Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit

20. huhtikuuta 2015

Ostoksilla Finn Aimossa

Tänään kävin miniystävän kanssa Savitaipaleella miniostoksilla. Sieltä tarttui monenlaista mukaan.
Astioita kuvioitavaksi ja ihana lihamylly Lundbyn mummolle.
 Lasitavaraa monenlaista.
 Puhdistukseen ja jääkaappiin.
 Lamppuihin ja tarjotin ehkä mosaiikkia varten.
 Kynsisiirtokuvia astioita varten.
 Mummolle ompelukone. Ja sitähän piti heti päästä kokeilemaan.
 On mukana ohjekirjakin.


28. maaliskuuta 2015

Jyväskylässä

Tänään ajelin aamusta heti Jyväskylään, kävin ensin käsiytömessuilla ja sitten oli vuorossa Nukkekotiyhdistyksen vuosikokous ja sit vielä tuohikoripajan pitoa kolmelle oppilaalle. Oppilaat ahkeroivat kovasti kahden tunnin ajan ja saivat melkein valmiiksi koppansa. Tässä vielä keskeneräisiä töitä ja aherrus käynnissä. Kiitos kurssilaisille!

Käsityömessuilla oli myös jotain miniäkin myynnissä. Ostin Gepetolta muutaman pienen puujutun ja sitten löysin astiaston, jossa on keittokulhot.
 Sizzixiin löytyi muutama stanssi joita voi hyödyntää nukkisjutuissa.

23. marraskuuta 2014

Munatalossa tapahtuu

Tekemäni ankkaemon ja poikasen munatalo on ollut kauan kesken. Nyt päätin tehdä sen valmiiksi. Alakerta onkin edistynyt kivasti. Ankka on saanut kaksi hyllyä seinille, ruokaa hellalle ja pöydälle. Vielä tulossa tauluja seinälle ja ylökertaan nukkumapaikka.





Kävin eilen Kuopiossa Matkuksessa ja sieltä Tigeristä löytyi pari telkkaria. Toinen ainakin päätyy Kuononpään kartanoon.

8. kesäkuuta 2014

Uusi sänky

Lahdessa olin myyjänä ja sain pidettyä itseni pöydän takana melkein koko ajan. Vieruskaverilta lopulta ostin sängyn Kuononpään kartanoon, kun se oli sopivan kokoinen. Nyt pääsee rouva ja herra nukkumaan oikein sänkyyn, ei tarvitse enää lattialla pötköttää. Päällyspeitto on sovituksessa, mietin vielä sitä, että sopiiko se tänne vai ei. Kummasti pieni juttu saa taas innostumaan, jospa piakkoin saisi makuuhuonetta muutenkin sisustettua.

27. huhtikuuta 2014

Mummon ja papan kylppäri

Mummon ja papan kylppäri Lundbyssä on saanut tuon peililavuaariyhdistelmän lisäksi samaan sarjaan kuuluvat ammeen ja pöntön. Onhan tuo vähän kirjavaa, kun lattia on sininen, seinät keltaiset ja kalusteet vaaleanpunaisella taustalla, mutta kun päätin, etten tämän vanhan talon pintoja uusi. Ne saavat kelvata sellaisenaan. Kylppäriin pitäisi nyt vaan saada kaikki muut tilpehöörit laitettua, kuten myös Kaurismäkeenkin ; ).

27. lokakuuta 2013

Ostoksilla Kuopiossa

Lomaviikolla olimme Varkaudessa 5 päivää ja yhtenä niistä kävimme shoppailemassa Kuopiossa. Pääkohde oli Matkus, jossa Ikea ja Tiger. Siispä jotain nukkisjuttuja löytyikin. Ikeasta Dioder-valot, jotka aion laittaa Kuononpään kartanoon. Joka huoneeseenhan tuosta ei riitä, mutta johonkin huoneeseen tulee varmaan yksittäisiä led-valoja.

 
 Ikeasta löytyi myös noita patterivaloja. Ostin kaksi punaista satsia, ihan joulua jatellen. Saan molempiin jouluboxeihin niillä valot. Tigerista löytyi noita hengareita ja Tiimarista pitsiä ja korun osia.
 
Valot on punaiset vaikkei tässä näytäkään, kun liina on alla punainen.
Tervetuloa uudet lukijani Kikka ja Sarjuska! Enää puuttuu 2 lukijaa, niin arpajaiset pärähtää käyntiin. 45 000 kävijää onkin jo saavutettu. Kiitos siitä teille kakki täällä piipahtavat!

24. heinäkuuta 2013

Huonekaluostoksilla

Olen tehnyt vähän huonekaluostoksia Lundbytä varten. Pitäisi kai hakea se talo tuolta kellarista ja ruveta asettelemaan huonekaluja paikoilleen. Niitä on nyt vanhalle pariskunnalle kertynyt jonkun verran. Täytyy vielä tarkistaa tapettien kunto, kun ajattelin jättää sen remointoimatta kokonaan, jos vaan on sen verran hyvässä kunnossa. Ostin talon jo joku aika sitten entiseltä työkaverilta tosi edullisesti. Se onkin jo neljäs Lundby tässä huushollissa. Kuvia talosta tulee myöhemmin, mutta tässä nyt viimeisimmät huonekalut.


 Sain myös uudemman malliseen Lundby Kaurismäkeen muutamat verhot laitettua. Keittiöön pitsikappa.
 Lastenhuoneeseen tuli ruusuverhot, kun tapettikin on ruusuista.

23. heinäkuuta 2013

Postia

Sain tänään mukavaa postia. Sain yhdestä vaihdosta Taina-synttärisankarin kanssa tosi kivoja juttuja. Karvalankamaton, kaunista kangasta, porkkanoita, parfyymipulloja ja kellon. Kiitos Taina näistä.
 Sitten tuli vielä kaksi kirjettä lisää. Toisessa oli viuhka, nyt pääsee taas tekemään vaikka kynttilälyhtyjä. Toisessa tilkkutyökangasta, siis ompeluhommiakin tiedossa. Nämä löydöt tein FB:n kirppikseltä.

3. maaliskuuta 2013

Matkalta hankittua - Shopping

Olimme poikien kanssa Kuopiossa reissussa ja tietysti siellä sai myös tehdä ostoksia. Biltemasta ostin tietysti sytyketikkuja pari pussia, vaikka entisiäkin on vielä vähän jäljellä. Mutta niitähän tarvitsee varmasti monissa jutuissa, huomasin torikojua rakentaessa, että ne ovat tosi hyviä vaikka seiniä rakennettaessa. Matkus-ostoskeskuksessa käytiin myös ihmettelemässä liikkeiden määrää. Siellä meidän kohteina oli varsinkin Tiger ja BR-lelut. BR:ltä ostin hyvässä alennuksessa olleet Sylvanian families ketut piknikillä. Tigeriltä löytyi mm. pikaripeli, josta saa lasikupuja moneen tarkoitukseen.
I was in Kuopio with my sons. We make some shopping and I bought from Biltema those very popular kindling sticks. They are very good in building, you can build a wall with them. From BR-toys I bought Sylvanian families foxes in picnic. From Tiger I bought a game with plastic goblets. They are good for glass covers to cheese and cakes.




 Näin pikareista saa kivoja kupuja moneen tarkoitukseen.
Tervetuloa uusimmat lukijani Tarja ja Heli!

27. tammikuuta 2013

Uusi kuvausstudio - New photo studio

Minäkin ostin itselleni kuvausstudion. Nyt täytyy vaan harjoitella sen käyttöä. Siinä on tuollainen koottava studio, mihin voi laittaa eri värisen taustan. Mukana on sininen, valkoinen, punainen ja musta taustakangas. Kaksi lamppua tuli myös mukana. Vielä siinä on kamerajalusta. Tällä kertaa kuvasin ilman jalustaa. Honkkarista löytyi tällainen.
I bought a photo studio. There is portable photo studio, two lights, adjustable camera stand and storage case. You can use blue, red, white and black fabric on the back of the studio.
 Löysin uhdestä vanhasta tuohityö-kirjasta tuollaisen kivan näköisen puunkantokorin mallin. Siinä on matalat nuo päädyt. Toinen kori on tehty pärekorin mallilla.
Here is two of the latest baskets.


23. tammikuuta 2013

Paketteja - Packages

Tänään hain postista yhden paketin ja toinen oli tullut kotiovelle asti. FB-kirppikseltä ostin Lundbyhyn kirjahyllyn ja se on kyllä juuri sopiva, en vain vielä tiedä meneekö se Kaurismäkeen vai vanhusten vielä nimettömään taloon.
Today I received two packages. In the other one there was a bookshelf to Lundby. It is going either to Kaurismäki or the old couples house, which doesn`t have a name yet.
 Toisessa paketissa oli swappi tavarat Japanista Soyokolta. Toivoin jotain miniä ja helmiä.
In the other package there was the swap from Soyoko from Japan. I hoped some miniatures and some pearls.
 Sain näin ihanan kattilan, tietysti sinisen ja niin suloisen pienet ottimet, että pitää olla tarkkana, ettei ne häviä.
I got so lovely little blue pan and so so tiny servers, that they might disappear if I don`t be sharp.
 Sain myös monenlaisia helmiä, joista varmasti syntyy paljon myös nukkekotiin, mutta ehkä myös koruja.
Then I got many pearls and there is some which are suitable for dollhouse and some I put on jewellery.
 Tässä pieni osa noista kauniista helmistä. Kiitos Soyoko!
Here is a little part of  so beautiful pearls. Thank you Soyoko!
 Tervetuloa uusin lukijani Irma!

11. joulukuuta 2012

11. päivä

Aina se on vaan yhtä jännittävää availla luukkuja ja yrittää arvata mitä niissä on!
Tänään Saaran luukusta tuli kangasta, nauhaa, tyyny ja matkahuopa rullalle käärittynä. Pakettikääreenä oli tuo kultainen kangas ja nauhana vihreä nauha. Niistä syntyy kyllä jotain kivaa. Kiitos Saara!
 Saaralle lähti minulta helmistä tehty joulukranssi ja maatuska.
 Risan paketista löytyi enkelikello, jonka Risa jo valmiiksi arveli kärsineen postin kourissa. Onneksi sen saa korjattua ja mukana oli vielä varaosia, joista arvelen kyllä syntyvän toisen enkelikellon jossain vaiheessa. Kiitos tästä ihanuudesta!
 Minulta Risa saa koiratarvikkeita.
 Tänään saapui myös Marialta Nukkekotikirppikseltä ostamani siniset kalusteet. Ovat aivan ihania ja sijoittuvat todennäköisesti Kaurismäen keittiöön.

20. lokakuuta 2012

Uusi kirja

Minäkin viimein hankin sen, nimittäin Maria Malmströmin kirjan Nukkekoti Väinölän tapaan. Siinä on tosiaan tutkimista pitkäksi aikaa ja hyviä ohjeita.

18. lokakuuta 2012

Pyöräilemäänkö?

Ankkaäiti on ostanut itselleen uuden pyöräilykypärän Tiimarin kypäräkaupasta. Nyt puuttuu enää polkupyörä. Täytyy kaivella varastoja jos sieltä vaikka sopiva löytyisi.
 Aika sopiva on tuon ankan päähän tuo kypärä!