Tänään päivä meni suurelta osin massoja sekoitellessa. Yritin tehdä "oikeita" värejä juustoja varten. Yllättävän vaikeaa se olikin. Mutta sain minä jotain ainakin sinne päin valmiiksi. Tässä kokonaiset juustot valmiina. Paloja vielä on, jos vaikka tekisi juustotarjottimia, jossa on pala erilaisia juustoja. Vielä pitää tehdä edamia ja sinihomejuustoa. Massakaupassa vaan pitää käydä ensin.
Tänään paistoin myös eilisiä massailuja, eli kurpitsoita ja lakupiippuja.
Vielä innostuin tekemään muutaman putelin, kun löysin joskus kirppikseltä ostamani rikkinäisen korun, josta löytyi näihin sopivia osia. Eli kaikki osat on siitä samasta korusta. Hauskaa kun voi tehdä löytöjä omista laatikoista.
31. lokakuuta 2010
29. lokakuuta 2010
Pullolaiva Tukholmasta
Kävimme syyslomareissulla Tukholmassa. Tärkein käyntipaikka siellä oli Vasamuseo, jossa on näytillä Vasa-laiva vuodelta 1628. Mielenkiintoinen paikka, suosittelen. Monenlaista nähtävää siellä olikin. Myös pienoismalleja. Tässä on kuvattu laivaa sisältä ja mitä siellä on kuviteltu tapahtuvan.
Tässä taitaa olla kapteenin hytti ja siellä tärkeät keskustelut käynnissä.
Olihan museossa myös matkamuistomyymälä. Sieltä löytyi meille kaikille pienet pullolaivat. Tämä varmasti löytää paikkansa jostain nukkekodista.

Tänään kävin postissa hakemassa kirjeen, joka ei ollut mahtunut postiluukusta ja arvasin kyllä heti, että siinä on joulukalenteriluukkuja. Kirje oli Porista Kaisalta. Kiitos luukuista, kylläpä teksisi kovasti mieli hypistellä!
25. lokakuuta 2010
Saunaan
Vaikkei minulla ole tietoakaan saunasta, ajattelin tehdä muutaman löylymittarin. Pojilla kuitenkin on omissa taloissaan saunat, joten voin antaa mittarit heille ja jemmata itselleni yhden. Nämä on ihan balsasta ja tulitikuista tehdyt.
Tervetuloa uusin lukijani Maija-l!
Tervetuloa uusin lukijani Maija-l!
24. lokakuuta 2010
Mattoja ja talouspaperitelineitä
Eilen oli tuottelias päivä, kun jotenkin vaan tuntui, että nyt on saatava tehdä jotain minejä. Enhän olekaan viime aikoina pikkujuttuja paljon tehnytkään, ellei joulukalenteria lasketa mukaan. Nyt on paketit kahdelle vaihtarille lukuunottamatta lähetetty, joten joutaa muitakin juttuja tekemään välillä. Ja halloween-swappiin osallistuin myös, eikä niitäkään tekeleitä ole voinut vielä näyttää.
Tein leikkaa-liimaa systeemillä pari mattoa. lanka on liukuvärjättyä puuvillalankaa. Hapsut vielä pitäis noitten päihin viritellä, mutta halusin jo kuvata ne tänne.
Jonkun blogissa näin talouspaperitelineen ja sain siitä kimmokkeen tehdä itsellenikin sellaisen. Meinasin heti tehdä 4 samalla kertaa, mutta tuli vain kaksi, kun ei ollutkaan sellasia pieniä puunappeja kuin kaksi. Isompi näytti vähän hassulta, joten pitää hommata sopivia puupyörylöitä lisää. Talouspaperirullat odottavat nyt vielä kahta telinettä.

Tervetuloa uusin lukijani Kaisa!
19. lokakuuta 2010
Joulukalenteriluukkuja
Tänään odotti eteisen lattialla paksu kirje. Ajattelin heti, että siinä täytyy olla joulukalenteriluukkuja. Ja niin olikin! Olipa kivaa hypistellä niitä, mutta eipä niistä voi arvata mitä niissä on. Nyt ollaan taas vähän lähempänä joulua, kun paketteja alkaa tulla. Nämä oli tämän päivän kirjeessä Merjalta.
Jo aiemmin on tullut Jaanalta kalenteriluukut, mutta nyt vasta sain kuvattua ne.
Itse olen lähettänyt jo suurimman osan paketeista. Kolmelle vaihtokaverille on vielä homma vähän kesken. Joulujuttujen takia ja muiden kiireiden takia myös, on päivitykset ollut vähän harvassa viime aikoina. Kohta kuitenkin alkaa olla paketit pulkassa, joten eiköhän taas minejä ala kohta tännekin ilmestyä.
Uusia lukijoita on taas ilokseni ilmaantunut. Tervetuloa Kaisa, Merja ja Lorainne.

29. syyskuuta 2010
Tuunausrinki
Ainukan tuunausringin syksyn sato -vaihto on tehty. Minulla oli vaihtokaverina Lorainne. Eilen saapui pikkuinen kirjekuori, jossa oli ihana kangaspussi täynnä syksyisiä yllätyksiä. Sieltä löytyi mehupullo, kukkakaali, porkkanoita, sieniä, omenoita ja hillopurkkeja.
Minä taas lähetin Lorainnelle ruudullisessa "säkissä" Kotipiha-lehden, pannunalustan, porkkanoita, tomaatteja ja laatikossa kurkun, maissin ja päärynän.
Minä taas lähetin Lorainnelle ruudullisessa "säkissä" Kotipiha-lehden, pannunalustan, porkkanoita, tomaatteja ja laatikossa kurkun, maissin ja päärynän.
26. syyskuuta 2010
Talon rakennusta
Minulla on se Honkkarin talo, jota olen yrittänyt tapetoida, laittaa lattioita ja maalata. Ei vaan tunnu taas edistyvän. Kun jossain vaiheessa tyssää, niin jatko on aina hankala aloittaa. Sain ostettua lisää valkoista maalia sisäkattoja varten, mutta maalaaminen ei edisty. Tässä muutama osa kokonaisuudesta.
Tervetuloa uusin lukijani Tippaliisa!
18. syyskuuta 2010
Sitä vanhaa samaa
Olen huomannut, että jos tarvii oikein jotain rentouttavaa ja ajatukset nollaavaa hommaa, niin silloin tuohityöt on "poikaa". Välillä niitä siis tulee tehtyä ja eilen viimeksi. Tässä nyt kuvassa viimeaikaisia tuotoksia, mitä en vielä ole kuvannut. Ja taidanpa tänä iltanakin vielä aloittaa yhden pienen kontin.
Tervetuloa uudet lukijat Maina ja Tiina!
8. syyskuuta 2010
Uusia lukijoita
Huomasin, että olen taas saanut uusia lukijoita, enkä ole kaikkia vanhempiakaan muistanut toivottaa tervetulleeksi. Joten nyt toivotan iloisesti tervetulleeksi Mintun, Riinan, Victorian, Iriksen, Casita minin, Beatricen ja Sylvian.
Wellcome all my new and older followers Minttu, Riina, Victoria, Iris, Casita mini, Beatrice and Sylvia. Hope you enjoy visiting my blog.
Löysin muuten sattumalta UPM:n sivuilta ohjeen nukkekotiin!
Wellcome all my new and older followers Minttu, Riina, Victoria, Iris, Casita mini, Beatrice and Sylvia. Hope you enjoy visiting my blog.
Löysin muuten sattumalta UPM:n sivuilta ohjeen nukkekotiin!
5. syyskuuta 2010
Pojille tuolit valmiiksi
Nyt sain viimein tehtyä myös poikien samppanjapullonkorkkituolit valmiiksi. Pojat valitsivat itse kankaat tuoleihin ja loppu hoituikin nopeasti.
Muuta kuvattavaa tällä hetkellä ei olekaan, kun olen tehnyt vähän joulukalenterijuttuja eikä niitä voi vielä näyttää. Vasta sitten joulukuussa!
Muuta kuvattavaa tällä hetkellä ei olekaan, kun olen tehnyt vähän joulukalenterijuttuja eikä niitä voi vielä näyttää. Vasta sitten joulukuussa!
29. elokuuta 2010
Minimosaiikkia
Minulla on nämä minimosaiikit odottaneet valmistumistaan jo tuolta heinäkuun lopulta saakka. Mikkelin minikerholaisten kanssa teimme silloin yhdessä näitä. Tänään sain laitettua tuon saumausaineen tekemiini juttuihin. Osa on vielä viimeistelemättä, joten tässä nyt aluksi kuva kahdesta valmiista. Peili ja pannunalusta.
Aika hankalat kuvattavat, varsinkin tuo peili. Tässä paras otos näistä.
Aika hankalat kuvattavat, varsinkin tuo peili. Tässä paras otos näistä.
28. elokuuta 2010
Tuohitöitä Mäntyharjulla
Olimme neljän naisen porukalla Mäntyharjulla tekemässä tuohitöitä. Minä sain kunnian neuvoa kavereille, miten niitä koppia tehdään. Kaikki saivat valmiiksi tuohikopat ja perusteet niiden tekemiseen. Toivottavasti heille jäi myös into tehdä tuohitöitä lisää. Siitä varmaan tullaan näkemään tuotoksia muutamassa blogissa, jos intoa riittää.
Tässä kaikkien tuotokset valmiina tai vielä vähän kesken.
Aloitettiin ensimmäiseksi tuollaisella neliömuodolla ja "sahalaitareunalla". Se on varmaan se yksinkertaisin malli aloittaa. Ja itse ainakin olen huomannut, että se suora reuna on vaikeampi tehdä kuin tämä reuna.

17. elokuuta 2010
Ei voi lopettaa
Siis ei voi vaan lopettaa "tuohitöiden" tekoa. Vaikka yrittää välillä tehdä jotain muuta, on välissä tehtävä taas jokunen tuohityö. On kiva koettaa tehdä joku sellainen työ mitä ei vielä ole tehnyt. Nyt sain valmiiksi tuohikontin ja olen siihen aika lailla tyytyväinen. Se on tuo punominen vaan jotenkin niin rentouttavaa puuhaa!
Nahkasta tein konttiin olkahihnat ja tuon lukkoläpän.
Nahkasta tein konttiin olkahihnat ja tuon lukkoläpän.
14. elokuuta 2010
Edullisia ostoksia
Täkäläinen pikku putiikki, missä myytiin myös nukkekotikamaa, lopettaa toimintansa. Ei kannattanut! Olen käynyt siellä pariin otteeseen ostoksilla aiemmin ja nyt loppuunmyynnissä tein tosi edullisia ostoksia. Osa tavaroista oli 80 %:n alennuksella ja loput oikeastaan 50 % alessa. Ostin sieltä vähän kaikenlaista. Esim. nämä huonekalut maksoivat 4.50, kun oikea hinta olisi ollut 22.50.
Mattoja ostin myös, ne oli puoleen hintaan.
Pikkutavaraa ostin monenlaista, kun eurolla sai yhdestä korista esim. koiria, maitokannuja, vaakoja ym. Säästö oli niissäkin huomattava. Tapetteja ostin myös kaikki loput, kun nyt sai arkin 0,40 eurolla, oikea hinta 4,70. Hamsterin vika taas yllätti, kun halavalla sai!
Sain tehtyä pojille joulukalenterit melkein valmiiksi, kun pakkailin niihin ostamiani pikkujuttuja ja mattoja. Onhan minun tehtävä pojille kalenterit, kun muuten he ovat naukumassa kateellisina, kun minä availen omaa minikalentreriani. Onneksi paketit on pieniä, niin saa ne hyvin piiloon.
Valmistuneista tuohitöistä tähän kuva puunkantokorista.

10. elokuuta 2010
Lisää valmistuneita
Nyt olen saanut kuohuviinikorkkimetallituolit valmiiksi. Ehkä ei ihan hyvä nimi tuoleille, mutta kuvaava! Löysin tuollaista kivaa pikkukukallista kangasta ja kun se on myös sinistä, sen sitten valitsin. Tietysti noita tuoleja tehdessä ajatus lähti vähän laajenemaan ja tuli mieleen sohvan teko ja pöytä. Joten varmaan jossain vaiheessa vääntelen sitten rautalankaa.
Kirjatkin sain valmiiksi ja kuvassa Potterit. Niiden alla olevan tuolin istuinosan tein uudestaan, kun en ollut entiseen tyytyväinen. Nyt se on hyvä.
Tein tooodella edullisia hankintoja nukkikseen yhden kaupan loppuunmyynnissä. Esittelen ne vielä joku päivä, kunhan ehdin ottaa kuvat niistä.

7. elokuuta 2010
Pienestä onnellinen
Nyt mulla on ne! Leikkurit on kätevät ja tosi helposti saa vaikka taulunkehyksiä. Kehystuotanto ei ole vielä alkanut, mutta lähiaikoina varmasti. Ja sitten noita sytykkeitä! Niin on hienoo puuta, sileetä ja hyvälaatusta. Poikakin sanoi, ettei tollasia raaski polttaa. Niistähän saa vaikka mitä!
Keskeneräisistä on nyt valmistunut jakkarat. Minähän olin aiemmin tehnyt punaisen ja vihreän jakkaran. Nyt tein lisää erivärisiä jakkaroita Forssasta ostamistani nahoista. Eli yksi homma siis valmis, jee!

5. elokuuta 2010
Keskeneräistä
Nyt minä päätin, että teen keskenjääneitä minijuttuja loppuun. Aika monta hommaa on jäänyt vähän kesken ja ne lojuvat ärsyttävästi esillä. Nyt taitaa olla aika tehdä ne valmiiksi. Jos yrittäisi olla aloittamatta kovin montaa hommaa ennen kuin nuo ainakin ovat valmiit. Muitakin nimittäin on...
Huomenna saan ne kuuluisat leikkurit, niin eiköhän ala taulunkehyksiä syntyä. Mattokin olisi kiva saada valmiiksi ja kirjatkin olisi aika nopeita tehdä. Esittelen sitten valmiit jutut täällä. Ajattelin, että jos esittelen ne keskeneräisinä, niin tulee paineita saada ne valmiiksi.

31. heinäkuuta 2010
Lundby
Sain vinkin kirppiksellä olevasta Lundbystä ja kävin sen ostamassa. Hinta ei ollut suuri, mutta on siinä talossa korjaamistakin. Toinen puoli katosta puutuu, samoin portaat ja yläkerran kaide. No ei se mitään, kun se menee kokonaan remonttiin kuitenkin. Ajattelin siitä pojille taloa, tai oikeastaan vielä pitäisi saada toinen talo, niin molemmilla olisi omat. Yksi ei todellakaan riitä.
Punontatyöt jatkuu edelleen, nyt mittakaavana pikkuinen oikea tuohikori.
Nyt alkaa sujua jo tuo 3 mm:n punominenkin ihan hyvin. Seuraavaksi taidan ehkä tehdäkin sinisen kassin Saludo-kahvipusseista.
Punontatyöt jatkuu edelleen, nyt mittakaavana pikkuinen oikea tuohikori.
Nyt alkaa sujua jo tuo 3 mm:n punominenkin ihan hyvin. Seuraavaksi taidan ehkä tehdäkin sinisen kassin Saludo-kahvipusseista.
Tunnisteet:
Lundby,
miniatyyri,
nukkekoti,
omatekemä,
punontaa
29. heinäkuuta 2010
Puukoppa ja lehtikoppa
Arvatkaa mitä olen tehnyt viime päivinä! No punonut koreja tietenkin! Nyt tällä kertaa kahvipusseista, en oikeista, mutta silti. Ensin yritin tehdä kassia, mutta siitä tulikin liian pitkulainen, joten siitä tuli lehtikoppa. No toisesta tein sitten vähän eri mallisen ja siitä tuli sitten liian korkea!!!! Siitäpä tulikin sitten puukoppa. Pienet halot sopivat siihen täydellisesti.
Vielä voisi lakan vetää noiden koppien pintaan, niin tulisi se kahvipussin kiilto niihin. Taidan tehdä sen sitten kerralla, kun on enemmän lakattavaa.
Minulla odottaa myös minimosaiikkityöt viimeistelyä. Niitäkin on tullut muutama harjoiteltua. Nyt olen tehnyt peilejä ja pannunalusia. Ajattelin aloittaa näistä litteistä hommista ensin ja sitten ehkä siirtyä ruukkuihin ja muihin muotoihin. Kuvailen sitten valmiit työt.

26. heinäkuuta 2010
Forssan ostoksia
Kun tänään aloin kuvata Forssassa tekemiäni ostoksia, huomasin, että aika paljon niitä olikin. Kankaat jätinkin kokonaan kuvaamatta ja tähän taidan laittaa vain mielestäni parhaimmat ostokset. Tein ostoksia vähän jo poikien joulukalentereita ajatellen. Siksi monia juttuja on 3 kappaletta. Pojille omansa ja mulle yksi. Tasapuolisuuden vuoksi en mainitse ketään tekijää, kun en kaikki muista. Forssassa kävijät varmaan tunnistavat mistä pöydästä ostokset on tehty.
Tässä nahkasalkku ja ihanat pikkukengät. Onkijutut menee pojille.
Vähän juttuja siivoukseen. Meille kaikille kivat juuriharjat ja patasudit.
Verhoja pojille ja mulle. Niitä voisi ommella itsekin, mutta näin saa jotain vähän nopeammin. Tuo wc-rullateline tulee varmaan minulle itselle.
Vähän syömisiä nyt ja jouluksi. Tuolle kannulle ja vadille ajattelin tehdä sellaisen vanhan ajan telineen rautalangasta.
Pojat on tosi kovia tekemään legojuttuja ja leikkimään niillä. Joten en voinut ohittaa noita ihania pikkulegoja.

Itselleni ostin ensimmäisen kukkakitin, kliivian. Vesimatskua piti ostaa, että pääsee tekemään poikien kanssa kultakalamaljat. Tuo sammakkoprinssi löytyi Renkomäen ABC:ltä. Sen pään menoksi kehittelen varmaan jossain vaiheessa jonkun lammikon lumpeineen.
Pidän myös massailusta ja sijoitin tuohon massapusertimeen. Se olikin kallein hankintani, mutta uskon sen tulevan kyllä käyttöön.
Olo on vähän kuin jouluna, kun on saanut paljon kivoja lahjoja. Niitä vaan hypistelee ja tekisi mieli tehdä niillä jotain, mutta ei tiedä mistä aloittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)