27. elokuuta 2014

Uusi laukku

Tuntui jotenkin siltä, että yksi laukku oli ihan orpona yksin. Niinpä tein sille kaverin sellaisesta metallisesta purkkapurkista. Voihan se olla, että nämä poikii vielä lisää laukkuja samaan sarjaan, jos oikein innostuu. Harmi vaan kun tuo sininen nauha loppui, mutta jos löytyisi jotain sopivaa sävyä.

24. elokuuta 2014

Kerhossa

Tänään oli kerhoilun ensimmäinen kerta tänä syksynä. Mietittiin hieman aikatauluja ja aiheita. Kolme henkeä jäi vielä tekemään laukkuja. Minä tein tällaisen Samsoniten.

18. elokuuta 2014

Myyntihommia

Olen aina välillä laittanut tekemiäni tuohikoreja ja muutakin tavaraa myyntiin FB:n nukkekotikirppikselle. Viimeiksi huutokauppasin korisetin, jossa oli tuohikontti, pikkuinen leipäkori ja ostoskori.
Nämä lähtevät uuteen kotiin kohtapuoliin. Minihommat on nyt kohta jo kuukauden verran olleet taka-alalla muiden touhujen ja kiireiden takia. Nyt kuitenkin, kun olen vuorotteluvapaalla, toivon sitä aikaa löytyvän myös näille mineille.

Tervetuloa kaikki uudet lukijani, mukavaa kun vielä uusia seuraajia löytyy!

7. heinäkuuta 2014

JOULUKALENTERI

Kun nyt on päästy heinäkuuhun, on taas aika avata joulukalenterin varauslista! Joulukuun alkuun on vajaa viisi kuukautta aikaa, joten nyt on hyvä aika ruveta suunnittelemaan tulevia joulukalenteri vaihtotavaroita. Eli mennään vanhalla tutulla tavalla:
1. Voit valita 2-5 luukkua vaihdettavaksi
2. Ilmoita kommenteissa valitsemiesi luukkujen numerot
3. Osoitteita voidaan vaihtaa myöhemmin, tai voit saman tien ilmoittaa osoitteesi sähköpostiini (löytyy blogin sivupalkista), ilmoitan omani sitten paluupostissa

Teen jälleen kaksinkertaisen vaihdon, jos vaihtajia löytyy sen verran! Joulupäiväkin on mukana!
MOLEMMAT LISTAT TÄYNNÄ, KIITOS KAIKILLE!

1a Tiina                                        1b Anne
2a Leena                                       2b Anita
3a Sirkka                                     3b Aino S.
4a Miia                                         4b Anneli
5a  MarEve                                   5b Anneli
6a Tiina                                        6b Eeva
7a Sirkka                                      7b Eeva
8a Marianne                                  8b Anne
9a Leena                                       9b Anita
10a  MarEve                                 10b Leena V
11a  Merita                                   11b Anne
12a Tiina                                      12b Kikka
13a Anja                                       13b Aino S.
14a Miia                                       14b Pauliina
15a  MarEve                                 15b Sinikka
16a Anja                                       16b Anita
17a Eena                                       17b Leena V
18a Irina                                        18b Pauliina
19a Eena                                       19b Sinikka
20a MarEve                                  20b Anne
21a Marianne                                21b Sinikka
22a Merita                                    22b Kikka
23a Eena                                       23b Aino S.
24a Irina                                        24b Leena V
25a Eena                                      25b Sinikka

Mukaan pääsee kaikki halukkaat, niin kauan kun luukkuja riittää. Yhtä lailla uudet ja ensikertalaiset ja vanhat tutut myös! Tarkoitus on vaihtaa nukkekotiesineitä ja mittakaava voi olla suurin piirtein 1:12, 1:16 tai 1: 18. Tervetuloa mukaan!

29. kesäkuuta 2014

Kaurismäkeen tuliaisia

Savitaipaleelta ei paljon uutta tavaraa mukaan tarttunut. Pysyttelin taas tiukasta oman myyntipöydän takana kauppaa tekemässä. Oli tosi mukava päivä, monta mukavaa asiakasta kävi minunkin pöytäni ääressä. Naapuripöydästä löytyi kivaa juttuseuraa, niin ettei tuntunut ollenkaan yksinäiseltä. Kaikin puolin onnistuneet messut mielestäni. Kiitos kaikille ostoksilla ja juttusilla käyneille. Tavataan varmaan ensi vuonna uudestaan.
Kaurismäen rouva sai uuden käsilaukun, sen sain naapuripöydästä, kiitos. Itse ostin vain Nukkekotiyhdistyksen pöydästä tuollaisen shaalin/matkahuovan (oikeasti se on mikrokuituliina).

26. kesäkuuta 2014

Karkkia

Netin syövereistä nappaa välillä kaikenlaisia ideoita ja tämäkin löytyi sieltä. Päätin siis tehdä itsekin karkkikeppejä, nehän on lasten mieleen. Sopivat materiaalitkin löytyi itseltä kaapeista!

Savitaipaleelle lauantaina!


20. kesäkuuta 2014

Savitaipaleelle

Tervetuloa kaikki tutut ja tuntemattomat kivaan tapahtumaan Savitaipaleelle. Minäkin olen siellä myymässä nukkekotijuttuja. Ensi lauantaina 28.6. klo 10-16 Kirkonkylän vanhalla koululla, Koulutie 11.
Esim. tällaisia juttuja myyntipöydästä löytyy ja paljon muutakin.



13. kesäkuuta 2014

Angryt huonekalut

Ostin kerran postista rintanappeja, joissa oli angry birdsejä. Ajattelin jo silloin, että niistä tulee jotain miniä. No eilen sitten toteutin yhden idean. Niistä tuli pöytiä ja tuoleja lastenhuoneeseen Lundby-koossa.

Tervetuloa uusin lukijani Heite!

8. kesäkuuta 2014

Uusi sänky

Lahdessa olin myyjänä ja sain pidettyä itseni pöydän takana melkein koko ajan. Vieruskaverilta lopulta ostin sängyn Kuononpään kartanoon, kun se oli sopivan kokoinen. Nyt pääsee rouva ja herra nukkumaan oikein sänkyyn, ei tarvitse enää lattialla pötköttää. Päällyspeitto on sovituksessa, mietin vielä sitä, että sopiiko se tänne vai ei. Kummasti pieni juttu saa taas innostumaan, jospa piakkoin saisi makuuhuonetta muutenkin sisustettua.

5. kesäkuuta 2014

Kohta Lahteen

Lahden miniatyyrimarkkinat vaan lähestyy ja viime hetken valmisteluja tehdään kuumeisesti varmaan monessa muussakin minipajassa. Minä olen saanut joitakin neuleraheja ja peiton valmiiksi. Myös mosaiikkipöytä on viimein valmistunut. Nämä siis myös Lahdessa myyntipöydässä.


31. toukokuuta 2014

Pitkästä aikaa

Toukokuu on hurahtanut ihan vilauksessa. Töissä kevätkiireet painavat aina päälle ja olen ollut 2 viikkoa sairaana. Kyllä on harmittanut, kun ei ole jaksanut edes askarrella mitään, saati päivittää blogia. Nyt kuitenkin toipuessani taudista, olen saanut vähän tehtyä myytävää Lahden miniatyyrimarkkinoille. Markkinathan ovat jälleen Lahdessa 7.6. Olen sinne menossa myymään esim. näitä koreja ja tuohikoppia myös.


Jatkossa koitan saada päivityksiä tännekin enemmän, lomien jälkeen nimittäin jään vuodeksi vuorotteluvapaalle ja silloin pitäisi riittää runsaasti aikaa myös pikkuaskarteluille.

27. huhtikuuta 2014

Mummon ja papan kylppäri

Mummon ja papan kylppäri Lundbyssä on saanut tuon peililavuaariyhdistelmän lisäksi samaan sarjaan kuuluvat ammeen ja pöntön. Onhan tuo vähän kirjavaa, kun lattia on sininen, seinät keltaiset ja kalusteet vaaleanpunaisella taustalla, mutta kun päätin, etten tämän vanhan talon pintoja uusi. Ne saavat kelvata sellaisenaan. Kylppäriin pitäisi nyt vaan saada kaikki muut tilpehöörit laitettua, kuten myös Kaurismäkeenkin ; ).

22. huhtikuuta 2014

Mosaiikkia

Olen nyt saanut mosaiikit saumattua ja tällä kertaa halusin tehdä sen värillisellä laastilla. En tiedä oliko sävyt ihan kohdillaan, mutta tällaisia niistä nyt tuli.
Pannunalusta tai muu alusta. Valitettavasti tuo sininen on aika samaa sävyä, kuin nuo vaaleansiniset kolmiot.
 Peilissä oli hankalaa saada tuon sisäreunan kaikki kohdat täytettyä laastilla.
 Pöytälevy onnistui minusta parhaiten.
 Ruukku samaa sinistä kuin pannunalusta. Tuo epätasainen pinta hieman häiritsee.
Kun kaikkia katsoo hieman kauempaa, näyttää paremmalta.

18. huhtikuuta 2014

Keijut

Äitini oli löytänyt kirppikseltä tällaiset söpöt keijut ja ajatteli, että minä voisin niille tehdä jonkun puutarhan tai muun asumuksen. Katsotaan mitä näiden ympärille alkaa syntyä!

13. huhtikuuta 2014

Vielä mosaiikkia

Mosaiikin teko oli kerhossa niin mukavaa, että päätin vielä tehdä jotain lisää kotona. Saumaustahan tämäkin odottelee vielä, kuten ne muutkin edelleen. Ehkä pääsiäisen aikaan ehtii senkin tehdä.
Tervetuloa uusin lukijani Aino-Mari!

6. huhtikuuta 2014

Ompelurahi vai mikä tämä nyt onkaan

Pitkään oli mielessä hautumassa tämäkin juttu, mutta nyt sain sen tehtyä. Vielä sisuskalut pitää tehdä valmiiksi, joten keskeneräistä sisusta ei voi näyttää. Sain jonkun muovisen korkin siskoltani ajat sitten. Ensin ajattelin lampunvarjostinta, mutta siitä tulikin tällainen. Nimi tälle on hakusessa, olkoon ompelurahi, koska sisälle voi laittaa ompelutarvikkeita.

Tänään kokoontui taas meidän minikerho ja aiheena oli mosaiikit tällä kertaa. Olimme tosi ahkeria, koska kaikki saimme tehtyä monta juttua. Vielä saumaukset vaan puuttuu. Hauskaa hommaa.





2. huhtikuuta 2014

Aamutossut

On se kivaa kun saa edes pienen jutun tehtyä silloin tällöin. Tein aamutossut hiuslenkeistä ja helmistä.


23. maaliskuuta 2014

Mosaiikkia ja kuusikulmiota

Noita keskeneräisiä töitä tuppaa olemaan laatikoiden pohjilla jonkun verran. Onko teillä muilla? Nyt sain yhden pitkään odottaneen työn tehtyä loppuun. Joku saattaa muistaakin, kun tein mosaiikkipöytiä. Tai siis pöydän kansia useammankin. Tänään tein valmiiksi punaisen puolipyöreän pöydän.

Hattunauhakoreja kun on tullut väsäiltyä aika lailla, niin nyt tein kuusikulmaisen korin, kun löysin sopivan kuusikulmion mallin. Pikkuisen säätöä vielä kaipaa se malli, mutta tässä ensimmäinen tällainen laatuaan.

16. maaliskuuta 2014

Lisää...

Tässä nyt kaikki tekemäni pyöreät korit. Minkähän muotoisia vielä voisi tehdä, kolmioita, kuusikulmioita... Saa nähdä tuleeko nyt enää muita kuin pyöreitä ja suorakaiteen muotoisia.