6. marraskuuta 2010

Talon pystytystä

Unohdin viimeiksi laittaa kuvan omista Halloween-swap tavaroista. Eli tällaiset lähetin kolmelle swap-kaverille.

Olen ahkeroinut eileisen ja tänään kovasti taloni kimpussa. Eilen liimailin viimeisiä lattioita ja tapetteja. Tänään sahailin yhden väliseinän lisää, jotta voin alkaa koota taloa. Eli tässä talo melkein kasassa, puuttuu vain katto ja etuseinä.
Ensin mietin, että taloon muuttavat asumaan kaurisperhe.

Sitten huomasinkin, että he ovat kuitenkin hieman liian pieniä tähän taloon, vaikka tässä onkin matalat huoneet. Ei muuta kuin yksi laatikko esille ja sieltä valikoimaan uusia asukkaita taloon. Sovittelin kaikki mahdolliset ja mahdottomat nuket ja eläimet ja viimein taloon on löytynyt asukkaat. Taloon muuttaa asumaan nalleperhe; isä, äiti ja kaksi lasta. Äiti ja lapset on löytyneet yhdessä kirppikseltä ja isä erikseen. Eli taitaa olla uusperhe. Ja vain isällä oli vaatteet, joten saan alkaa myös ompeluhommiin.
Seuraavaksi haluan vielä esitellä huoneet erikseen. Ensin vaikka keittiö. Keittiön oikeanpuolinen seinä on se lisätty väliseinä, koska olisi ollut hassua, että ulko-ovesta tullaan suoraan keittiöön.

Takanurkkaan tulee puuhella ja siksi siellä on tiiliseinä. Ikkunoita tässä talossa on harmittavan vähän siis vain etuseinässä, mutta voi olla, että teen "valeikkunoita" huoneisiin. Eteinen on keittiön vieressä. Keittiön ja eteisen välille en vielä ole ehtinyt tekemään ovea.
Eteisen vasemmalla puolella on kylpyhuone.

Sitten päästään toiseen kerrokseen, jossa on kaksi huonetta. Portaat tulevat olohuoneeseen ja olohuone on mukavan tilava.

Olohuoneesta pääsee vanhempien makuuhuoneeseen.
Olohuoneesta kiivetään portaita ylimpään kerrokseen, jossa sijaitsee lastenhuone ja vintti. Sinne tarvitsee vielä toisen uuden väliseinän, mutta se puuttuu vielä.
Lastenhuone on siis yhtä iso kuin olohuone ja vanhempien makuuhuoneen yläpuolelle tulee vintti. Onhan sitä nyt joku paikka oltava ylimääräiselle tavaralle.

Tuntuu tosi kivalta kun talo on jo tässä vaiheessa. Nyt voi alkaa miettiä sisustusta tarkemmin. Ja jotain huonekaluja löytyykin jo laatikoista. Tämän talon huoneet vaan on niin matalia, että täytyy vähän soveltaa mittakaavaa joissain huonekaluissa. Kylppäriin kuitenkin sopii hyvin nämä jo viime jouluna joululahjaksi saamani kalusteet.

Vielä kiitos Johannalle joulukalenteripaketeista!


Nyt alkaa myös nimen miettiminen tuolle talolle. Mikähän voisi olla sopiva nimi nalleperheen talolle? Jos haluat auttaa minua mietinnässä, jätä kommentti. Arvon jotain pientä kaikkien osallistuneiden kesken!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihania nuo kauriit on. Karhuista en keksinyt mitään mielikuvituksellisempaa kuin Tassulan talo :)

-Tiina-

Lotta kirjoitti...

Joillain se talo edistyykin, toisin kuin minulla... :) Hienolta näyttää! Vetäydyn pienelle miettimistauolle ja palaan asiaan nimiehdotuksen kanssa, jos sellaisen keksin.

Lotta kirjoitti...

No niin, tässä tulisi pari nimeä: Kuononpään kartano ja Mustikkamaja. Toinen aika mahtipontinen ja toinen vähän vaatimattomampi. :D

Äärelä kirjoitti...

Ai hurja, keittiössä on samat värit kun meidän 1:1 keittiössä!