9. kesäkuuta 2013

ARVONTA - GIVEAWAY

Blogissani on ollut jo yli 40 000 kävijää ja sen kunniaksi järjestän arvonnan. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen ja aikaa on 23.6.asti.
There has been over 40 000 visitors in my blog and therefor I`m having a giveaway. You can participate by commenting to this post until 23. of june.

1. palkinto

2. palkinto

3. palkinto

Onnea arvontaan kaikille ja mukavaa kesän alkua!
 
 
 

Lahden miniatyyrimarkkinoilla

Olin ensimmäistä kertaa Lahden miniatyyrimarkkinoilla myymässä omia tavaroitani. Oli oikein mukava päivä, mutta aika raskas. Markkinapaikalla oli kuuma ja vettä kului, mutta onneksi seura oli hyvää. Kiitos vaan markkinakavereille!
Tässä ensin kuva omasta pöydästäni ja sitten kuvia Kesäpesä -kilpailun töistä. Kyllä näki, että töihin oli todella paneuduttu ja monissa oli ihania pieniä yksityiskohtia. Lahdessa oli myös pienimuotoinen näyttely ja minä vein sinne näytille jouluboxini ja Turkoosin tuulahduksen.











 

 
 





27. toukokuuta 2013

Ylioppilaalle

Olen tässä rakennellut siskoni tytölle ylioppilaaksi pääsyn johdosta pientä tauluboxia. Kun on sama pää kesät talvet ja nopeat sormet, niin valokuvaus oli hieman hankalaa, koska unohdin ottaa kuvat ennen kehysten liimaamista paikoilleen. Nyt oli hankalaa heijastusten takia saada kunnon kuvia. Kehys on n. 2,5 cm syvä.


25. toukokuuta 2013

Monenlaista pientä

Työ- ja kotikiireet on haitanneet harrastustoimintaa niin, ettei ole ehtinyt paljon mitään tehdä. Muutaman jutun olen kuitenkin saanut väkerrettyä. Korurasioita tein kaksi lisää, tässä jotain kellertäviä jalokiviä koteloissaan.

 Tiimarista ostamia talon julkisivuja ajattelin käyttää näin.
 Niihin voi rakentaa sisätilat ja saa kivan nukkekodin nukkekodin.
Äidiltäni sain ihanat pienet pullon ja ratin.
Tulossa jossain vaiheessa arvontaa, koska näyttää uhkaavasti siltä, että blogini kävijämäärä ylittää   40 000 rajan ihan kohta. Todennäköisesti sitten Lahden messujen jälkeen, niin ehdin rauhassa siihen keskittyä!

9. toukokuuta 2013

Timangeja

Kokeilin tehdä Cartiertin timanttikaulakorun ja rannekorun koteloissaan. Kylläpä olikin pientä nyherrystä, mutta onnistuin kuitenkin. Saa nähdä kuka nämä saa vai lähteekö nämä Lahteen myyntiin?
Tervetuloa uudet lukijani Eemaiva ja Iron Teresa!
Welcome my new followers Eemaiva and Iron Teresa!

1. toukokuuta 2013

Matkailua ja swappailua

Käytiin Mikkelistä kahden miniatyristin voimin Pieksämäellä kolmannen luona. Tehtiin puutöitä ja minisirkkelin kanssa saatiin monenlaisia juttuja tehtyä. Muutama pöytä, perunakappa, hylly ja "viipaloituja" Bilteman tikkuja myöhempää käyttöä varten.
 Osallistuin myös FB:n vappuswappiin nukkekotiharrastajien kanssa. Tällaisia juttuja itse laitoin muille menemään.
 Ja minä sain näin paljon ihania juttuja toisten paketeista. Kiitos kaikille!

21. huhtikuuta 2013

Ainukan tuunaus ja palkinto



Tässä on ollut monenlaista kiirettä ja juhlintaa ja muuta, niin ettei tahdo blogia edes ehtiä päivittää. Tässä kuitenkin Ainukan pääsiäistuunauksen satoa. Minä sain paketin Ainukalta ja siinä oli monemoista pääsiäiseen liittyvää pientä juttua. Pääsiäismunia kulhossa, mämmiä, rairuoho tipuineen ja narsisseja. Kiitos Ainukka tästä runsaasta paketista.
 
Tässä minun pakettini Sirkalle (blogi Ministä mökkiin, kuva lainattu sieltä), itse unohdin kokonaan kuvata nämä jutut.


Sitten suureksi yllätyksekseni kaikki, jotka olivat ehdottaneet nimeä Miesten palvelutalolle blogissa Pieni talo, suuri maailma, saivat palkinnon, yllätyspaketin. Sieltä löytyikin monenlaista tarpeellista ja kaunista nukkekotiin.
 Pienen pieni koru, oluttuopit ja pesuainepullo jaksavat hämmästyttää.
Kiitos näistäkin ihanuuksista Hannukkalaan!

14. huhtikuuta 2013

Myyntiteline

Bilteman tikut on monikäyttöisiä ja tosi hyviä rakennusmateriaalina, kuten varmasti monet muutkin ovat huomanneet. Niinpä minä rakensin, lähinnä liimailin, tällaisen myyntitelineen Bilteman tikuista. Siihen saa kivasti erilaisia tavaroita esille. Tällaisia olen nähnyt monilla myyjillä eri kokoisina. Minä tein tämän nyt tikkujen pituuden mukaan. Vielä sen voisi päällystää jollain kankaalla.

13. huhtikuuta 2013

Laukkuja

Olen tehnyt muutamia laukkuja ja tässä niistä hempeimmän väriset. Näitä tulee myyntipöytääni Lahden miniatyyrimarkiinoille.

12. huhtikuuta 2013

Uudet korinpunontaohjeet

Nyt olen viimein saanut tehtyä ohjeet sellaiseen sankakoriin. Ne löytyy tuolta sivupalkista ohjeiden viimeisenä. Sangan teko on aika haasteellista, mutta kannattaa yrittää, itse ainakin pidän tuosta sangasta kovasti.

11. huhtikuuta 2013

Vaihteeksi virkkausta

Olen virkannut paljonkin 1:1 koossa, mutta pienellä koukulla ja ohuella langalla virkkaus on ollut hieman haasteellista. On tuntunut siltä, ettei näe silmukoita kunnolla ja sormet on liian paksut. Nyt kuitenkin päätin koettaa jälleen minivirkkausta. Lankana on Venne puuvillalanka ja koukku taitaa olla n. 0,75. Sain virkattua nyt lisääntyvässä kevätvalossa tällaisen pienen mekon. Mekko on n. 5 cm korkea ja nukke 10 cm.

2. huhtikuuta 2013

Helmilaukku

Kokeilin tehdä helmikirjottua laukkua. Vielä täytyy harjoitella lisää, että saa nuo kuviot toimimaan paremmin.
Tervetuloa uudet lukijani Yolanda ja Krizze!
Welcome my new followers Yolanda and Krizze!

1. huhtikuuta 2013

Vihaiset linnut ja possut

Suklaamunia on pääsiäisen aikaan syöty ja varsinkin noita Angry birds munia. Löytyipä äidin kätköistä sopivia puupalikoitakin ja pelin rakennus alkoi. Ei vaan raaski pelata, kun rakentamisessa oli aikamoinen vaiva.

Tervetuloa uudet lukijani Hanne ja Merita!

16. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä

Pääsiäinen tulee nukkekotiinkin. Tein vähän pajunoksia ja niiden kanssa maljakkoon pääsivät tekemäni narsissit. Fimosta tehdyt suklaamunat on tarjolla jalallisessa lasimaljassa (Tigeriltä : )). Joku on jo avannut yhden käärettä.
Welcome my new follower Marver!

10. maaliskuuta 2013

Miniystävien kanssa

Kokoonnuttiin jälleen miniystävien kanssa tekemään yhdessä pieniä juttuja. Aiheena meillä oli tällä kertaa kukat. Osa teki kukkia valmiista kiteistä ja osa muuten. Aikaan saatiin jälleen paljon kaunista pientä. Tässä valmiita tuotoksia.
 Tässä punainen kukka valmiista kitistä, muut ihan itse tehty.
 Maljakoissa olevat kukat ihan itse tehty.
 Nämä kauniit kukkaset on kitistä tehty.
 Olihan meillä swappikin kevät/pääsiäis/puutarha aiheella. Tässä swapin aarteita.
 Tämä on kyllä aivan mahtava tiput ruohossa.
 Vielä kuva leipälapiosta ja leivinuunin harjasta, jotka ostin nukkiskirppikseltä. Sopivat varmaan pupujen mökkiin, kunhan saa tehtyä vielä sen leivinuunin.