Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaurismäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaurismäki. Näytä kaikki tekstit

24. maaliskuuta 2017

Pikkuinen sohva

Tein Kaurismäkeen tv-huoneeseen nahkaisen sohvan. Istuinosa ja tyynyt on vielä irralliset, mietin pitäisikö ne liimata kiinni.

6. tammikuuta 2017

Tv-taso

Tein tv-tason Kaurismäen tv-huoneeseen. Se on siinä Lundbyn olohuoneen alatasolla. Minulla on tuo tv, mistä katsotaan "vain" luonto-ohjelmaa gepardeista. Yksi tuoli löytyi tuonne, mutta mietiskelin, että tekisikö pari säkkituolia nuorisolle.


1. tammikuuta 2017

Kaurismäen keittiö

Kaurismäen keittiö alkaa kohta olla valmiina. Matto on vielä hakusessa, mutta muuten olen saanut kaikenlaista ruokatavaraa ja astiaa paikoilleen. Alkoi ärsyttää tuo keskeneräisyys Kaurismäessä ja niinpä tänään onkin järjestelypäivä Kaurismäessä. Katsotaan saanko hiljalleen koko talon kuntoon. Nyt on siis lastenhuone, vanhempien makuuhuone, olohuone ja keittiö suht valmiina. Vielä kesken on siis eteinen, wc, "halli" ja varasto/työhuone.
 Hieman hankalaa tuo kuvaaminen, kun valoa tarviis lisää, mutta salaman kanssa on niin niin kirkasta sitten.



6. joulukuuta 2016

Kirjovirkkausta

Harjoittelin hieman kirjovirkkausta ja tein pienen maton nukkekotiin. Taitaa tulla Kaurismäen lastenhuoneeseen.

11. heinäkuuta 2015

Kaurismäen makuuhuone

Nyt alkaa olla Kaurismäen vanhempien makuuhuone valmis. Ovi vaan puuttuu vielä, mutta se vielä hautuu, miten sen toteutan.




27. huhtikuuta 2015

Potalle vai ei

Kaurismäen poika alkaa olla jo aika iso ainakin omasta mielestään. Hän ei kuitenkaan oikein osaa päättää kävisikö vielä potalla vai joko siirtyisi pöntölle. Siinä sitä pohtimista riittää, varsinkin kun potta on uusi.


18. tammikuuta 2015

Matto makuuhuoneeseen

Virkkaukset on jatkuneet, vaikka peukalon nivel meinaa ruveta vihoittelemaan. Sain makuuhuoneen maton virkattua ja lattialle. Verhotkin olen jo virkannut, mutta ne eivät vielä ole ikkunassa asti. Jos vaikka huomenna saisi ne kuvattua valosampaan aikaan, niin on hämärää tässäkin kuvassa.

15. tammikuuta 2015

Matto lastenhuoneeseen

Sain virkattua maton Kaurismäen lastenhuoneeseen. Laitoin myös joulukalenterivaihdossa saamani viirinauhan ja kirjat paikoilleen.
 Vanhempien makuuhuoneessakin on tapahtunut piukkuisen. Vielä mattoa ja verhoja kaipaa tämä huone ja ovikin puuttuu, mutta pikku hiljaa edistytään täälläkin.

 Seinällä erään miniystävän tekemä upea miniminiboxi.

13. tammikuuta 2015

Lastenhuoneessa tapahtuu jotain

Pitkään on ollut suunnitteilla jatkaa Kaurismäen huoneiden sisustamista ja tänään sain sitten kuvattua, kun päiväpeitot on molemmissa sängyissä. Virkkasin isoäidin neliöillä molempiin sänkyihin vähän sävyyn sopivat peitot. Nyt vaan huomaa, että lattia huutaa mattoa. Se on seuraavaksi sitten kudottava tai virkattava, tekotapa on vielä auki!



9. joulukuuta 2014

Virkkausintoa

Minulla on ollut viime aikoina minivirkkaus ja 1:1 virkkaus into päällä eikä laantumisen merkkejä näy lähiaikoina tulevan. Kovasti tässä yritän keksiä koko ajan uutta kivaa virkattavaa. Nyt on sitten projektina virkatut huonekalut. Tällaisen pöydän olen saanut ensimmäiselsi valmiiksi. Sen seuraksi tietysti pitää saada tuoleja, joten ne ovat seuraavana vuorossa.


Kaurismäen perheen isä on ruvennut takan lämmitykseen, kun on niin kalseita ja kosteita ilmoja. Uusi puukoppa on hankittu myös. Sillä on hyvä kantaa puita liiteristä.

6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Kaurismäessäkin itsenäisyyspäivä on tärkeä päivä. Silloin seurataan tv:stä elokuvia ja juhlallisuuksia. Illalla sytytetään kaksi kynttilää ikkunalle. Isä on laittanut kyntttilät jo valmiiksi iltaa varten.


5. joulukuuta 2014

Jouluvalmisteluja

Kaurismäen lapset ovat todellisia jouluintoilijoita. Aivan väen vängällä on kuusikin jo pitänyt saada sisälle. Äiti on kuitenkin antanut sellaiset ohjeet ettei kaikkia koristeita laiteta sitten kerralla vaan pikkuhiljaa joulukuun edetessä. Nyt on kimallenauhaa laitettu ja huomista itsenäisyyspäivää varten lippunauha.

Sisko tykkää kovasti joulukalenterista, jonka luukut he veljen kanssa avaavat vuoropäivinä.
Varsinkin tuo kimallus on lapsista jotain aivan ihanaa.




15. marraskuuta 2014

Hyasintteja

Kaurismäen äiti pitää kukista ja varsinkin joulun aikaan. Nyt hän on ostanut hyasintteja, eikä osannut päättää minkä värisen ottaa, joten hän otti kaikkia tarjolla olevia värejä yhden. Äiti pitää niin kovasti hyasintin tuoksusta.

14. marraskuuta 2014

Valoa pimeään

Kaurismäen lapsoset ovat saaneet uudet kynttilälyhdyt. Nyt on kova into laittaa heti ne ulko-oven viereen ja kynttilät palamaan. Onneksi äiti antaa luvan ja sanoo, että voihan sitä jo näin marraskuun puolessa välissä hyvinkin laittaa kynttilöitä palamaan. On niin aikaisin jo hämärää ja tuovat ne kynttilät niin mukavaa tunnelmaakin.


Äiti on saanut tehtyä olohuoneeseen väreihin sopivan maton. Vähän mietityttää, onkohan se liian paksu, mutta kun ei ohuempia kuteita ollut juuri saatavilla. Muuten sopii tuohon pyöreän pöydän alle pyöreä matto oikein mukavasti.

12. marraskuuta 2014

Joulun odotusta Kaurismäessä

Kaurismäen lapset saivat uuden kirjan, Hiirten joulu Raunistulassa. Sitä he innoissaan lukevat, tai isosisko pikkuveljelle. Tästä taitaa alkaa jännittävä joulun odotus myös Kaurismäessä. Kumma kun joulukaktuskin jo kukkii, vaikka ollaan vasta marraskuussa. Mukavaa on illan hämärtyessä takkatulen loimussa lueskella.


29. kesäkuuta 2014

Kaurismäkeen tuliaisia

Savitaipaleelta ei paljon uutta tavaraa mukaan tarttunut. Pysyttelin taas tiukasta oman myyntipöydän takana kauppaa tekemässä. Oli tosi mukava päivä, monta mukavaa asiakasta kävi minunkin pöytäni ääressä. Naapuripöydästä löytyi kivaa juttuseuraa, niin ettei tuntunut ollenkaan yksinäiseltä. Kaikin puolin onnistuneet messut mielestäni. Kiitos kaikille ostoksilla ja juttusilla käyneille. Tavataan varmaan ensi vuonna uudestaan.
Kaurismäen rouva sai uuden käsilaukun, sen sain naapuripöydästä, kiitos. Itse ostin vain Nukkekotiyhdistyksen pöydästä tuollaisen shaalin/matkahuovan (oikeasti se on mikrokuituliina).

30. marraskuuta 2013

Lundbyn valot

Kaurismäessä on nyt valot melkein joka huoneessa. Lasten huoneeseen pitää tehdä kattolamppu, olohuoneeseen jalkalamppu ja alakerrassa on vähän enemmän säätämistä. Sain nimittäin tänään yhdistettyä ylä- ja alakerran sähköt toisiinsa. Löysin pakallisesta BR-lelusta sellaiset johdot, millä ne saa kytkettyä yhteen. Paketissa oli myös muutama jatkojohto ja valaisinjohtoja ilman varjostinta. Harmi vaan, että alakerran makuuhuoneen pistorasiat ei toimi. Pitää yrittää vetää eteisestä jatkojohto makkariin. En kyllä tiedä miten sen saan tehtyä kun mun tekemä väliseinä on jo liimattu paikoilleen. Jotenkin reikää seinään vaan!
Olohuoneeseen sain nyt takan paikoilleen jatkojohdon avulla. Johto piiloutuu hyvin sohvan taakse.
 Tähän tasanteelle tulee varmaan pianon päälle joku pikkulamppu.
 Kylppärissä ei muutoksia.
 Ala-aulassa on nyt valaistu akvaario.
 Makuuhuoneessa tällä hetkellä led-valo.
 Kellarista en saanut kunnollista kuvaa millään, mutta sinne laitoin tuon pallolampun. Pitäisi kai aloittaa kellarihyllyjen ja laarien tekokin joskus.
Welcome my new follower Dark Squirrel Victoria!

26. marraskuuta 2013

Takka Lundbyhyn

Halusin tehdä takan Kaurismäkeen, Lundbyhyn. Olisihan sen voinut ostaakin, mutta ajattelin, että hyvin sen voi tehdä itsekin. Varsinkin, kun minulla oli muutama Lundbyn sähköjohto ylimääräisenä. Niitä jäi pari yli keittiöstä, kun pistorasioita ei ollut tarpeeksi keittiökalusteissa oleville valoille. Ajattelin, että se sopisi olohuoneeseen, mutta kävi ikävästi niin, ettei johto ylettynytkään nurkasta asti tuohon pistorasiaan. Takka tulee siis olohuoneen alatasolle tai eteisaulaan. En vielä osannut päättää. Tässä näkyy kolo mistä valot tulevat tuonn takan nurkkaan.
 Ala-aulassa johto ylettyy hyvin.
 Olohuoneessa tuohon herra Kaurismäen taakse jää aika iso väli takasta seinään. Täytyy miettiä ja kokeilla, missä olisi paras paikka. Muuten olen kyllä tyytyväinen tuohon takkaan. Se on tehty paspispahvista ja tiilit on tulostettu netistä.
 
Tervetuloa uudet lukijani Maija, Maaret, Melli, Ninni, Leena, Raija ja Zerinea.
Welcome all my new followers!

12. lokakuuta 2013

Uusia valoja

Sain viimein ostettua Lundbyhyn muuntajan ja lamppuja. Nyt on siis Kaurismäessä valoisampaa kuin ennen. Näyttää tosi mukavalta. Vielä ajattelin tuunata muutamaa lamppua jotenkin eikä kaikki valot ole vielä paikoillaan. Muutaman kuvan sain otettu, vaikkakin aika huonoa on kuvan laatu tällä kertaa. Keittiössä kuitenkin on valot työpöydällä ja uunissa ja kattovalo.
 Olohuoneeseen tuli tuollainen kolmilamppuinen spottivlo.
 Kylppäriin sopi hyvin tuo plafondi.
Heti tuli uutta intoa sisustaa Kaurismäkeä, kun valojakin on. Katsotaan saanko sinne jotain aikaseksi. Nyt olen yrittänyt noita joulukalenteriluukkuja valmistaa ja ensi viikolla lähteekin ensimmäiset paketit postiin.

7. syyskuuta 2013

Neulontaa ja virkkausta

Olen jatkanut rahien jälkeen myös muunlaista neulontaa. Parisängyn peitto syntyi, kun harjoittelin tuollaista reikäneuletta ja ajattelin yhdistää siihen vähän muitakin neulemalleja. Lopuksi virkkasin ympärille reunusta.
Peitto sopisi hyvin Kaurismäen vanhempien sängynpeitoksi. Katsotaan nyt mihin se päätyy.