Olen jo jonkin aikaa miettinyt tekeväni jotain turkoosiin väriin liittyvää. Sehän on lempivärini. Ja tänään sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin vierailulla Titan pikkuiset blogissa, jossa hän oli tehnyt aivan hurmaavan Pinkin Päiväunen, sisustusliikkeen. Silloin minä päätin, että nyt minä sen teen. Tosi monilla muillakin on sisustusliikkeitä ja niiden hyvä puoli todellakin on se, että niihin saa laitettua vaikka mitä kivaa pientä esille. Näin sai Turkoosi tuulahdus alkunsa. Minulla oli tuolla paikassa nimeltä Jemma odottamassa yksi boxi, ilmeisesti juuri tätä hetkeä. Kaivoin boxin esille ja siitä se sitten lähti. Sisäkaton maalaus valkoiseksi, seinien tapetointi ja lattian teko. Lattian tein bambutabletin suikaleista, jotka liimasin pahville, että sain suikaleet kunnolla painumaan kiinni. Vielä mietin maalaanko tuon lattian kuultomaalilla vähän vaaleammaksi vai en. No sen voi onneksi päättää myöhemminkin. Tästä siis lähdetään liikkeelle. Seuraavaksi kaivellaan varastot ja etsitään liikkeeseen sopivaa tavaraa.
Tässä ensimmäinen löytö, eli ihan ensimmäinen itse tekemäni pöytä. Valkoisena sopii hyvin kaupan pöydäksi. Pöydällä tekemäni olkihattu ja siihen sopiva laukku.
Tässä vielä laukku ja hattu lähempää. Noita ajattelin tehdä enemmänkin, kun ostin keväällä olkihattunauhaa monen värisenä.
11. elokuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Onnea uudelle sisustuskaupalle!
Samat sanat ;)) Onnea uudelle "firmalle"!!
Onnea uudelle yritykselle! Pitääkin katsella omia romppeita, josko löytyisi oikean väristä ...
Onnea uudelle kaupalle! Turkoosi on ihana väri, joten tyylikästä on siis luvassa
Lähetä kommentti