helmet jalustoiksi ja siinäpä on jollekin vaikka yöpöydän lamput.
Kurssilla oli mukavaa ja kiitos vielä pöytäseurueelle seurasta. Uusia lamppuja syntyy varmaan pikku hiljaa!
Tervetuloa uusin lukijani Saara!

14. huhtikuuta 2012

Munatalo edistyy -Progress in the Egghouse

Olen saanut tehtyä munataloon jakkarat pöydän ääreen ja hormin hellasta katolle asti.
I`ve made stools to the table and the chimney to the fire place.
 Talossa on nyt myös nukkumaparvi, jonne ei varmaan tule sänkyä, vaan jonkinlainen pesä.
There is also a sleeping loft. There is going to be some kind of nest rather than a bed.
Tervetuloa uusin lukijani Islandi!

9. huhtikuuta 2012

Puukoppa munataloon - A basket to Egghouse

Kun on puuhella, täytyy tietysti olla myös puukoppa. Tein eilen varmaan pienimmän tähän mennessä tekemäni tuohikopan. Puunkantokoppa on tehty 3 mm:n suikaleista ja se on 2,5 cm korkea. Puut on vielä pilkkomatta, mutta niitäkin taitaa jostain tavaralaatikosta löytyä. Rouva Ankka untuvikkoineen on hyvin tyytyväinen talonsa edistymiseen.
Yesterday I made a little birch bark basket to Mrs Duck and her little duckling. The basket is a littlest one I made so far. Mrs Duck is very pleased to the progress of her house.
Kiitos kommenteista, kyllähän tuokin talo joskus valmistuu ihan varmasti, hitaasti mutta varmasti! Seuraavaksi hormi ja piippu, matto lattialle, kattiloita hellalle, tuolit pöydän ääreen... Suunnitelmia siis on ja vähitellen niitä tässä toteutellaan.
Tervetuloa uusin lukijani Sussu!

8. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä munatalon kimpussa - Easter with the Egghouse

Minulla on pääsiäisen ikuisuusprojekti munatalo. Olen sen ajatellut niin, että se valmistuu jonain pääsiäisenä. Ei kylläkään vielä tänä pääsiäisenä. Pientä edistystä kuitenkin on tapahtunut. Sain tehtyä talon ainoaan ikkunaan verhot. Pöydälle tein myös samasta kankaasta liinan.
I have my long long project the Egghouse. It may be ready some easter, but not yet. Now I made the curtains to the houses only window. At the table I made a tablecloth from the same fabric.
 Puuhellan sain myös tänään viimeisteltyä ja olen siihen aika tyytyväinen. Hormi ja piippu on vielä maalaamatta. Haastetta talossa asettaa tuo pyörteä muoto.
I have made also the wood-burning stove. I´m rather satisfied to it. The chimney is still unpainted. The challenge in this house is it´s round shape.

3. huhtikuuta 2012

Pitkästä aikaa

Onpa viime postauksesta aikaa. Ei ole ollut liiemmin inspiraatiota. Nyt kuitenkin, kun olin viime lauantaina Espoossa Nukkekotiseminaarissa pitämässä tuohikori ja helmienkelikurssia, niin into hieman palaili. Kuvassa suurin kori on tehty kurssilla malliksi ja nuo kaksi on syntyneet sen jälkeen. Nukkekodin koirakirjan sain sieltä kittinä mukaani ja sen tein sunnuntai-iltana.
Kiitos kaikille innokkaille kurssilaisille ja toivottavasti tuohikoreja ja enkeleitä syntyy vielä lisää.

22. maaliskuuta 2012

Uusi kirjakaruselli

Kaurismäen äiti ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen kirjakaruselliinsa. Se oli vähän liian "kolho". Niinpä hän tilasi siromman mallin ja halusi sen valkoisena. Kirjathan hyllystä puuttuu edelleen. Mutta nyt on emäntä tyytyväinen.

 Muuta uutta ei ole syntynyt minikoossa eikä kyllä muutenkaan. Hiljaiseloa käsityörintamalla, mutta toiveita on josko innostus palaisi kevään etenemisen myötä. Nukkekotiseminaariin olen menossa tuohitöitä opastamaan, joten tervetuloa "oppilaaksi", jos sinne suuntaat.
Tervetuloa uusi lukija Emilie!
Welcome my new follower Emilie!

3. maaliskuuta 2012

Tuliaisia

Olimme hiihtolomareissulla Kuopiossa Rauhalahdessa. Paluumatkalla käytiin Juvan ABC:llä. Sieltä ostin itselleni tuliaisina nämä. Pienen gramofonin ja rannekoru, josta saa pieniä "ikoneita".
Muuten onkin ollut todellista hiljaiseloa minirintamalla. Ehkä onkin hyvä pitää välillä taukoa, niin sitten taas voi päästää mielikuvituksen valloilleen.
Tervetuloa uusimmat lukijani El raconet de les minis barcelona ja Susan Wynne-Ellis!
Welcome my new followers El raconet de les minis barcelona and Susan Wynne-Ellis!
Ja tervetuloa kaikki muutkin jos olen jonkun unohtanut.

13. helmikuuta 2012

Arvontavoitto - The prize

Tulitikkutytöllä oli arvonta ja hän palkitsi kaikki siihen osallistuneet. Tänään kolahti postiluukusta pieni kirjekuori, joka sisälsi kaikenlaista ihanaa ja niin pientä!
The "Matchgirl" has a giveaway and all the participants got a prize. It came today and there was so many wonderful and mini things!
 Tässä kaikki samassa kuvassa. Here is all in the same picture
 Katsokaa miten upea lintuallas. Look how wonderful little pool for birds.
 Hieno voileipäkakku ja savustetut kalat. Nice cold buffetcake and smoked fish.
Ja sokerina pohjalla tämä myös Tulitikkutytön itse tekemä pikkuinen teepannu. Finally this also her selfmade teepot.
Kiitos Tulitikkutyttö näistä ihanuuksista! Thank you for these lovely things!

12. helmikuuta 2012

Palkinto - Premio

Piikko Söpökadulta antoi minulle tällaisen "palkinnon", tunnustuksen. Tässä sitä ollaan yhtä loistavia kuin sininen taivas.

Tämä tulisi jakaa kuudelle, mutta jätän tällä kertaa sen väliin ja nautin tästä palkinnosta ihan itse!
Toivotan tervetulleeksi uuden lukijan Kotokon!

11. helmikuuta 2012

Olohuone-swappi - Living room-swap

Kuka haluaisi osallistua vaihtoon olohuone-teemalla? Aiheena on siis tehdä 1-4 esinettä olohuoneeseen. Mittakaava on n. 1:16 eli Lundby-kokoa. Jokainen tekee 5 samanlaista esinettä/esineitä ja lähettää ne minulle viimeistään 29.2. Minä lähetän edelleen paketit kaikille osallistujille. Mukaan mahtuu 5 ensimmäistä halukasta.
Who wants to participate to a swap with living room theme? The theme is to make 1-4 articles to living room. The scale is about 1:16. Everyone makes five identical article/articles ja sends them to me no later than 29. of February. Then I send the packages back to all the participants. The first five willing are in.

10. helmikuuta 2012

Kirjakaruselli - The book-carusel

Minäkin tein pienen kirjakarusellin Lundbyhyn. Maalausta vielä harkitsen, ainakin väriä. Kirjat tähän hyllyyn pitää tehdä kyllä tosi pieniä, mutta eiköhän niitä vielä synny jossain vaiheessa. Isompaa hyllyä ei oikein voinut tehdä, kun mittakaava on tämä. Idean sain täältä.
I made this book-carusel to my Lundby. The books are going to be very little, but maybe I manage to do them allright. I may paint the carusel also.

8. helmikuuta 2012

Askivaihto ja pöytä - Swap and table

Olin mukana Shaniq:n askivaihdossa. Vaihtoparini oli Jaana Jaanan ateljeesta. Sain tänään kauniin tikkuaskin, joka oli täynnä monenlaista tarpeellista ja kivaa miniä. Tästä riittää moneen juttuun! Kiitos Jaana!
I was swapping a little matchbox with Jaana from Jaanan ateljee. I got the box today. There was many little things in it.
 Eilen illalla sain aikaiseksi olohuoneen sohvapöydän Kaurismäkeen. Pyöreässä pöydässä on myös hylly tuossa alhaalla. Väri jatkaa samaa linjaa pianon kanssa. Sohva olisi kai seuraavana vuorossa.
Yesterday I made a coffee table to Deerhills livingroom. A couch is next in line!
Tervetuloa uusin lukijani Stiina!

6. helmikuuta 2012

Pyöreä matto

Tein kudontakehyksellä maton. Kehyksellä sai tehtyä pyöreän maton ja sitä kokeilin. Tällainen syntyi. Sijoituspaikka on vielä auki, mutta paikka kyllä löytyy. Tässä matto on Kaurismäen eteisessä.
Tervetuloa uusimmat lukijani Magda ja Kikka!
Welcome my new followers Magda and Kikka!

1. helmikuuta 2012

Voittajat ovat!! - The winners are!!

Arvonnan voittajat ovat - The winners in giveaway are

1. palkinto menee ROSAMARGARITAlle!

The first prize is going to ROSAMARGARITA!

2. palkinto menee Sannelle, Sannen vintille


The second prize is going to Sanne!

CONGRATULATIONS TO THE WINNERS!

PALJON ONNEA VOITTAJILLE!

30. tammikuuta 2012

Tunnustus

Olen saanut tunnustuksen Merjalta Vaahteravaaran pappilasta! Kiitos kovasti Merja! On aina mukavaa, kun saa tunnustusta.
Tämä tunnustus tulee jakaa eteenpäin viidelle muulle blogille, joilla on alle 200 lukijaa. Siinäpä sitä olikin miettimistä kerrakseen. On niin monia ihania blogeja, joille tämän tunnustuksen olisi voinut antaa. Tässä kuitenki viisi, jotka valitsin, näitä seuraan säännöllisesti.

Nukkekoto Toiska: http://toiska.blogspot.com/

Sannen vintillä: http://sannenvintilla.blogspot.com/

Sekametelisoppi: http://sekasoppi.blogspot.com/

Kalmankuja: http://kalmankuja.blogspot.com/

Äidin ja tyttären nukkisjutut: http://pikkuista.blogspot.com/