11. tammikuuta 2011

Kirppikseltä

Tein tänään muutaman hyvän löydön kirppiksellä. Kotona sitten pääsin kuvaamaan ne, kun kamera oli esillä, mutta usb-johtoa jouduin vähän aikaa etsimään. Onneksi sekin löytyi suht vaivattomasti ja selvisin aivan pienellä ärsytyksellä noiden purkamattomien tavaroiden suhteen. Vähän helpotusta tuli "mininälkään" näiden ostosten myötä. Mutta taitaa olla niin, että huomenna on päästävä jo tekemäänkin jotain! Jos vaikka olkihattuja, kun Dolorekselta tuli paketti ja olin olkihattunauhaa tilannut.
Mutta niitä ostoksia tässä sitten. Ensiksi kivaa nauhaa, jota voi käyttää niin pienissä kuin isoissakin hommissa.

Sitten paperisia ruusuja, joille tietysti löytyy jostain paikka.


Ja viimeisenä se paras juttu. Kaksi pakettia kakkulusikoita ja -haarukoita. Siis kirjaimellisesti. Eli lusikoiden ja haarukoiden päässä on minikakku. Aion siis irrottaa nuo kakut noista välineista ja saan juuri sopivia kakkuja nukkekotiin. Kyllä noilla olisikin aika hankala syödä mitään, kun nuo kakut on niin isot noissa päissä.

Joten ihan antoisa päivä oli tänään.

Tervetuloa, Bienvenidos uusimmat lukijani Päivi ja angeles!

Vielä linkki rautakauppaan, josta löytyy edullisesti nämä kuuluisat leikkurit. Tätä minulta kyseli eräs anonyymi blogin lukija.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Hienoja juttuja olet löytänyt!! Mun pitää kans mennä varmaan meidän rautakauppaan jos löytäisin nuo hyvät leikkurit nukkekotiaskarteluun.
- jaana-

Lotta kirjoitti...

Vau, nuo kakkulusikat ja -haarukat ovat kyllä uskomattomia, enpä olisi arvannut, että tuollaisiakin on!

Iris kirjoitti...

Kivoja kirppislöytöjä!
Nuo jiirileikkurit on kyllä kätevät, niillä saa niin mainiosti puurimoja poikki ja kehyksetkin menevät niin mallilleen.