Finn Aimon kynsisiirtokuvia piti tietysti kokeilla hetimmiten. Tällaisia sain aikaan ja mukana muutama aiemmista siirtokuvista tehty, kuten kissat ja lehmät.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit
21. huhtikuuta 2015
20. huhtikuuta 2015
Ostoksilla Finn Aimossa
Tänään kävin miniystävän kanssa Savitaipaleella miniostoksilla. Sieltä tarttui monenlaista mukaan.
Astioita kuvioitavaksi ja ihana lihamylly Lundbyn mummolle.
Lasitavaraa monenlaista.
Puhdistukseen ja jääkaappiin.
Lamppuihin ja tarjotin ehkä mosaiikkia varten.
Kynsisiirtokuvia astioita varten.
Mummolle ompelukone. Ja sitähän piti heti päästä kokeilemaan.
On mukana ohjekirjakin.

Tunnisteet:
astiat,
keittiöön,
Lundby,
miniatyyri,
mummon ja papan Lundby,
ostoksia
12. huhtikuuta 2015
Kerhossa astioiden kimpussa
Tänään kerhossa teimme siirtokuvatekniikalla astioihin kuvia. Jokainen sai muutaman kokeiltua ja kotiin jäi vielä paljon hommia kaikille. Kivaa hommaa, mutta pitää oikein ajan kanssa ruveta tekemään näitä lisää.
Kotona vielä tein vähän lisää ja aika vaikeaa ainakin aluksi ja välillä meni kalvo ruttuun ja muuta, mutta kivoja näistä tulee.
Kotona vielä tein vähän lisää ja aika vaikeaa ainakin aluksi ja välillä meni kalvo ruttuun ja muuta, mutta kivoja näistä tulee.
27. helmikuuta 2015
Quilling
Kokeilin quilling tekniikkaa ja tein muutaman pienen kulhon. Vielä puuttuu hiominen ja viimeistely, mutta aika hauskaa se on tuokin homma.
Selvennykseksi vielä, vihreä, sininen ja keltainen on tehty kopiopaperista ja kaksi oikeanpuoleista serpentiinistä, joka on leikattu se suikale vielä kahtia. Tuo serpentiini tuntuisi olevan materiaalina parempaa, kun kopiopaperi on sen verran paksua.

26. marraskuuta 2014
Purkkitehdas
Tein munataloon keittiöpurkkeja puisista helmistä. Minulla oli neliön muotoisia ja pyöreitä pitkulaisia helmiä. Neliöiden päälle laitoin paperia ja pyöreisiin paksumpaa kuviopaperia, jotta sain tarpeeksi paksun purkin, johon nasta sopi kanneksi. Helmiä jäi vielä ja niinpä tehtailin lisää purkkeja, nyt niitä riittää muihinkin taloihin.
Tunnisteet:
astiat,
keittiöön,
miniatyyri,
nukkekoti,
omatekemä
26. elokuuta 2012
Kasarit
Ostin joku aika sitten rullallisen tarranauhoja, sellaisia jouluvärisiä. Rullassa oli viittä erilaista nauhaa. Nauhat käytin eilen joulukalenteripakettien koristeluun. En siis voi niitä näyttää. Rullan pohja oli pahvinen putkilo, jonka päissä oli muoviset osat. Niissä oli jo valmiina yläosassa kivat reunukset. Aloin miettiä, että mitä niistä saisi tehtyä. Siispä tuotekehittely käyntiin, pahvia ja liimaa kehiin ja lopuksi maalaus. Syntyi kaksi kasaria, joissa voi sitten nukkekodin emäntä keitellä vaikka kinkun kastiketta!
21. heinäkuuta 2012
Pientä kokoa
Pieniä koreja pienessä koossa on syntynyt ajatellen vielä Forssaa. Muutaman ehdin vielä tekemään ennen ensi viikonloppua. Välillä yritän ajatella tekeväni jotain muuta, mutta ei nuo aivot tunnu haluavan tehdä muuta. Jospa jonain päivänä kuitenkin.
Tuossa korien vieressä on aivan suloinen ja ihana sininen maljakko, jonka sain Tiinalta. Siihen pitäisi väsätä jotain kukkasia, että saisi sen johonkin esille. Kiitos Tiinalle vielä tuosta yllätyksestä.
Uusia lukijoita toivottelen tervetulleeksi, eli TERVETULOA Tiina ja Anita.

22. joulukuuta 2010
22. päivä
Tälle päivälle minulla ei ollut vaihtoluukkua, mutta sain serkultani pienen paketin, jossa arvelin olevan jotain miniä, koska hän tietää harrastukseni. Ja niinhän siellä olikin. Ihana kattila- ja pannusetti.
2. heinäkuuta 2010
Ihania ostoksia
Nyt kerron jo heti kättelyssä, että tulossa on monta kuvaa tämän päiväisistä hankinnoistani. Eli ei ole tulossa mitään omia juttuja. Kävin tänään Finnaimolla, Ylämaan jalokivimessuilla ja Valkealan puotimuseossa. Puotimuseossa oli ihania nukkekoteja ja boxeja näytillä. Voi kyllä niitä jaksaa aina ihailla ja pikku yksityiskohtia on niin kiva katsella.
Jalokivimessuilta lähti mukaan pieniä lasieläimiä. Nyt minäkin olen ostanut niitä ja kai ne joskus pääsevät johonkin nukkekotiin näytille.
Näistä riittää pojille myös siilit ja loput eläimet jaetaan myös. Kukahan valitsee minkäkin?
Tässä vielä nuo sammakko, kissa ja jääkarhu tarkemmin.
Finn Aimolta ostin monenlaisia juttuja. Ensiksi kankaita, kukkia, kaapin, saappaat ja korit.
Seuraavassa astioita monenlaisia, joista osa myös pojille.
Seuraavassa on pieni kahvi- tai teeastiasto Susannalle. Se onkin juuri sopivaa kokoa eli pienempi kuin 1:12.
Vielä ostin pari lehteä ja niitä ihania pötköjä, joista saa leikellä hedelmäviipleita ym.
Finn Aimon Nelly Jäkkö pitää myös pienimuotoisia kursseja, esim. mukien maalauksesta. Hän ottaa vain materiaaleista maksun. Sinne olisi hauska lähteä porukalla. Olisiko Mikkelin seudulta halukkaita lähtemään joskus sinne? Olen valmis lähtemään kuskiksi! Samallahan tietysti pystyy tekemään ostoksiakin.
Jalokivimessuilta lähti mukaan pieniä lasieläimiä. Nyt minäkin olen ostanut niitä ja kai ne joskus pääsevät johonkin nukkekotiin näytille.
Näistä riittää pojille myös siilit ja loput eläimet jaetaan myös. Kukahan valitsee minkäkin?
Tässä vielä nuo sammakko, kissa ja jääkarhu tarkemmin.
Finn Aimolta ostin monenlaisia juttuja. Ensiksi kankaita, kukkia, kaapin, saappaat ja korit.
Seuraavassa astioita monenlaisia, joista osa myös pojille.
Vielä ostin pari lehteä ja niitä ihania pötköjä, joista saa leikellä hedelmäviipleita ym.
Finn Aimon Nelly Jäkkö pitää myös pienimuotoisia kursseja, esim. mukien maalauksesta. Hän ottaa vain materiaaleista maksun. Sinne olisi hauska lähteä porukalla. Olisiko Mikkelin seudulta halukkaita lähtemään joskus sinne? Olen valmis lähtemään kuskiksi! Samallahan tietysti pystyy tekemään ostoksiakin.
13. huhtikuuta 2010
Lamppu ja lautasia
Minihommat on ollu sellasia vähittäin eteneviä. Aina jossain välissä on ehtinyt vähän tehdä jotain. Sitten on pitänyt odotella maalien kuivumista tai liiman kuivumista. Ja taas on päässyt vähän jatkamaan. Pienen pöytälampun tein raketin osasta, puuhelmestä ja tuollaisesta korkista. Lautaset taas on maalattuja pullonkorkin tiivisteitä. Hankalia maalattavia. Pitäisikö pyytää Hartwallia tekemään niistä valkoisia. Miksi niiden pitää olla sinisiä?
Tilasin Sinellistä Fimoja. Pimeässä hohtavaa täytyy joku päivä kokeilla ja tehdä vaikka pieniä kummituksia, tähtiä ja kuu. Mitähän vielä kehittelis. No eiköhän sitä vielä jotain ideoita putkahda siihen mennessä, kun ehtii niiden kimppuun.

3. huhtikuuta 2010
Lamppuja ja lahjuksia
Taas kerran selaillessani muiden blogeja, sain idean, tai oikeastaan suoraan kopioin mallin lamppuun jonkun toisen blogista. Minullakin kun noita helmiä laatikoissa on monenmoisia, niin niistä väsäsin tällaiset pöytälamput ja seinälamput.
Serkkuni kävi poikien synttäreillä ja samalla muisti minuakin miniasioissa. Hän toi minulle muutaman miniastian, aivan ihania kaikki. Noita pikareita olen ihaillut monen blogissa ja nyt sain niitä itselleni. Savi pullokin on tosi ihana.
Ämpäri ja vati ovat myös ihanat ja ajattelin, että ne sopisivat kooltaan hyvin Susannan boxiin. Täytyisi sitäkin taas hieman ajatella, että saisi sen valmiiksi joskus ja pääsisi uusien projektien pariin. Siis uusien projektien, sillä eihän sitä ihmisellä vain yhtä projektia voi kerrallaan olla. Tylsäksi käy. Pitää olla hieman vaihtelua, niin jaksaa tehdä niitä kaikkia pikku hiljaa eteenpäin.

28. maaliskuuta 2010
Hiljaista
Hiljaista on ollut täällä minitarinoissa. Muut kiireet on vieneet aikaa mineilyltä, niin etten ole muuta ehtinyt kuin iltaisin sitä ristipistomattoa tehdä vähän kerrassaan. Kohta siinä on kuvio-osat tehty, joten pääsen beessin pohjan kimppuun. Vielä menee siinä jonkun aikaa.
Nyt sain kuvattua tuon pikkulipaston maalattuna. Kuvissa hyvin huomaa, miten viimeistelylle pitäisi antaa enemmän aikaa. Pitäisi hioa tarkemmin, koska karkea pinta erottuu liian hyvin kuvissa. Vetimiksi laitoin tuollaiset katedraalihelmet, kun ne parhaiten helmivalikoimista sopivat tuohon.
Tässä helmet vielä lähempää. Rekvisiittana emaliastioita, joita löysin kirppikseltä joskus. Ovat aivan ihanan värisiä.
I have a new follower, Bienvenidos Maria Jose!
Nyt sain kuvattua tuon pikkulipaston maalattuna. Kuvissa hyvin huomaa, miten viimeistelylle pitäisi antaa enemmän aikaa. Pitäisi hioa tarkemmin, koska karkea pinta erottuu liian hyvin kuvissa. Vetimiksi laitoin tuollaiset katedraalihelmet, kun ne parhaiten helmivalikoimista sopivat tuohon.
Tässä helmet vielä lähempää. Rekvisiittana emaliastioita, joita löysin kirppikseltä joskus. Ovat aivan ihanan värisiä.
13. joulukuuta 2009
Kulhoja
Tällaisia juuri nukkekotiin sopivia kulhoja löysin kerran kirppikseltä. Ne olivat sellaisissa tuoksupaketeissa, jossa oli erilaisia pieniä kartion muotoisia "tuoksutötteröitä" puisissa koteloissa. Ne puiset kotelot on vielä kuvaamatta, koska niissä on niin vahva tuoksu, että täytyy kai laittaa parvekkeelle tuulettumaan muutamaksi viikoksi. Niistä saisi ehkä kirjahyllyn nukkikseen.
Siirsin tuon jouluboxin tänne blogiin, koska se aiheeltaan kuuluu tänne. Verhot olisi saatava valmiiksi, joten kai on ruvettava niitä virkkaamaan.
Siirsin tuon jouluboxin tänne blogiin, koska se aiheeltaan kuuluu tänne. Verhot olisi saatava valmiiksi, joten kai on ruvettava niitä virkkaamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)