Kokeilin quilling tekniikkaa ja tein muutaman pienen kulhon. Vielä puuttuu hiominen ja viimeistely, mutta aika hauskaa se on tuokin homma.
Selvennykseksi vielä, vihreä, sininen ja keltainen on tehty kopiopaperista ja kaksi oikeanpuoleista serpentiinistä, joka on leikattu se suikale vielä kahtia. Tuo serpentiini tuntuisi olevan materiaalina parempaa, kun kopiopaperi on sen verran paksua.
27. helmikuuta 2015
28. tammikuuta 2015
Kaverukset
Ostin joskus aiemmin kolme kaverusta, liekö Pikkaraisia tms. Susi, norsu ja krokotiili. Nyt sain hankittua toisen suden, jolle virkkasin tuon oranssin mekon. Näille olis tarkoitus tehdä joskus leikkikenttä. Ovat siis lapsia kaikki. Krokolle pitäis vaatteet myös tehdä.
Punontaa on tullut tehtyä jopa hieman isommassakin koossa. Tässä eka kahvipusseista tehty koppa ja mittakaavana edessä tulitikkuaski, jonka päällä samanlainen pienempi koppa.
Tervetuloa uudet lukijat Annu ja Hanna!

23. tammikuuta 2015
Voitto kotiin
Osallistuin Hurauskadulla 66666 arvontaan ja VOITIN! Eilen saapui voittopaketti, jossa oli mukana kaikenlaista pientä ja varmasti moneen kotiin. Kiitos Raijalle!
18. tammikuuta 2015
Matto makuuhuoneeseen
Virkkaukset on jatkuneet, vaikka peukalon nivel meinaa ruveta vihoittelemaan. Sain makuuhuoneen maton virkattua ja lattialle. Verhotkin olen jo virkannut, mutta ne eivät vielä ole ikkunassa asti. Jos vaikka huomenna saisi ne kuvattua valosampaan aikaan, niin on hämärää tässäkin kuvassa.
Tunnisteet:
Kaurismäki,
Lundby,
matot,
miniatyyri,
nukkekoti,
virkattua
15. tammikuuta 2015
Matto lastenhuoneeseen
Sain virkattua maton Kaurismäen lastenhuoneeseen. Laitoin myös joulukalenterivaihdossa saamani viirinauhan ja kirjat paikoilleen.
Vanhempien makuuhuoneessakin on tapahtunut piukkuisen. Vielä mattoa ja verhoja kaipaa tämä huone ja ovikin puuttuu, mutta pikku hiljaa edistytään täälläkin.
Seinällä erään miniystävän tekemä upea miniminiboxi.

kauriit,
Kaurismäki,
Lundby,
matot,
miniatyyri,
nukkekoti
13. tammikuuta 2015
Lastenhuoneessa tapahtuu jotain
Pitkään on ollut suunnitteilla jatkaa Kaurismäen huoneiden sisustamista ja tänään sain sitten kuvattua, kun päiväpeitot on molemmissa sängyissä. Virkkasin isoäidin neliöillä molempiin sänkyihin vähän sävyyn sopivat peitot. Nyt vaan huomaa, että lattia huutaa mattoa. Se on seuraavaksi sitten kudottava tai virkattava, tekotapa on vielä auki!
Tunnisteet:
kauriit,
Kaurismäki,
Lundby,
miniatyyri,
nukkekoti,
omatekemä,
virkattua
1. tammikuuta 2015
Arvonta suoritettu
Arvonta on nyt suoritettu perinteisellä lippuarvonnalla ja voittajiksi ovat selviytyneet seuraavat:
1. palkinnon saa Äiti suuresta maailmasta blogista Pieni talo, suuri maailma ONNEA!
2. palkinnon voitti Aino S. blogista Nilikentän minit ONNEA!
3. palkinto menee Katille blogista Lasituvan miniatyyrit ONNEA!
Lähetän palkinnot pikimmiten, Ainon ja Äiteen osoitteet minulla onkin jo ennestään.

26. joulukuuta 2014
ARVONTA - GIVEAWAY
Blogini täytti 12. 12. 5 vuotta. Miten tuntuukin, että aika on mennyt tosi nopeasti. Ja kyllähän se meneekin näin mukavan harrastuksen parissa. Siispä laitan pystyyn arvonnan. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän vuoden loppuun mennessä.
My blog is now 5 years old. Time has gone so fast. So I`m putting a little GIVEAWAY here. You can participate by commenting this post until 1.1.2015. Pictures of the prizes I put here later.
Arvonnan 1. palkinto on seuraavanlainen
The 1. prize is
Arvonnan 2. palkinto on
The 2. prize is
Arvonnan 3. palkinto on
The 3. prize is
25. joulukuuta 2014
Joulupäivä
Nyt on viimeiset paketit avattu ja joulukalenterirasiani on tyhjä. Kyllä olikin taas niin mukava availla paketteja aina aamuisin. Nyt ei auta kuin jaksaa odottaa ensi joulukuuta jälleen.
Suuri kiitos kaikille paketteja kanssani vaihtaneille, oli aivan mahtavaa!
Viimeiset paketit tulivat Sinikalta ja Elinalta ja miten olikin heillä ollut samansuuntaisia ajatuksia. Molemmilta tuli laatikollinen joulukoristeita ym. jouluun liittyvää.
Ensin Sinikalta nämä, kiitos!
Minä laitoin Sinikalle pöytäliinoja ja puunkantokopan.
Elinalta tuli tällainen, kiitos!
Minä laitoin tuohikorin ja kynttilänjalat.
Olen saanut muutama joulu sitten tällaisen pikkuisen mökin, jossa on kivoja yksityiskohtia. Tätä ihailen aina jouluisin.

24. joulukuuta 2014
Jouluaatto
Jouluaatto on siis koittanut, mutta onneksi minulla on vielä huomisellekin kaksi pakettia. Tänään availin Irinan ja Leenan paketit.
Irinalta tuli puutarhatuolit ja lamppu ja kynttelikkö. Olen saanut tämän vuoden kalenterista paljon puutarhajuttuja, joten se puutarha kai sitten syntyy ensi vuonna! Kiitos!
Leenan paketissa oli juhlatarpeita, eli ylioppilasjuhlaan lakki, kakku, Suomen lippu ja tarjotin. Kiitos!
Leenalle lähti pöytäliinoja, aamutohvelit ja tuohilaukku.
Irinalta tuli puutarhatuolit ja lamppu ja kynttelikkö. Olen saanut tämän vuoden kalenterista paljon puutarhajuttuja, joten se puutarha kai sitten syntyy ensi vuonna! Kiitos!
Irinalle lähti minulta tuohinen puun kantokoppa, tauluja, kello ja posliinikoira.
Leenan paketissa oli juhlatarpeita, eli ylioppilasjuhlaan lakki, kakku, Suomen lippu ja tarjotin. Kiitos!
Leenalle lähti pöytäliinoja, aamutohvelit ja tuohilaukku.
23. joulukuuta 2014
23. päivä
Keittiötarpeita tuli jouluiseen kotiin tänäänkin.
Ainolta kinkku höysteineen, sen saa joku onnellinen perhe pöytäänsä. Kiitos!
Aino sai minulta maton, tyynyn ja tuohikopan.
Elinalta tulin myös keittiöön ihanat ohjeet lusikkaleipiin ja pipareihin ja kuusen palloja myös. Kiitos!
Minä laitoin hänelle punaisen hattunauharasian ja kiinalaisen kissan.

22. joulukuuta 2014
22. päivä
Kikalta sain tänään siivousvälineitä, ämpärin liinoineen ja aineineen ja mopin. Kukahan näillä haluaisi ruveta siivoamaan, vieläkö joulusiivousta ehtisi tekemään. Kiitos!
Kikka sai minulta tuohikorin, taulun, kellon ja kehyksiä.
Meritalta sain monenlaista juhlatavaraa. Vaikka halloweeniin kurpitsoita ja sieniä, jouluun lippunauhan ja uuteen vuoteen raketteja. Kiitos!
Meritalle lähti minulta tuohikori, pöytäliinoja ja norsu.

21. joulukuuta 2014
21. päivä
Voi voi, paketit vaan vähenee, mutta onneksi niistä tulee ihania yllätyksiä aina vaan.
Mariannelta sain hienon tarjottimen, joka on tehty munankuoren paloista, siis munankuorimosaiikkia. Vaatii kyllä kärsivällisyyttä noin pienet palat. Kiitos!
Marianne sai minulta pöytäliinoja, tuohikorin, taulun, kellon ja kissan.
Sinikalta tuli pikkuinen keksipurkki ja pipareita, niin on pikkuisia nämä piparit, että meinaavat hävitä. Kiitos!
Sinikka sai minulta pyöreän hattunauhakopan ja kilpikonnan.

20. joulukuuta 2014
20. päivä
Tänään avasin paketit Marevelta ja Annelta.
Mareven paketissa oli kaksi purkkia, muistikirja ja viirinauha. Kiitos!
Minä laitoin Marevelle tuohikorin ja kaksi kynttilänjalkaa kynttilöineen.
Annelta sain toisen kasvin istutettavaksi, tällä kertaa viiniköynnöksen. Kiitos!
Anne sai minulta lyhdyn ja Ranskan kartan.
Wellcome my new follower Alafosca!

19. joulukuuta 2014
19. päivä
Voi tätä aamujen ihanuutta. Ei kiire mihinkään (vuorotteluvapaa), pikku paketit odottamassa!
Tänään Sinikan luukusta tuli ihana hedelmäsalaattikulho. Kiitos!
Minä laitoin Sinikalle tauluja ja kellon.
Elina oli käärinyt pakettiin paketin käärimistarpeita. Näitähän tarvitaan ennen joulua. Ja nuo teippirullat on jotain aivan upeaa. Kiitos!

Elina sai minulta tauluja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)