Tänään pojat saivat koristella pari piparitaloa ja siinä koristellessa heräsi idea. Olin ostanut koristeiksi pieniä pyörylöitä ja ajattelin, että niistähän saa nukkekotiin sopivia macaron-leivonnaisia. Siitä se idea sitten lähti. Sokerikuorrutetta väliin ja nyt on nukkekodissa ihan oikeita syötäviä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruuat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruuat. Näytä kaikki tekstit
10. marraskuuta 2012
14. syyskuuta 2012
Sienisaalista
Minäkin kokeilin sienien tekoa näin syksyiseen aikaan. Pienen "saaliin" sain aikaiseksi. Tein tuollaisia suht varmoja juttuja, kuten kanttarelleja ja herkkutatteja.
Tervetuloa uusimmat lukijani Anneve ja Marianne!
18. helmikuuta 2011
Arvontapalkinto
Minä voitin Jatan ystävänpäivänarvonnassa palkinnon! Jippii!! Palkintona oli ihana kakku ja leivoksia. Kyllä ne onkin tosi suloisia, kun näkee ne omin silmin edessään, eikä vaan kuvassa. Taitaavat päästä Kuononpään kartanon juhlapöytään! Kiitos Jatta!
Ainakin kartanon tytär ihailee kakkua ja leivoksia vesi kielellä.
Otin töissä kuvan myös pönttöuunin luukusta. Tällaisen luukun voisi tehdä myös siihen tulevaan kaakeliuuniin.
Ainakin kartanon tytär ihailee kakkua ja leivoksia vesi kielellä.
Otin töissä kuvan myös pönttöuunin luukusta. Tällaisen luukun voisi tehdä myös siihen tulevaan kaakeliuuniin.
Tunnisteet:
arvonta,
Kuononpään kartano,
miniatyyri,
nukkekoti,
ruuat
15. tammikuuta 2011
Kakut ja löytö
Sain irrotettua ne kakut niistä lusikoista ja haarukoista ja ne on tosi kivat ja juuri sopivan kokoiset.
Joku näistä ainakin menee Kuononpään kartanoon kahvipöytään, kunhan saisi pöydän ja tuolit ensin tehtyä.
Pengoin jotain laatikoitani ja löysin sieltä niin älyttömän pienen lasieläimen, että ei paljon pienempää voi olla. En ole oikein varma onko se koira vai kissa, mutta pieni se on. Olen hankkinut sen varmaan joskus kauan kauan sitten. Se on suloinen!!

11. tammikuuta 2011
Kirppikseltä
Tein tänään muutaman hyvän löydön kirppiksellä. Kotona sitten pääsin kuvaamaan ne, kun kamera oli esillä, mutta usb-johtoa jouduin vähän aikaa etsimään. Onneksi sekin löytyi suht vaivattomasti ja selvisin aivan pienellä ärsytyksellä noiden purkamattomien tavaroiden suhteen. Vähän helpotusta tuli "mininälkään" näiden ostosten myötä. Mutta taitaa olla niin, että huomenna on päästävä jo tekemäänkin jotain! Jos vaikka olkihattuja, kun Dolorekselta tuli paketti ja olin olkihattunauhaa tilannut.
Mutta niitä ostoksia tässä sitten. Ensiksi kivaa nauhaa, jota voi käyttää niin pienissä kuin isoissakin hommissa.
Sitten paperisia ruusuja, joille tietysti löytyy jostain paikka.
Ja viimeisenä se paras juttu. Kaksi pakettia kakkulusikoita ja -haarukoita. Siis kirjaimellisesti. Eli lusikoiden ja haarukoiden päässä on minikakku. Aion siis irrottaa nuo kakut noista välineista ja saan juuri sopivia kakkuja nukkekotiin. Kyllä noilla olisikin aika hankala syödä mitään, kun nuo kakut on niin isot noissa päissä.
Joten ihan antoisa päivä oli tänään.
Tervetuloa, Bienvenidos uusimmat lukijani Päivi ja angeles!
Vielä linkki rautakauppaan, josta löytyy edullisesti nämä kuuluisat leikkurit. Tätä minulta kyseli eräs anonyymi blogin lukija.

31. lokakuuta 2010
Massailua ja muuta
Tänään päivä meni suurelta osin massoja sekoitellessa. Yritin tehdä "oikeita" värejä juustoja varten. Yllättävän vaikeaa se olikin. Mutta sain minä jotain ainakin sinne päin valmiiksi. Tässä kokonaiset juustot valmiina. Paloja vielä on, jos vaikka tekisi juustotarjottimia, jossa on pala erilaisia juustoja. Vielä pitää tehdä edamia ja sinihomejuustoa. Massakaupassa vaan pitää käydä ensin.
Tänään paistoin myös eilisiä massailuja, eli kurpitsoita ja lakupiippuja.
Vielä innostuin tekemään muutaman putelin, kun löysin joskus kirppikseltä ostamani rikkinäisen korun, josta löytyi näihin sopivia osia. Eli kaikki osat on siitä samasta korusta. Hauskaa kun voi tehdä löytöjä omista laatikoista.

29. syyskuuta 2010
Tuunausrinki
Ainukan tuunausringin syksyn sato -vaihto on tehty. Minulla oli vaihtokaverina Lorainne. Eilen saapui pikkuinen kirjekuori, jossa oli ihana kangaspussi täynnä syksyisiä yllätyksiä. Sieltä löytyi mehupullo, kukkakaali, porkkanoita, sieniä, omenoita ja hillopurkkeja.
Minä taas lähetin Lorainnelle ruudullisessa "säkissä" Kotipiha-lehden, pannunalustan, porkkanoita, tomaatteja ja laatikossa kurkun, maissin ja päärynän.
Minä taas lähetin Lorainnelle ruudullisessa "säkissä" Kotipiha-lehden, pannunalustan, porkkanoita, tomaatteja ja laatikossa kurkun, maissin ja päärynän.
24. huhtikuuta 2010
Massailua Susannan boxiin
Tänään ajattelin, että Susannan boxille pitää tehdä jotain. Se on niin kauan odottanut ja odottanut. Sieltä puuttuu vielä monta juttua, mutta tänään aloittelin kylppäristä. Ei muuta kuin massat esiin ja hommiin. Tein kylppäriin lavuaarin ja wc-pöntön.
Peilikaappi tai peilihylly pitäisi tehdä vielä tuohon. Ja tietysti hyllylle Susannan kosmetiikkaa. Koitan nyt keskittyä tähän Susannan boxiin, että saisin sen valmiiksikin joskus.
Susanna on harrastanut leivontaakin. Hän pitää donitseista ja on juuri saanut kourrutettua pellillisen donitseja.
Donitsien tuoksun on tainnut haistaa myös pieni hiirulainen, joka asustelee jossain boxin uumenissa. Se kurkkii sängyn alta olisiko lattialle tippunut murusia.
Tein donitseja myös normaalissa 1: 12 koossa, nuo Susannan donitsithan ovat vielä pienempiä.

There was a nice surprise today here in my blog. I have again a new follower, Bienvenidos Dora!
Tunnisteet:
massailut,
miniatyyri,
roombox,
ruuat,
Susannan boxi
18. huhtikuuta 2010
Lakuja ja haamuja
Tänään oli ihan pakko päästä kokeilemaan pimeässä hehkuvan Fimon käyttöä. Tilasin sitä joku aika sitten ja joka päivä olen sitä ajatellut, että milloin pääsen kokeilemaan. Tänä iltana sitten, vaikka ei kauheasti edes ollut aikaa, päätin vaan ruveta hommiin. Tein pieniä kummituksia tai haamuja ja niitä voi sitten laittaa vaikka nukkekodin vintille kummittelemaan. Kivasti ne loistaa pimeässä, kunhan ensin saavat valoa.
En vaan osaa vielä kuvata pimeässä niitä. Pitäisi sitäkin harjoitella joskus.
Toisena juttuna tein englannin lakuja. Niissä olikin pipertämistä, mutta onnistuin ainakin omasta mielestäni ihan hyvin. Vielä pitäisi miettiä mihin niitä oikein laittaisi. Pikkuinen lasipullo tai purkki olisi varmaan paras, niin ettei ne pölyynny ja häviä. Nyt ne on näytillä eilisen jakkaran päällä kulhossa.

haamut,
massailut,
miniatyyri,
omatekemä,
ruuat
1. huhtikuuta 2010
Massailua edelleen
Pienempi poika halusi edelleen massailla. Hän halusi tehdä kananmunia, perunoita ja päärynöitä. Niitä sitten yhdessä väsäiltiin. Minä itse halusin kokeilla maissin tekemistä. Kirjassa oli käytössä joku massan puristin, millä saa sellaista ohutta nauhaa. Minulla ei tietenkään sellaista ole, mutta kerran ostin kirppikseltä valkosipulipuristimen, joka mielestäni ajoi ihan saman asian. Olenkin ihan tyytyväinen tulokseen ja maisseja syntyi jokunen. Lehdet oli vaan aika haastavia, kun massasta piti vuolla mahdollisimman ohuita "siivuja". Siinä tarvitsisi vielä harjoitusta enemmän. Massailu on kyllä kivaa ja itse haluaisin tehdä vielä juustoja ja leivonnaisia ainakin.
29. maaliskuuta 2010
Massailua
Tänään meillä oli massailupäivä poikien kanssa. Pojat tekivät omenoita, kurkkuja, porkkanoita ja mandariineja. Ja isomman pojan kanssa tehtiin eilen vähän huonekaluja. Keittiön pöytä ja hyllyjä mihin hän voi laittaa kaikki hedelmät ja kasvikset säilytykseen. Isomman pojan talo onkin nyt tapetoitu ja lattiat laitettu kokonaan. Portaatkin olen sinne tehnyt. Nyt puuttuu enää osa huonekaluista ja muista tavaroista. Pienmmän talo on enemmän kesken, mutta ehkä huomenna senkin tapetointi ja lattioiden laitto valmistuu. Sanoin jo pojille, että sitten kun heidän talonsa valmistuu, laitan kuvat tänne blogiin. Vaikka ne on pahvilaatikkotalot, on niihin käytetty aika monia tunteja.
Minä itse massailin monenlaisia juttuja. Ensin halusin tehdä täytekakun. Sitten kaveriksi pari piirakkaa. Ja muistin taas, että pitäisi ostaa lakkaa, jolla noita voisi lakata. Nyt käytin taas väritöntä kynsilakkaa!
Näköjään Blogger ei tuo kuvia näkyviin, jotain vikaa ilmeisesti hommassa on. No, jospa ne sinne jossain vaiheessa ilmestyisi.
Seuraavaksi tein leivoksia ja jämäpaloista kääretorttua. Noita leivoksia pitäisi vielä koristella jotenkin, mutta en vielä keksinyt miten.
Leivoksien jämäpaloista tein vielä makkaroita, salamipötköjä kokeilin tällä kertaa, Valkoisesta kuoresta tuli hieman liian paksu, mutta "kaulimeni" ei ollut oikein toimiva. Niin, niin hyvähän se on välineitä syytellä, kun ei itse osaa arvioida tuota paksuutta oikein!
Vielä lopuksi tein porkkanoita ja mandariineja. Sitten alkoikin pelti olla jo täynnä paistettavaa. Voi olla, että huomenna homma jatkuu, ainakin pojat ilmoittivat, että aikovat tehdä vielä jotain.

20. helmikuuta 2010
Valokuvausta ja vihdoin valmistunutta
Sain tänään tehtyä muutaman jo kauan valmiina olleen taikataikinaleivonnaisen valmiiksi. Siitä sitten tuli mieleen, että olisi kiva kuvata niitä nukkekotimaisessa ympäristössä. Tämä taas johti siihen, että minä tein sellaisen kuvauslavasteen, tai paremminkin seinät ja lattian. Tapetoin sen oikeilla tapeteilla ja seuraavan hankinnan myötä kuvaaminen on entistä mukavampaa.
Ai siis mikä se on. No kamerajalusta tietenkin, sellainen jonka saa väännettyä eri asentoihin. Nyt on helpompi saada tärähtämättömiä kuvia. Kamera vaan kierretään jalustaan kiinni ja ei kun kuvaamaan. Ihastuin siihen heti. Ja halpakin se oli, Anttilan tarjouksesta hankittu. Tässä vielä jalusta suoremmassa.
Leivoin joskus taikataikinasta juttuja ja tässä tarjolla viipurinrinkeleitä ja sitten pullia.
Kuvaaminen oli jalustan kanssa niin kivaa, että kuvasin vielä aivan keskeneräisen lipastonkin. Laatikot eivät ole avautuvia, niistä puuttuu vetimet ja maalauskin puuttuu vielä.
On se kivaa kun saa iloita tuollaisista pienistä asioista. Nyt pitäisi ruveta ahkeroimaan tuunausnukkea valmiiksi. Vielä puuttuu vähän. Vaatetus on vielä vähän kesken, mutta muu rekvisiitta on jo valmiina. Meinasin massailla tänään, mutta taitaa jäädä huomiseen. Kovasti olisi taas ideoita.
30. tammikuuta 2010
Syömisiä edelleen
Posti toi jo eilen sen tilaamani Finn Aimon tilauksen. Siispä tänään pääsin hommiin. Tilasin sieltä sellaista tiiliainesta, mistä en kyllä tiiliä tehnyt, vaan leipäviipaleita ja kakkupohjan. Se onkin aika aidon näköistä ja sitä voi leikata terävällä veitsellä ja myös saksilla. Samalla tilasin valmiita massapötköjä, joista leikkelin leivälle päällysteet ja kakkuun mansikat.
Salamitomaattileipiä ja munasuolakurkkuleipiä.
Tässä vielä kaikki samalla tarjottimella.
Tässä valmiista pötköstä tehtyjä kääretorttuja. Ne on liimattu kalvolle, kun ei ollut sopivaa tarjoiluastiaa.
Tässä mansikkatäytekakku. Tarkoitus on vielä leikata kakusta pala, että sisäosankin näkisi. Kunhan ainekset kuivuu. Tähän käytin sitä tiiliainesta, valmista mansikkapötköä, valkoista akryyliväriä pinnalle ja kuorrutus on kohoväriä, helmiäisvalkoista, kun sitä sattui kotona olemaan.
Pienistä jämäpaloista sain yhden kakkupala. Sisällä oleva mansikkamössö on tehty mannaryyneistä ja punaisesta akryyliväristä. Aika kivaa mössöä tuli siitä ja helppo levitellä, kun värin ja ryynien seos on sopiva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)