24. huhtikuuta 2011

Ahkerointia

Kun nyt olen saanut olla pääsiäisen tähän asti ihan itsekseen, ette varmaan arvaa mitä olen tehnyt. No tietysti minejä. Olen saanut keskeneräisiä juttuja tehtyä loppuun ja uusiakin on ehtinyt tehdä. Tässä ensin jo pitkään puolivalmiina ollut kliivia.
Ruukun alla on pyöreä pöytä, nyt "petsattuna", eli ihan vesiväreillä maalasin ja degupee-lakkaa päälle. Muuta ei ollut saatavilla. Lakkaan sen ainakin vielä toiseen kertaan.

Valokuvakehyksiä täyttelin taas ja tällä kertaa filmitähtien kuvilla. Sopii nuo kehykset noihinkin kuviin.

Puisia pikareita maalailin kullalla ja hopealla. Käyttökohde on vielä avoin, mutta jossain niiden paikka varmaan on. Aika näyttää.

Viimeiseksi tähän kahvimylly, jollaista olen pitkään jo ajatellut tehdä. Hankalin vaihe oli tuon puolipyöreän osan teko. Se on puuhelmestä puolitettu ja siinä olikin hommaa. Helmi halkesi toiselta puolelta aika moneen palaan, mutta toinen puoli vain kahteen osaan, joten siitä sain tuon osan.

2 kommenttia:

MINI MUST-HAVES kirjoitti...

Unfortunately I don't understand a single word from what you write, but i love your mini works ! And the idea of transforming toothbrush boxes into purses is absolutely GREAT !
Monika, MINI MUST-HAVES

Piikko kirjoitti...

Oletpa ollut ahkerana!
Sain kaverilta aikasemmin keväällä oikean kliivian. Siitä lähtien olen miettinyt sen miniversion hankintaa. No, ehkä joku päivä...:DDDD
Sinun kliiviasi on ainakin tosi nätti!