Tässä nahkasalkku ja ihanat pikkukengät. Onkijutut menee pojille.
Vähän juttuja siivoukseen. Meille kaikille kivat juuriharjat ja patasudit.
Verhoja pojille ja mulle. Niitä voisi ommella itsekin, mutta näin saa jotain vähän nopeammin. Tuo wc-rullateline tulee varmaan minulle itselle.
Vähän syömisiä nyt ja jouluksi. Tuolle kannulle ja vadille ajattelin tehdä sellaisen vanhan ajan telineen rautalangasta.
Pojat on tosi kovia tekemään legojuttuja ja leikkimään niillä. Joten en voinut ohittaa noita ihania pikkulegoja.
Itselleni ostin ensimmäisen kukkakitin, kliivian. Vesimatskua piti ostaa, että pääsee tekemään poikien kanssa kultakalamaljat. Tuo sammakkoprinssi löytyi Renkomäen ABC:ltä. Sen pään menoksi kehittelen varmaan jossain vaiheessa jonkun lammikon lumpeineen.
Pidän myös massailusta ja sijoitin tuohon massapusertimeen. Se olikin kallein hankintani, mutta uskon sen tulevan kyllä käyttöön.
Olo on vähän kuin jouluna, kun on saanut paljon kivoja lahjoja. Niitä vaan hypistelee ja tekisi mieli tehdä niillä jotain, mutta ei tiedä mistä aloittaa.
5 kommenttia:
Mahdoinko mä olla tuuraamassa siinä kassalla kun ostit tuon massapuristimen? Mietin nyt että näyttikö ostaja samalta kuin tuo sun blogikuva :D
On aina niin hauskaa saada kasvot blogitutuille :)
Oikein kivoja ostoksia näkyy olevan täälläkin! :)
Paljon ihania minijuttuja sinäkin olet löytänyt. Tuo massapuristin on varmasti kätevä, itse en sitä vielä raskinut ostaa.
Ihan ostoksia!
Tuo vihreä laukku on aivan ihana. Tuollaisen koululaukun haluaisin, jos vielä olisin eka-luokkalainen tai yleensä koululainen. :)
Lähetä kommentti