Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulottua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulottua. Näytä kaikki tekstit

7. syyskuuta 2013

Neulontaa ja virkkausta

Olen jatkanut rahien jälkeen myös muunlaista neulontaa. Parisängyn peitto syntyi, kun harjoittelin tuollaista reikäneuletta ja ajattelin yhdistää siihen vähän muitakin neulemalleja. Lopuksi virkkasin ympärille reunusta.
Peitto sopisi hyvin Kaurismäen vanhempien sängynpeitoksi. Katsotaan nyt mihin se päätyy.

31. elokuuta 2013

Neulerahi

Mummo on ostanut itselleen nykyaikaisen neulerahin. Hän ihastui tähän valkoiseen rahiin, vaikka värejä olisi ollut paljon muitakin.

6. joulukuuta 2010

6. päivä

Tänään avautui siis 6. luukku ja sen lähettäjä on Jaana. Jaana olikin paketoinut luukkuun monenlaista ihanuutta. Sieltä löytyi kankaita, pitsejä, pienet tikkaat ja henkari. Ruutukangas herätti heti halun ommella lastenhuoneeseen tilkkupeitot sänkyihin. Mutta pitäisköhän ensin tehdä ne sängyt! Kiitos Jaana!
Minä laitoin Jaanalle pakettiin lasienkelin ja tuohikorin, jonka voi laittaa vaikka seinälle.


Kyllä nämä ihanat luukut houkuttavat minihommien ääreen. Ideoita vaan tulee niin paljon, ettei tiedä taaskaan mistä aloittaisi. Yksi homma minulla on kyllä kesken. Neulon pientä villapaitaa. Kuvaa siitä sitten kunhan valmistuu.

28. marraskuuta 2010

Viimeiset paketit

Nyt on lähtenyt ja huomenna lähtee vielä viimeiset kalenteripaketit. Ensimmäisethän mulla oli lähdössä jo aika aikaisin ja sitten tämä viimeinen tietysti ihan viime tipassa. Hajontaa löytyy siis. Mutta kohta se siis alkaa, kauan odotettu joulukuu! Vielä en ole päättänyt miten laitan paketit esille, johonkin koriin vai naruun roikkumaan vai miten!Kyllä sekin tässsä parin päivän aikana varmaan selkiytyy.
Tässä Jarmiinalle lähteneet paketit.

Tässä on ollut kaikenlaista sutinaa, Naisten messuja, näitä kalenterijuttuja ja nyt pitäis ahkerasti vielä pakatakin. Meillä on muutto edessä kuukauden päästä ja pakkaaminen on ihan alkumetreillä vielä. Onneksi muuttomatka on varmaan lyhyin mahdollinen, eli samassa kerroksessa vastapäiseen asuntoon. Mutta kun on tuota hamsterin vikaa, niin kamaa riittää. Huomenna laitan postiin viimeisen joulukalenteri kirjeen ja siinä paketit Tiina H:lle. Jos vaan posti toimii niin kuin pitää, niin paketit ehtii ajoissa perille. Tällaisia on sinne päin menossa. Ylläripakettikin on mukana!

Mulla on nyt viime päivinä neulepuikot kovasti viuhuneet. Neulon nallepuutarhaan "lunta", koska ajattelin tehdä siihen talvisen maiseman. Nalleille pitäisi kai tehdä myös talvivaatteet, jotta tarkenevat lumessa peuhata. Joten lankojen parissa taitaa vierähtää tovi jos toinenkin. Pitää kai tilata ohuita puikkoja, ettei kauheen paksuja vaatteita tule tai siten pitää ne virkata. Katsotaan nyt miten homma etenee.

19. tammikuuta 2010

Neulottua


Nämä "karvalankamatot" on odottaneet kuvaamista jo pitkään ja tänään, kun kuvasin muutaman korun, otin samalla näistäkin. Minihommat on jääneet vähän vähemmälle viime päivinä, kun olen pikku hiljaa kasannut uutta lipastoa. Pojat on kyllä auttaneet siinä aina välillä, mutta hidasta se silti on ollut. Yhdet ruuvit laitoin vääriin paikkoihin ja nyt oikeat ruuvit ei pysy niissä rei´issä. Lipasto on muuten valmis, mutta ne ruuvit pitäisivät laatikot kiskoissa oikeissa paikoissa. Täytyy joku ilta paneutua asiaan, jotta pääsisi sitten nukkekodin kimppuun, kun sille nyt olisi paikkakin.

15. tammikuuta 2010

Uusia asukkeja


Olen saanut hankittua pari uutta perhettä ja ne on molemmat niiin suloisia että! Vakavasti harkitsen kyllä tuon kaurisperheen laittamista Honkkarin taloon, mutta kunhan nyt saan talon ensin kasattua, niin päätän sitten asukkaat. Ja se vie oman aikansa, kun keskiviikkona sain sen lipaston ja nyt se pitäisi saada kasattua ensin, ennen kuin voi aloittaa nukkiksen kasaamista. Lipastossa on 12 laatikkoa, joten kasaamista riittää. Jos huomenna saisi vaikka muutaman laatikon kasaan. Vaihdoin työpaikkaa ja työtunteja on nyt enemmän, joten minityötunteja on luonnollisesti vähemmän.
Toinen perhe on vähän pienempi, vain yksi lapsukainen. Perhe on muutenkin reissussa vähän rähjääntyneempi, taitavat olla sukua Pekka Töpöhännälle kaksi heistä. Ja vaatteet on matkalla myös unohtuneet jonnekin. Silti aivan ihana myös tämä kissaperhe. Nämä perheet hankin Leppismummilta.


Olen neulonut muutamana iltana vähän mattoja, mutta en vielä ole saanut niitä kuvattua. Pehmeästä Novitan Jive langasta olen neulonut pieniä mattosettejä. Yksi isompi matto ja kaksi pienempää. Nyt on syntynyt jo vaaleansiniset, vaaleanpunaiset ja valkoiset. Sellaisia "karvalankamattoja".  Vielä olisi beige lanka odottamassa.
Ja lämpimästi tervetuloa kolmas lukijani Villiviini!