Eilen illalla etsiskelin pääsiäisprinttejä netistä ja jotakin löysinkin ja tulostin. Pieniä "koreja" sitten tänään leikkelin ja liimailin ja laitoin niihin aiemmin ostamiani pikku munia.
Muutakin olisi kiva tehdä, mutta taitaa aika loppua kesken, nin kuin aina. Miten sitä osaisi aloittaa ajoissa kaikki valmistelut? En tiedä. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että kun nyt teen vaikka pääsiäisen aikaan jotain siihen liittyvää, on se seuraavana pääsiäisenä ainakin valmis. 1:1 maailmassa pääsiäisjuttuja onkin edellisen vuoden jäljiltä, mutta minijuttuja ei ole mitään. Nytpä niitä sitten väkerretään vaikka koko pääsiäinen. Ainakin on pääsiäistunnelmaa.
30. maaliskuuta 2010
29. maaliskuuta 2010
Massailua
Tänään meillä oli massailupäivä poikien kanssa. Pojat tekivät omenoita, kurkkuja, porkkanoita ja mandariineja. Ja isomman pojan kanssa tehtiin eilen vähän huonekaluja. Keittiön pöytä ja hyllyjä mihin hän voi laittaa kaikki hedelmät ja kasvikset säilytykseen. Isomman pojan talo onkin nyt tapetoitu ja lattiat laitettu kokonaan. Portaatkin olen sinne tehnyt. Nyt puuttuu enää osa huonekaluista ja muista tavaroista. Pienmmän talo on enemmän kesken, mutta ehkä huomenna senkin tapetointi ja lattioiden laitto valmistuu. Sanoin jo pojille, että sitten kun heidän talonsa valmistuu, laitan kuvat tänne blogiin. Vaikka ne on pahvilaatikkotalot, on niihin käytetty aika monia tunteja.
Minä itse massailin monenlaisia juttuja. Ensin halusin tehdä täytekakun. Sitten kaveriksi pari piirakkaa. Ja muistin taas, että pitäisi ostaa lakkaa, jolla noita voisi lakata. Nyt käytin taas väritöntä kynsilakkaa!
Näköjään Blogger ei tuo kuvia näkyviin, jotain vikaa ilmeisesti hommassa on. No, jospa ne sinne jossain vaiheessa ilmestyisi.
Seuraavaksi tein leivoksia ja jämäpaloista kääretorttua. Noita leivoksia pitäisi vielä koristella jotenkin, mutta en vielä keksinyt miten.
Leivoksien jämäpaloista tein vielä makkaroita, salamipötköjä kokeilin tällä kertaa, Valkoisesta kuoresta tuli hieman liian paksu, mutta "kaulimeni" ei ollut oikein toimiva. Niin, niin hyvähän se on välineitä syytellä, kun ei itse osaa arvioida tuota paksuutta oikein!
Vielä lopuksi tein porkkanoita ja mandariineja. Sitten alkoikin pelti olla jo täynnä paistettavaa. Voi olla, että huomenna homma jatkuu, ainakin pojat ilmoittivat, että aikovat tehdä vielä jotain.
Minä itse massailin monenlaisia juttuja. Ensin halusin tehdä täytekakun. Sitten kaveriksi pari piirakkaa. Ja muistin taas, että pitäisi ostaa lakkaa, jolla noita voisi lakata. Nyt käytin taas väritöntä kynsilakkaa!
Näköjään Blogger ei tuo kuvia näkyviin, jotain vikaa ilmeisesti hommassa on. No, jospa ne sinne jossain vaiheessa ilmestyisi.
Seuraavaksi tein leivoksia ja jämäpaloista kääretorttua. Noita leivoksia pitäisi vielä koristella jotenkin, mutta en vielä keksinyt miten.
Leivoksien jämäpaloista tein vielä makkaroita, salamipötköjä kokeilin tällä kertaa, Valkoisesta kuoresta tuli hieman liian paksu, mutta "kaulimeni" ei ollut oikein toimiva. Niin, niin hyvähän se on välineitä syytellä, kun ei itse osaa arvioida tuota paksuutta oikein!
Vielä lopuksi tein porkkanoita ja mandariineja. Sitten alkoikin pelti olla jo täynnä paistettavaa. Voi olla, että huomenna homma jatkuu, ainakin pojat ilmoittivat, että aikovat tehdä vielä jotain.
28. maaliskuuta 2010
Hiljaista
Hiljaista on ollut täällä minitarinoissa. Muut kiireet on vieneet aikaa mineilyltä, niin etten ole muuta ehtinyt kuin iltaisin sitä ristipistomattoa tehdä vähän kerrassaan. Kohta siinä on kuvio-osat tehty, joten pääsen beessin pohjan kimppuun. Vielä menee siinä jonkun aikaa.
Nyt sain kuvattua tuon pikkulipaston maalattuna. Kuvissa hyvin huomaa, miten viimeistelylle pitäisi antaa enemmän aikaa. Pitäisi hioa tarkemmin, koska karkea pinta erottuu liian hyvin kuvissa. Vetimiksi laitoin tuollaiset katedraalihelmet, kun ne parhaiten helmivalikoimista sopivat tuohon.
Tässä helmet vielä lähempää. Rekvisiittana emaliastioita, joita löysin kirppikseltä joskus. Ovat aivan ihanan värisiä.
I have a new follower, Bienvenidos Maria Jose!
Nyt sain kuvattua tuon pikkulipaston maalattuna. Kuvissa hyvin huomaa, miten viimeistelylle pitäisi antaa enemmän aikaa. Pitäisi hioa tarkemmin, koska karkea pinta erottuu liian hyvin kuvissa. Vetimiksi laitoin tuollaiset katedraalihelmet, kun ne parhaiten helmivalikoimista sopivat tuohon.
Tässä helmet vielä lähempää. Rekvisiittana emaliastioita, joita löysin kirppikseltä joskus. Ovat aivan ihanan värisiä.
19. maaliskuuta 2010
Kirppislöytöjä ja paketti Artulle
Aina löytyy jotain, kun kirppiksellä käy. Enpä kovin monta kertaa ole tyhjin käsin pois lähtenyt. Tässä viimeisimmät löydöt. Pikkuliina on ihanan retro, vaikken tiedäkään onko se aidosti sitä. Arkku on aika hieno ja saa paikkansa jossain vaikka kapiokirstuna. Puput ovat varmasti myös aika vanhat ja tosi söpö pari. Posliininen kiulu on korjattu toisesta kahvasta ja vanha sekin. Pitää kai ruveta suunnittelemaan pikkuista torppaa ja sinne kaikkea perinnekamaa.
Uskoisin, että Arttu on saanut jo voittonsa, joten voin näyttää sen täälläkin. Lisäsin pakettiin vielä maton, piirakoita ja rinkelin.
15. maaliskuuta 2010
Uudisrakennusta
Sain tässä muutama päivä sitten purettua paketista Hongkongista ostamani nukkekodin. Tänään sain sitten muutaman lattian laitettua. Ihan vaan kontaktimuovia käytin niihin. Keittiöön ja kylppäriin pitää kyllä keksiä jotain muuta kuin "parkettia". Tapetointeja vähän suunnittelin ja mietin, mutta en ehtinyt laittaa yhtään. Niin kuin arvelin, kateus nosti päätään, kun pojat näkivät tuon uuden nukkekodin. Heillä kun ei ole kuin vaan pahvilaatikkotalot. Ja puinen pitäisi tietysti saada, huokaus... Laitan kuvia talosta kunhan se vähän enemmän edistyy.
Olen saanut jälleen uuden lukijan, ihan ulkomailta asti, joten täytyypä vähän muistutella tuota enkkua mieliin ja toivottaa hänet tervetulleeksi.
I`ve had a new follower, Debbie from United Kingdom. Wellcome Debbie to read my Minitails, I`ll try sometimes to write in english too.
Olen saanut jälleen uuden lukijan, ihan ulkomailta asti, joten täytyypä vähän muistutella tuota enkkua mieliin ja toivottaa hänet tervetulleeksi.
I`ve had a new follower, Debbie from United Kingdom. Wellcome Debbie to read my Minitails, I`ll try sometimes to write in english too.
13. maaliskuuta 2010
Ja voittaja on...
Arttu !
Arvonta on siis suoritettu ja arpaonni suosi Arttua. Voittopakettiin lähtee nuo edellisessä postauksessa olevat jutut ja jotain muutakin vielä, mutta pidetään se vielä salassa. Vähän yllätystä pitää jättää pakettiin. Nyt vaan laitat Arttu mulle osoitetta niin paketti lähtee matkaan.
Jotain nopeita juttuja on tullut tehtyä, mutta jotenkin ei ole ollut aikaa oikein kunnolla mineilyyn. Tällaisen pienen nyöristä liimaillun korin tein. Eli kalalankaa nyörille pyörittämällä ja sitten liimataan pohja ensin ja sitten reunat kieritetään siihen päälle. Sanka lopuksi, rautalangan päälle liimataan kalalankaa.
Tänään liimailin taas. Tein pöydän Tiimarin valmiista pyörylästä, yhdestä puutöissä löytämästäni palikasta ja lankarullasta. Vielä pitää miettiä minkä väriseksi tuon maalaisi.
Siten olen joku aika sitten aloittanut tekemään ristipistomattoa. Sitä teen aina vähän kerrassaan yleensä iltaisin telkkua katellessa. En vielä tiedä mihin se tulee tai sopii, mutta halusin kokeilla tuota. Kiva sitä on tehdäkin. Malli on Freida Grayn kirjasta Dolls´ House Furniture.
8. maaliskuuta 2010
Arvontavoittojen näperrystä
Olen tässä saanut muutaman jutun tehtyä arvontavoitoiksi. Pari tyynyä, punottu kori, hajuvesi tms. pulloja, "kakkupapereita". Vielä siihen voittopottiin varmaan jotain muutakin tulee, kun tonni ei ole tullut vielä täyteen. Ehdin vielä näperrellä jotain!
6. maaliskuuta 2010
ARVONTA!
Ajattelin järjestää tännekin arvonnan, kun toisessa blogissanikin sellainen on. Syy voisi olla se, että laskurin lukemat näyttävät täällä kohta 1000. Arvonta on voimassa niin kauan kun laskuri näyttää tuhatta tai viikko on kulunut, eli 13.3. asti. Arvontaan pääsee mukaan kommentoimalla tähän tekstiin. Voittona arvonnassa on jotain miniä, en vielä tiedä mitä, mutta eiköhän tässä viikon aikana jotain synny.
5. maaliskuuta 2010
Muumit unohtui
En muistanutkaan eilen, että ostinhan minä vielä viimeiseksi muumeja. Löysin sellaiset paketit, varaväkeä muumitaloon tai laivaan. Ostinpa ne varastoon odottamaan muumitalon rakentamista. Siihen voi kyllä mennä monta vuotta, mutta ei se mitään. Olen kyllä kirppiksiltä katellut jo noita hahmoja. Nämä hahmot maksoivat 6.95 paketti, joten halvemmaksi tulee ostaa ne uutena, kun kerran muumipapasta pyydettiin 2 euroa. Hieman ylihintaa. Toisessa paketissa olivat pappa, mamma, muumipeikko ja niiskuneiti ja toisessa muut hahmot. Ajattelin, että mörön ja haisulin voisi tehdä sitten itsekin ja tietysti hattivatteja.
Tässä muumipeikko pitää papan piippua kädessään, kun se ei pysynyt papan kädessä.
Pikku-Myy oli aika villillä tuulella. Se ei meinannut pysyä pystyssä ollenkaan. Se oli nenällään koko ajan. Mutta eihän se ole ollenkaan ihmeellistä Myylle.
4. maaliskuuta 2010
Lomamatkan ostoksia
Olimme poikien kanssa pari päivää Kuopion Rauhalahdessa lomamatkalla. Matkalla sinne ja Kuopiossa tein pieniä hankintoja.
Juvan ABC:llä on putiikki, missä myydään minijuttuja, leluja ym. Sieltä ostin tämän kissan, koska melkein joka lomareissulta tulee mukaan yksi uusi kissa. Minulla on ennen ollut kissoja, mutta astman takia jouduin luopumaan niistä ja nyt pitää tyytyä näihin "tekokissoihin".
Juvan ABC:llä on putiikki, missä myydään minijuttuja, leluja ym. Sieltä ostin tämän kissan, koska melkein joka lomareissulta tulee mukaan yksi uusi kissa. Minulla on ennen ollut kissoja, mutta astman takia jouduin luopumaan niistä ja nyt pitää tyytyä näihin "tekokissoihin".
Varsinaisia nukkekotijuttuja ostin vähän viinipulloja.
Kuopiossa sitten pääsin myös Sinelliin. Pojat vaan olivat siinä vaiheessa jo aivan kyllästyneitä kauppojen kiertelyyn, joten en oikein rauhassa saanut penkoa ja miettiä, mitä ottaisin. Pari paperirullaa, hiekkamaalia keltaista ja lilaa, kuparilankaa, kahta vahvuutta, kuparin värisenä ja hopean värisenä ja tuollaisia hopean värisiä "nauhoja". Oikeastaan halusin vaan noita kakkupaperin näköisiä, mutta niitä ei ollut erikseen myytävänä, joten otin kaikki.
28. helmikuuta 2010
Uusiokäyttöä
Tänään tuli käytettyä uudestaan yhdet nappikuulokkeet. Sellaiset löytyi ylimääräiset ja olin nähnyt yhdessä blogissa hyödynnettävän niitä. Tänään siis Susannalle syntyi suihku. Suihkun suutinosa on tehty siitä kuulokeosasta. Sehän on kuin ilmetty iso esikuvansa. Suuttimen reiätkin on valmiiksi olemassa. Suihkun pidike ym. on tehty alumiinilangasta. Samoin suihkuverhon tanko on siitä. Suihkuverho on ohutta roskapussia, joka on kiinnitetty tankoon pienenpienillä korurenkailla. Oli muuten nakkisormiselle aika tiukka paikka. Aikaa kului ja vähän hermojakin, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Ja vielä tanko on kiinnitetty seinään hakasen vastakappaleella.
Nappikuulokkeissa oli muutakin käyttökelpoista. Nimittäin se puhelimeen pantava pää on ihan kuin pora. Vai mitä sanotte!
Pistokkeeksi on laitettu helmi ja siihen ne piikit tuikkukynttilän alumiinista. Kyllä tällä poralla kelpaa miesten porailla.
Ettei ihan miehisiin porauksiin ja suihkun asennuksiin menisi koko postaus, niin tässä vähän naisellista pulloarsenaalia.
Nappikuulokkeissa oli muutakin käyttökelpoista. Nimittäin se puhelimeen pantava pää on ihan kuin pora. Vai mitä sanotte!
Pistokkeeksi on laitettu helmi ja siihen ne piikit tuikkukynttilän alumiinista. Kyllä tällä poralla kelpaa miesten porailla.
Ettei ihan miehisiin porauksiin ja suihkun asennuksiin menisi koko postaus, niin tässä vähän naisellista pulloarsenaalia.
Tunnisteet:
materiaalia,
miniatyyri,
omatekemä,
roombox,
Susannan boxi
27. helmikuuta 2010
Susanna sisustaa
Tänään sain inspiraation tahdä Susannan yksiöön jääkaapin ja hellan. Ne on ihan yksinkertaiset pahvista taitellut jutut. Valmiita printtejäkin olisi ollut, mutta ne oli väärää kokoa. Noista nyt ehkä tuli hieman liian pienet, mutta eipä boxikaan kovin suuri ole. Tässä hella ja jääkaappi.
Tiskipöytä on varmaan seuraavaksi työlistalla Susannalle, mutta sen suunnittelu on vasta alussa. Haluaisin siihen tehdä tiskialtaan tai kaksi, mutta materiaali on vielä auki. Ja boxin pienuuskin asettaa omat hankaluutensa, mutta muhitellaan asiaa.
Kirjahyllyn olen tehnyt jo aiemmin, mutten ole saanut kuvattua sitä . Nyt sain siihen vähän kirjoja, astioita ja koriste-esineitä esille, joten kuvasin samalla myös sen.
Tässä vielä koko yksiön huoneen puoli nykyisessä tilassa. Kylppärissä ei ole tapahtunut mitään, mutta hiljaa hyvä tulee. Olen ollut sairaana ja lapset myös, joten mineilykin on ollut hyvin vähäistä.
Tunnisteet:
huonekalut,
miniatyyri,
omatekemä,
roombox,
Susannan boxi
24. helmikuuta 2010
Helmikuun tuunausrinki
Ainukan blogissa on tuunausrinki, johon olen ottanut osaa nyt helmikuussa. Tuunauksen aiheena oli nukke. Minä lähetin tuunaukseni Lorainnelle. Tässä näette muodonmuutoksen prinsessanukesta noidaksi. Ensin kuva ennen muutosta.
Sitten kuva muodonmuutoksen jälkeen. Kaikki vaatteet tein itse. Farkuissa oli haastetta ja musta villapaita on virkattu. Viitta ja hattu on itse tehtyjä myös ja hiukset värjätty hiussprayllä. Kengät on maalattu akryylivärillä.
20. helmikuuta 2010
Valokuvausta ja vihdoin valmistunutta
Sain tänään tehtyä muutaman jo kauan valmiina olleen taikataikinaleivonnaisen valmiiksi. Siitä sitten tuli mieleen, että olisi kiva kuvata niitä nukkekotimaisessa ympäristössä. Tämä taas johti siihen, että minä tein sellaisen kuvauslavasteen, tai paremminkin seinät ja lattian. Tapetoin sen oikeilla tapeteilla ja seuraavan hankinnan myötä kuvaaminen on entistä mukavampaa.
Ai siis mikä se on. No kamerajalusta tietenkin, sellainen jonka saa väännettyä eri asentoihin. Nyt on helpompi saada tärähtämättömiä kuvia. Kamera vaan kierretään jalustaan kiinni ja ei kun kuvaamaan. Ihastuin siihen heti. Ja halpakin se oli, Anttilan tarjouksesta hankittu. Tässä vielä jalusta suoremmassa.
Leivoin joskus taikataikinasta juttuja ja tässä tarjolla viipurinrinkeleitä ja sitten pullia.
Kuvaaminen oli jalustan kanssa niin kivaa, että kuvasin vielä aivan keskeneräisen lipastonkin. Laatikot eivät ole avautuvia, niistä puuttuu vetimet ja maalauskin puuttuu vielä.
On se kivaa kun saa iloita tuollaisista pienistä asioista. Nyt pitäisi ruveta ahkeroimaan tuunausnukkea valmiiksi. Vielä puuttuu vähän. Vaatetus on vielä vähän kesken, mutta muu rekvisiitta on jo valmiina. Meinasin massailla tänään, mutta taitaa jäädä huomiseen. Kovasti olisi taas ideoita.
18. helmikuuta 2010
Anna hyvän kiertää
Tänään minua odotti eteisen lattialla muun postin seassa kirjekuori, jonka heti arvelin olevan minipostia. Ja niin se olikin. Sain Anna hyvän kiertää- paketin. Kylläpä jännitti avata se ja kurkata mitä siellä sisällä on. Ja sieltä paljastui ihania keittiöjuttuja. On ostoskassi, keittokirja, koriliina, suloinen kannu ja leikkuulaudalla voileipä ja makkarasiivuja. Ihana yllätys! Kiitos Nukkekoti Tupasvillan Sarille.
Minun aikani on mennyt tällä viikolla nopeasti. Olen ollut töissä vähän pitempää päivää, että saisin puuttuvia tunteja tehtyä, joten minijutuille ei ole ollut kauheasti aikaa. Ja olen pikkuhetkinä yrittänyt kovasti tuunata Tuunausringin nukkea. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa valmistua ja saan sen varmasti maanantaina lähetettyä saajalleen.
14. helmikuuta 2010
Jakkara
Taisin eilen illalla saada tämän jakkaran valmiiksi. Mielestäni se onnistui hyvin, kunhan ei liian tarkkaan katso punonnan joka kohtaa. Mittatikku unohtui kuvasta tai juuri tästä parhaasta kuvasta minkä otin ensimmäisenä. Jalkojen korkeus on kuitenkin 5 senttiä. Jalat on pätkästy syömäpuikoista ja saatu samalla tuo muotoiltu kulma jalan yläpäähän. Poikkipuut on grillitikusta ja punos kalalankaa. Nuo syömätikut on kyllä oivallista rakennusmateriaalia, kun ne on just sopivan paksuja pöydän tai tuolin jaloiksi ja niissä on valmiiksi tuo neliön muoto.Malli on otettu kirjasta Dolls´ House Furniture. Hieman erilaisen punoksen sain aikaan, mutta ei se mitään. Toiseen jakkaraan on jalat jo pätkitty, pitäisi vain kasata kehikko ja punoa valmiiksi.
Tervetuloa blogini lukijaksi Taina, toivottavasti viihdyt!
Tervetuloa blogini lukijaksi Taina, toivottavasti viihdyt!
10. helmikuuta 2010
Sohva ja pöytä
Nyt kun pojat on olleet kotona, en ole itselle oikein ehtinyt tekemään minijuttuja. Varsinkin isompi poika haluaisi kovasti saada oman talonsa valmiiksi. Siispä pojille olen jotain tehnyt. Pikkuinen sivupöytä on pienemmälle pojalle ja sohva isommalle. Sohvaan käytin ruutukangasta, jonka sain Ainolta Tuunausringistä. Sohva ei ole mikään kauneuskuningatar, mutta poika on tyytyväinen. Ja se on tärkeintä. Eikä pöydänkään sahaukset ole ihan suoria, mutta minusta pitää vähän näkyäkin käsityön leima.
Olen jälleen saanut uuden lukijan, tervetuloa Hissunkissun!
Olen jälleen saanut uuden lukijan, tervetuloa Hissunkissun!
9. helmikuuta 2010
Saapunutta postia
En ole vähään aikaan tännekään ehtinyt mitään kirjailemaan. Olin viime viikon kuntoutuksessa ja nyt olen siitä palautunut pikku hiljaa. Siellä kyllä virkkailin hieman, yhden pikku liinankin, mutta se pitäisi ensin pingotella, että sen voisi täällä esitellä. Pienen pärekorin tein sitten yhtenä iltana telkkua katsellessa. Sanka tai sangat siitä vielä puuttuu.
Olen osallistunut myös Ainon tuunausrinkiin. Sieltä tulikin jo tänään Ainon tuunaama nukke. Mukana oli pari kangasta ja tuo ruutukangas pääsi heti käyttöön. Tein isommalle pojalle sohvan hänen dragontaloonsa. Kuvailen sen sitten kunhan se valmistuu. Pitää välillä kuivatella liimoja, että voi jatkaa. Tässä siis Ainon tuunaama nukke, joka on ollut ilmeisesti vauvanukke ja saanut nyt päällensä mekon, uudet hiukset ja kaulakorun. Ja tietysti vähän meikkiä neidille. Kiitos Ainolle.
Mun omat tuunaukset ja kylppärijutut on vielä kesken, joten Tiitu ja Lorraine saavat vielä vähän aikaa odottaa omia pakettejaan. Mutta eikös se ole niin, että hyvää kannattaa odottaa!
Olen saanut postia. Tänään tuli yllättäen kaksi kirjekuorta. Toista tiesin jo odottaakin, kylppäriswapin pakettia. Siinä oli mukana pieni matto, kuusi, pupu, hajuvesipullo ym. Kiitos Tiitulle.
Mun omat tuunaukset ja kylppärijutut on vielä kesken, joten Tiitu ja Lorraine saavat vielä vähän aikaa odottaa omia pakettejaan. Mutta eikös se ole niin, että hyvää kannattaa odottaa!
30. tammikuuta 2010
Syömisiä edelleen
Posti toi jo eilen sen tilaamani Finn Aimon tilauksen. Siispä tänään pääsin hommiin. Tilasin sieltä sellaista tiiliainesta, mistä en kyllä tiiliä tehnyt, vaan leipäviipaleita ja kakkupohjan. Se onkin aika aidon näköistä ja sitä voi leikata terävällä veitsellä ja myös saksilla. Samalla tilasin valmiita massapötköjä, joista leikkelin leivälle päällysteet ja kakkuun mansikat.
Salamitomaattileipiä ja munasuolakurkkuleipiä.
Tässä vielä kaikki samalla tarjottimella.
Tässä valmiista pötköstä tehtyjä kääretorttuja. Ne on liimattu kalvolle, kun ei ollut sopivaa tarjoiluastiaa.
Tässä mansikkatäytekakku. Tarkoitus on vielä leikata kakusta pala, että sisäosankin näkisi. Kunhan ainekset kuivuu. Tähän käytin sitä tiiliainesta, valmista mansikkapötköä, valkoista akryyliväriä pinnalle ja kuorrutus on kohoväriä, helmiäisvalkoista, kun sitä sattui kotona olemaan.
Pienistä jämäpaloista sain yhden kakkupala. Sisällä oleva mansikkamössö on tehty mannaryyneistä ja punaisesta akryyliväristä. Aika kivaa mössöä tuli siitä ja helppo levitellä, kun värin ja ryynien seos on sopiva.
28. tammikuuta 2010
Jatkoa massailulle
Eiliset massailut oli tänään vielä pellillä, kun isompi poika keksi, että niille hedelmille ym. tarvitsee jotkut korit tms. Hän jo eilen ihaili yhden kirjan kannessa olevaa markkinakojua. Kirja on Angie Scarrin Making miniature food and market stalls. Niinpä tänään teimme sitten yhdessä puulaatikoita tekeleille. Tässä pojan tekemät hedelmät ja kasvikset laatikoissaan. Viinirypäleitä, omenoita monen värisinä, tomaatteja ja kurkkuja.
Olen tehnyt hieman tilauksia nettikaupoista. Eilen saapui kuori Doloresilta ja siinä oli ohutta lankaa virkkaukseen, pari pientä kultaista "tarjotinta" (ovat korupohjia) ja pahvilautasia. Lahjana oli punaisia sydämenmuotoisia tyynyjä. Tänään tuli Sinellin paketti. Siinä oli lähinnä korunosia ja pieni vasara. Lisäksi vielä mininappeja, minipiparimuotteja ja nappikoristeissa monenlaista pientä, esim. taskukelloja, silmälaseja, avaimia, isoisän tarvikkeita ja ompelutarvikkeita. Sitten odottelen vielä Finn Aimon pakettia, mutta se tulee varmaan vasta maanantaina. Noita en viitsinyt kuvata, mutta kunhan niistä syntyy jotain niin saatte nähdä sitten.
Työkaverilta sain erilaisia pieniä kankaista leikattuja paloja, joista saa ihania tauluja ja tyynynpäällisiä. Jouluboxini oli tänään töissä lasten ihailtavana ja ihastusta ja kiinnostusta se herättikin. Eräs lapsista ihasteli mattoa ja sanoi, että haluaisi sellaisen. Sanoinkin, että sellaisia voidaan kyllä tehdä myös siellä.
Tunnisteet:
massailut,
materiaalia,
miniatyyri,
omatekemä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














































