Halusin tehdä minijutuille oman blogin, kun tuntui, että alkaa olla jo niin monenlaista juttua tuolle Tuikuntarinoissa. Näistä minijutuistakin kun riittää tuota juttua ja tekemistä aika lailla. Varsinkin nyt kun tuntuu, että esim. kirppikselläkin tiirailee vain minimateriaaleja ja nukkeja. Tämän päivän kirppisreissullakin löytyi monenlaista ja nuket taisivat olla paras löytö. Tässä kuitenkin ekana jo aiemmin löytämäni tonttupariskunta. Nämähän ovat kuin suoraan Suuresta tonttukirjasta. Nämä tallennetaan laatikoiden uumeniin odottamaan tonttulan rakentamista. Täytyy ruvata lueskelmaan tonttukirjaa tarkemmin. Tuo emäntä näyttää aika tyytyväiseltä, vai mitä!
Kaikki loput nuket olivat samassa pussissa. Oikeastaan kaksi pariskuntaa, vaikka ensin luulin saaneeni perheen. Pienemmät nuket ovat 10 cm:n pituisia ja ihan aikuisen näköisiä, joten ei niistä lapsiksi ole. Ne pääsevät joskus johonkiin minimpään projektiin. Ideaa ei oikein vielä niille ole, mutta eiköhän se joskus putkahda sekin.
Viimeisenä pariskunta, joka varmaan tulee Hongkongista ostamaani nukkekotiin. Nuket ovat ihania, kun niillä taipuu käsien ja jalkojen nivelet. Kokokin taitaa olla juuri sopiva nukkekotiin. Ensimmäiset varsinaiset nukkekotinukkeni.
Kyllä tämä nukkekoti- ja miniatyyriharrastus on mukavaa. Tämän parissa vierähtää aika kumman nopeasti. Pientä näpertelyähän tämä on, mutta juuri sellaisesta minä pidän.
12. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti