Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri 2009. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri 2009. Näytä kaikki tekstit

20. marraskuuta 2010

Kirppislöytöjä ja hyasintteja

Olin ystäväni kanssa tänään kirppiskierroksella ja teinkin hyviä löytöjä. Kiinalaisia lattiamaljakoita löytyi ihan kolme kappaletta ja kaikki eri pöydistä. Tuo pienin taitaa tulla Kuononpään kartanoon.

Sitten aika hauska kapistus. Se on oikeasti kännykkäteline, mutta kyllähän sitä voi käyttää myös nukkekodissa. Kassikärri.

Lasten huoneeseen löytyi myös tavaroita. Ensin puisia junan vetureita.
Sitten rumpuja ja kitara.

Jouluisia juttuja löytyi myös. Pieniä ilmeisesti kynttilänjalkoja, joita voi käyttää kukkaruukkuina.
Pikkuinen joulupukki tai tonttu. Sen voi käyttää johonkin jouluboxiin tai koristeeksi nukkekotiin.

Isompi tonttu-ukkokin löytyi. Sitä pitäisi vähän fiksata, nuo kukkanapit ei oikein miellytä.

Tänä iltana sain tehtyä vähän kukkia. Näin joulun alla hyasintteja. Ohjeen nappasin Eevertin Taavitsaisen talo -blogista.


15. marraskuuta 2010

Joulu vaan lähestyy

On se kiva kun joulu lähestyy ja varsinkin joulukuu. Sitten saa aloittaa luukkujen avaamisen. Joulukalenteriluukkuja onkin saapunut taas. Ensin tuli Iidasantulta luukut. Kiitos kovasti!

Minä olen saanut lähetettyä kaikki luukut paitsi yhdelle vaihtarille. Tässä luukut Tiitulle.


Ja tänään ehdin postiin hakemaan Maarun pakettia. Mietin jo, että miten isoja paketteja sieltä tuleekaan, mutta kun avasin paketin, oli hämmästys suuri. Maarun paketista löytyi kolmet paketit, eli minulle ja molemmille pojille omansa. Olipa ihana yllätys, KIITOS MAARU! Kyllä me nyt kaikki jännityksellä odotetaan joulukuuta.

Vielä nimettömään nukkekotiini halusin jo jotain laittaa esille ja kaivelin laatikoitani, joista löytyi yksi sopiva huonekalu keittiöön ja siihen jotain esille pantavaa. Kaapin voisi vielä maalata, kun vain ehtisi. On se kurjaa, kun pienempi poikakin sanoi itku silmässä, että on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, eikä ehdi kaikkea tekemään. Tylsää ei ainakaan ole, kun tekemiset ei lopu!
Little things -laatikko on Minijuliannalta ostettu ja rautalankakori on Tiinan kammarista viime joulun kalenterista.
Tervetuloa uusin lukijani Yeanna!

23. joulukuuta 2009

Joulukalenteri

Olin vähän myöhässä tämän vuoden joulukalenteri vaihdon kanssa, mutta sain kuitenkin vaihdettua 7 luukkua. Olen niitä availlut säästellen, mutta nyt on kaikki avattu ja voinkin esitellä ne teille. Luukuista paljastui aivan ihania juttuja ja nyt haluaisin itsekin kokeilla monta niistä, mutta katsotaan miten homma edistyy.
Ensiksi on vuorossa 3 luukkua Marjalta blogista Villa Ikuisuusprojekti. Nyt tuntuu, että on päästävä kunnolla talon kimppuun, jotta pääsee näitäkin tavaroita sinne sijoittelemaan.





Seuraavaksi on vuorossa kaksi ihanaa luukkua Tiinalta blogista Tiinan kammari - Käsin tehty. Nämäkin ovat uskomattoman ihania pieniä taideteoksia suorastaan. Poikani kadehtivat minua, kun sain tällaisia juttuja.



Sitten viimeiset kaksi luukkua, jotka vaihdoin Ciilin kanssa, hänen bloginsa on Ciili Cöhertää.



Täytyy kai ensi vuoden joulukalenteriin alkaa valmistautua jo hyvissä ajoin, että ehtii askaroida kaikenlaista kivaa pientä. Olen huomannut, että kun jonkun jutun tekee, niin kannattaa tehdä useampi samalla kertaa, niin on sitten materiaalia myös vaihtoihin.

Kun pojat niin kovasti kadehtivat minun minikalenteriani, niin tein heille myös omat. En kylläkään 24 päivän mittaista, vaan taisi olla 10 päivän kalenteri. Huomiseksi tein heille työkalupakit, enkä vielä muistanut kuvata niitä, joten kuvaa on tulossa myöhemmin.

Jonkun boxin teko huokuttelee kummasti ja kai sitä on ruvettava vaan hommiin. Ajattelin ystävälleni tehdä syntymäpäivälahjaksi sellaisen käsityönopettajan boxin. Vähän matskua on jo haalittu, mutta paljon tekemistä riittää. Onneksi hänen syntymäpäivänsä ovat vasta kesäkuussa, joten voisi olla realistiset mahdollisuudet saada boxi valmiiksi siihen mennessä. Mutta vietetään ensin joulut ja uudet vuodet, niin sitten varmaan aloitan jos maltan sinne asti.

Oikein rauhallista ja nautinnollista joulua kaikille !