Näytetään tekstit, joissa on tunniste ankat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ankat. Näytä kaikki tekstit

24. marraskuuta 2014

Tauluja ankoille

Ankkaperheen kodissa on yläparvi, missä he nukkuvat. Siellä on ankkatyyny ja peitto, eikä sinne paljon muuta mahdukaan, sen verran matala se on. Seinälle ankkaemo on saanut kaukaisten sukulaisten kuvat, jotka ovat auttaneet ankkaemoa tämän kodin rahoittamisessa, hänellä kun ei ole muita sukulaisia eikä miestäkään enää, kun sen vei kettu. On nyt onneksi orpolapsella koti äitinsä kanssa.


23. marraskuuta 2014

Munatalossa tapahtuu

Tekemäni ankkaemon ja poikasen munatalo on ollut kauan kesken. Nyt päätin tehdä sen valmiiksi. Alakerta onkin edistynyt kivasti. Ankka on saanut kaksi hyllyä seinille, ruokaa hellalle ja pöydälle. Vielä tulossa tauluja seinälle ja ylökertaan nukkumapaikka.





Kävin eilen Kuopiossa Matkuksessa ja sieltä Tigeristä löytyi pari telkkaria. Toinen ainakin päätyy Kuononpään kartanoon.

18. lokakuuta 2012

Pyöräilemäänkö?

Ankkaäiti on ostanut itselleen uuden pyöräilykypärän Tiimarin kypäräkaupasta. Nyt puuttuu enää polkupyörä. Täytyy kaivella varastoja jos sieltä vaikka sopiva löytyisi.
 Aika sopiva on tuon ankan päähän tuo kypärä!

1. huhtikuuta 2011

Munatalo

Nyt palasinkin alkuperäiseen suunnitelmaan ankan taloksi. Mignon-sulkaarasia saakin jäädä odottamaan muuta tarkoitusta ja teenkin ankoille munatalon. Eli munanmuotoisen talon. Runko on tehty ilmapallon päälle paperilla ja liisterillä.
Tästä lähdettiin liikkeelle. Ajattelin tehdä etupuolelle isomman aukon, josta saa näkymän sisälle ja myös pääsee sisustamaan ja maalailemaan sisäosaa. Avautuvaan etuosaan tulee myös ovi, joka kuvassa on kokonaan pois paikaltaan. Ulkopuolen maalasin helmiäisvihreällä, se sopii näin kevään väriksi.
Kuvassa talo on vähän kallellaan tuossa "jalustan" päällä. Jalustan leikkasin Pringles-purkista. Se sopi paikalleen tosi hyvin. Ovi on kokonaan irti, koska maalaan sen toisella värillä ja siihen tulee varmaan myös ikkuna. Taloon tulee muutenkin vielä ainakin yksi ikkuna. Sisälle tulee todennäköisesti kaksi kerrosta. Yläkertaan makuuhuone ja alas tupakeittiö. Huomenna varmaan jatkan sisäseinien maalauksella ja ovien ja ikkunoiden teolla.

Tervetuloa uusin lukijani Margarita Vives! Wellcome my new follower Margarita Vives!

24. maaliskuuta 2011

Pääsiäinen lähestyy

Näin kaupassa sellaista suklaata, mitä en voinut olla ostamatta. Pidän mignon-munista ja olisin tietysti voinut ostaa suklaata munan muodossa, mutta tässä olikin tuo pahvirasia se minkä halusin. Minun piti jo viime pääsiäisenä tehdä ankka-äidille ja lapsukaiselle koti, mutta en ehtinyt. Nyt tuosta rasiasta pukkasi heti ideaa siitä, miten voisin heille kodin toteuttaa. Eli taas yksi projekti lisää.

Matto on edistynyt taas hieman. Tämä pistely on todella hidasta, enkä ole ottanut aikaa sen tekemiseen käytetystä ajasta. Illat sujuu rattoisasti, kun tuota pistelyä tekee tv:n ääressä. Minä kyllä tykkään siitä hommasta!


TERVETULOA uudet lukijat Rapunzel ja Merja! Wellcome my new followers Rapunzel and Merja!

27. tammikuuta 2010

Massailua ja löytöjä

Tuntuu, ettei oikein mitään ole saanut aikaiseksi, mutta jotain kuitenkin. Vanhempi poika halusi ruveta massailemaan hedelmiä, niin samalla tein vähän itsekin. Kokeilin banaanien tekoa ja se onnistuikin ihan hyvin. Tein myös kurkkuja, mutta ne eivät ole ihan niin onnistuneita. Pojatkin tekivät niitä ja olivat hyvin tyytyväisiä tuotoksiinsa. On se mukavaa, kun meillä on samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Tässä osa minun tuotoksistani.


Ehdin viime lauantaina käymään kirpparillakin ja tein muutaman löydönkin. Ensin kahvimylly, jota pitää hieman tuunata. Siihen pitää jostain kehittää se veivi tuohon ylös, se puuttuu. Valamo-tarran aion poistaa. Alhaalla oleva luukku aukeaa, koska mylly on teroitin ja roskat saa pois tuolta luukusta. Tuosta saa hyvän perintökalun, jonkun kotiin.




Kun nyt joulusta on päästy ja kuusikin saatu kellariin, niin voi alkaa suunnitella pääsiäistä. Mietin tässä jo aiemmin tekeväni munan muotoisen talon ja siellä voisi asustella joku tipu tai muu. Munan ajattelin tehdä ilmapallon päälle paperisuikaleista liisterin tai liiman kanssa. Ja nytpä löysinkin sinne asukkaat. Eikä tainnu maksaa kun parikyt senttii. Ankkaäiti suloisen pienokaisensa kanssa.


Susannan boxi ei ole paljoa edistynyt, mutta kirjahyllyn olen saanut tehtyä. Siitä tuli hieman vino, enkä ole muistanut vielä kuvata sitä, mutta kunhan saan vielä jotain muuta tehtyä sinne, niin kuvailen sitten.

Nyt pitää hieman keskittyä tuunausringin tehtävään ja kylppäriswappiin.