28. tammikuuta 2010

Jatkoa massailulle

Eiliset massailut oli tänään vielä pellillä, kun isompi poika keksi, että niille hedelmille ym. tarvitsee jotkut korit tms. Hän jo eilen ihaili yhden kirjan kannessa olevaa markkinakojua. Kirja on Angie Scarrin Making miniature food and market stalls. Niinpä tänään teimme sitten yhdessä puulaatikoita tekeleille. Tässä pojan tekemät hedelmät ja kasvikset laatikoissaan. Viinirypäleitä, omenoita monen värisinä, tomaatteja ja kurkkuja.


Olen tehnyt hieman tilauksia nettikaupoista. Eilen saapui kuori Doloresilta ja siinä oli ohutta lankaa virkkaukseen, pari pientä kultaista "tarjotinta" (ovat korupohjia) ja pahvilautasia. Lahjana oli punaisia sydämenmuotoisia tyynyjä. Tänään tuli Sinellin paketti. Siinä oli lähinnä korunosia ja pieni vasara. Lisäksi vielä mininappeja, minipiparimuotteja ja nappikoristeissa monenlaista pientä, esim. taskukelloja, silmälaseja, avaimia, isoisän tarvikkeita ja ompelutarvikkeita. Sitten odottelen vielä Finn Aimon pakettia, mutta se tulee varmaan vasta maanantaina. Noita en viitsinyt kuvata, mutta kunhan niistä syntyy jotain niin saatte nähdä sitten.
Työkaverilta sain erilaisia pieniä kankaista leikattuja paloja, joista saa ihania tauluja ja tyynynpäällisiä. Jouluboxini oli tänään töissä lasten ihailtavana ja ihastusta ja kiinnostusta se herättikin. Eräs lapsista ihasteli mattoa ja sanoi, että haluaisi sellaisen. Sanoinkin, että sellaisia voidaan kyllä tehdä myös siellä.

Ei kommentteja: